Mitä meistä jää jäljelle? Millaisen perinnön välitämme seuraaville sukupolville? Parshat Chajei Sara, Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvusta kaksikymmentäkolme luvun kaksikymmentäviisi jakeeseen kahdeksantoista, kutsuu pohtimaan elämän jatkuvuutta Jumalan lupausten varassa.
Chajei Sara tarkoittaa ”Saaran elämä”. Silti lukujakso alkaa Saaran kuolemasta. Hänen elämänsä on päättynyt, mutta hänen paikkansa Jumalan suunnitelmassa kantaa eteenpäin. Lupauksen poika Iisak elää, ja liiton historia jatkuu.
Avraham suree ja itkee vaimoaan. Usko Jumalaan antaa tilaa surulle. Rakkaan menettäminen koskettaa syvästi myös ihmistä, joka luottaa Adonain lupauksiin.
Meidänkään ei tarvitse kiirehtiä surun ohi. Kyyneleet eivät osoita uskon puutetta. Voimme tuoda Jumalan eteen ikävän, kiitollisuuden ja kysymykset, joihin emme vielä saa vastausta.
Avraham ostaa Saaran hautapaikaksi Makpelan luolan ja siihen kuuluvan maa-alueen Hebronista. Kauppa vahvistetaan julkisesti, ja hän maksaa sovitun hinnan. Lupauksen maassa muukalaisena elänyt Avraham saa näin pysyvän hautapaikan omistukseensa.
Kertomuksessa Jumalan lupaus maasta liittyy todellisiin paikkoihin ja ihmisiin. Israelin historia kasvaa tästä konkreettisesta liittosuhteesta. Avraham toimii samalla rehellisesti naapureitaan kohtaan. Jumalan lupaukseen luottaminen näkyy vastuullisena toimintana myös käytännön asioissa.
Saaran kuoleman jälkeen katse siirtyy Iisakin tulevaisuuteen. Avraham lähettää palvelijansa etsimään hänelle puolisoa sukunsa luota. Iisakia ei kuitenkaan saa viedä takaisin maahan, josta Adonai kutsui Avrahamin lähtemään.
Tässä näkyy vastuu kutsumuksen jatkuvuudesta. Avraham valmistautuu aikaan, jolloin hän ei enää itse ole johtamassa perhettään. Hän tekee sen, minkä voi, ja luottaa Jumalan johdatukseen.
Sama kysymys koskee meitä. Miten autamme seuraavaa sukupolvea tuntemaan Adonain? Välitämmekö pelkkää tietoa vai myös esimerkin rukouksesta, rehellisyydestä ja armosta? Hengellinen perintö rakentuu yhteisessä arjessa.
Palvelija saapuu kaivolle ja rukoilee johdatusta. Hänen pyyntönsä kohdistuu tekoon, joka paljastaa tulijan luonteen: antaisiko nainen vettä myös hänen kameleilleen?
Rivka tulee kaivolle, tarjoaa palvelijalle juotavaa ja ammentaa vettä eläimille. Hänen ystävällisyytensä muuttuu vaivannäöksi. Palvelija tarkkailee tapahtumia ja kiittää sitten Adonaita tämän uskollisesta rakkaudesta.
Rivkan toiminnassa näkyy hyvyyttä, joka huomaa tarpeen ja ryhtyy työhön. Hän tekee enemmän kuin vieras pyytää. Meidänkin luonteemme tulee näkyviin pienissä kohtaamisissa. Huomaammeko väsyneen? Olemmeko valmiita auttamaan, vaikka kukaan ei palkitsisi meitä?
Palvelijan rukous ei ole kaava, jolla voisimme vaatia Jumalalta merkkejä jokaiseen ratkaisuun. Kertomus rohkaisee rukoilemaan ja arvioimaan tapahtumia viisaasti. Johdatusta etsiessämme tarvitsemme Jumalan sanaa, harkintaa ja toisen ihmisen kunnioittamista.
Rivkan oma vastaus saa kertomuksessa tärkeän sijan. Häneltä kysytään, lähteekö hän palvelijan mukaan. Hän suostuu lähtemään. Hänen edessään on uusi maa, uusi perhe ja tulevaisuus, jota hän ei vielä tunne.
Rivkan lähtö muistuttaa Avrahamin matkasta. Jumalan lupausten historia jatkuu uuden ihmisen vastauksen kautta. Seuraava sukupolvi saa oman tehtävänsä ja joutuu ottamaan omat askeleensa.
Kun Rivka ja Iisak kohtaavat, heidän yhteinen elämänsä alkaa. Toora kertoo Iisakin rakastaneen Rivkaa ja saaneen lohdutusta äitinsä kuoleman jälkeen. Surun rinnalle avautuu uusi rakkaus ja tulevaisuus.
Myöhemmin myös Avraham kuolee. Jumalan työ kuitenkin jatkuu. Hänen uskollisuutensa kantaa ihmisen elinvuosia pidemmälle.
Yeshuan seuraajina saamme elää saman Jumalan lupausten varassa. Jokainen meistä voi välittää eteenpäin jotakin hänen hyvyydestään: rohkaisevan sanan, uskollisen rukouksen tai käytännön avun.
Chajei Sara kutsuu elämään niin, että usko kantaa hedelmää myös jälkeemme. Sure rauhassa, rakasta uskollisesti ja palvele siellä, missä olet. Adonai voi käyttää tämän päivän pieniä tekoja siunaukseksi sukupolville, joita emme itse vielä näe.