Mitä tarkoittaa vaeltaa Jumalan kanssa aikana, jolloin ympäröivä maailma kulkee toiseen suuntaan? Parshat Noach, Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvut kuusi–yksitoista, kutsuu meidät tämän kysymyksen äärelle.
Noachin aikana maa oli täynnä väkivaltaa. Ihmiset olivat turmelleet tiensä, ja lähimmäisen elämä oli menettänyt arvonsa heidän silmissään. Tämän pimeyden keskellä Noachista sanotaan jotakin yksinkertaista ja merkittävää: hän vaelsi Jumalan kanssa.
Noachin uskollisuus näkyi siinä, ketä hän kuunteli ja miten hän toimi. Hän ei voinut määrätä koko sukupolvensa suuntaa, mutta hän saattoi vastata Jumalan kutsuun omassa elämässään.
Sama kysymys tulee meidän eteemme. Kenen ääni ohjaa valintojamme? Annammeko pelon, enemmistön mielipiteen tai oman etumme ratkaista? Vai pysähdymmekö kuuntelemaan Adonaita?
Jumala käski Noachia rakentamaan arkin. Noach sai ohjeet ja ryhtyi työhön. Hänen uskonsa muuttui käytännön kuuliaisuudeksi: rakentamiseksi, valmistautumiseksi ja huolenpidoksi.
Jo ennen tätä Raamattu kertoo, että Noach löysi armon Adonain silmissä. Jumalan armo avasi hänelle tulevaisuuden, ja Noach vastasi siihen luottamalla Jumalan sanaan.
Tässä on opetus myös meille. Armo kutsuu elämään Jumalan tahdon mukaan. Usko saa näkyvän muodon siinä, että pidämme lupauksemme, puhumme totta, autamme tarvitsevaa ja kannamme vastuuta läheisistämme. Noachin rakentama arkki palveli myös hänen perheensä ja eläinten säilymistä. Kuuliaisuus voi kantaa siunausta paljon omaa elämäämme laajemmalle.
Sitten tulivat vedet. Arkissa alkoi odottaminen, jonka päättymistä Noach ei voinut itse määrätä.
Kertomuksen keskellä sanotaan, että Jumala muisti Noachia ja kaikkia arkissa olevia eläimiä. Tämä muistaminen näkyi tekoina: Jumala lähetti tuulen, ja vedet alkoivat laskea.
Noach oli koko ajan Jumalan tiedossa. Suljettu arkki ja ympärillä oleva vesi eivät merkinneet sitä, että hänet olisi hylätty.
Ehkä sinäkin tunnet odottamisen. Olet rukoillut, mutta vastaus viipyy. Olet toiminut oikein, mutta tie ei vielä avaudu. Noachin kertomus rohkaisee pysymään uskollisena. Jumalan huolenpito ulottuu myös aikaan, jolloin emme näe muutosta.
Kyyhkysen tuoma oliivinlehti oli pieni merkki uudesta elämästä. Koko maa ei vielä ollut valmis asuttavaksi, mutta toivolle oli jo näkyvä peruste. Meidänkin on hyvä huomata pienet armon merkit ja kiittää niistä.
Vedenpaisumuksen jälkeen Adonai solmi liiton Noachin, hänen jälkeläistensä ja kaikkien elävien olentojen kanssa. Sateenkaari annettiin lupauksen merkiksi: kaikkea elämää ei enää tuhota vedenpaisumuksella.
Samalla Jumala painotti ihmiselämän pyhyyttä. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Siksi jokaisen elämä on arvokas. Tämä koskee myös ihmistä, joka on heikko, meille vieras tai kanssamme eri mieltä.
Jumalan kuvan kunnioittaminen alkaa läheltä. Se näkyy puheessamme, suhtautumisessamme toisen kärsimykseen ja halussamme suojella häntä vahingolta.
Noachin myöhempi lankeemus juopumiseen muistuttaa, että myös uskollinen ihminen tarvitsee jatkuvasti armoa ja itsehillintää. Shem ja Yefet peittivät isänsä alastomuuden. Heidän toimintansa kutsuu meitä varjelemaan toisen ihmisarvoa myös hänen häpeänsä hetkellä.
Lukujakson lopussa kohtaamme Babelin rakentajat. He halusivat tehdä itselleen nimen ja estää hajaantumisensa. Yhteinen voima valjastettiin oman suuruuden ja turvallisuuden varmistamiseen.
Babel kysyy meiltä: mitä me rakennamme ja miksi? Palveleeko työmme lähimmäistä? Saako Adonai ohjata suunnitelmiamme myös silloin, kun hänen tahtonsa haastaa omat tavoitteemme?
Yeshua muistutti Noachin päivistä opettaessaan valvomisesta. Ihmiset jatkoivat tavallista elämäänsä ymmärtämättä, mitä oli tulossa. Arjen kiireet voivat viedä huomiomme niin kokonaan, että Jumalan kutsu jää kuulematta.
Siksi valvominen kuuluu tähän päivään. Kuuntelemme Jumalan sanaa, tunnustamme syntimme ja teemme hyvää silloin, kun siihen on mahdollisuus.
Vaella siis Adonain kanssa. Kanna vastuusi, varjele elämää ja luota hänen lupauksiinsa. Et näe vielä koko tietä, mutta voit ottaa seuraavan askeleen hänen sanansa varassa.