Messiaaninen usko ei ole uusi uskonto. Se ei ole myöskään kompromissi juutalaisuuden ja kristinuskon välillä. Se on paluuta alkulähteelle – siihen alkuperäiseen uskon muotoon, jossa Toora, profeetat ja Messias Yeshua (Jeesus) kuuluvat saumattomasti yhteen.
Usko ei saanut alkuaan Roomassa, Ateenassa tai myöhemmän kirkon kokouksissa. Se syntyi Siinain juurella, kasvoi Israelin profeettojen kautta ja saavutti täyttymyksensä Messiaassa, joka eli ja opetti juutalaisena. Tästä kertomuksesta nousevat niin kutsutut heprealaiset juuret, jotka eivät ole vaihtoehto kristilliselle perinteelle – vaan sen alkuperäinen perusta.
Yksi kertomus, yksi Jumala, yksi liitto
Raamattua ei tule jakaa keinotekoisesti kahteen eri aikakauteen: ”Vanhaksi” ja ”Uudeksi” testamentiksi. Tämä jako on myöhemmän teologian tuote, ei Raamatun oma itseymmärrys.
Sen sijaan Jumala toimii yhden kertomuksen sisällä:
- Hän valitsi Aabrahamin ja lupasi siunata kaikki kansat hänen siemenensä kautta (1. Moos. 12:3).
- Hän antoi Tooran Siinailla – opetuksen, joka ilmentää Hänen tahtonsa ja luonteensa.
- Hän lähetti Messiaan, joka ei kumonnut tätä kertomusta, vaan täytti sen profeetallisesti, moraalisesti ja hengellisesti.
Yeshua sanoi selvästi:
“Älkää luulko, että olen tullut kumoamaan Tooran tai profeetat. En ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.”(Matt. 5:17)
Varhaiskristillisyys oli juutalaista uskoa
Kaikki ensimmäiset Messiaaseen uskovat olivat juutalaisia:
- He pitivät sapattia ja juhlia (Apt. 20:6, 21:24),
- he elivät Tooran opetuksen mukaan,
- he näkivät Yeshuan Israelin Messiaana, eivät uuden uskonnon perustajana.
Uskovien yhteisö Jerusalemissa ei katkaissut juuriaan juutalaisuudesta – se nähdään jatkumona, jossa Uuden liiton lupaukset (Jer. 31:31–34) toteutuivat Jumalan ajassa ja tavassa.
Miten kristinusko menetti juurensa?
Kun pakanataustaisia uskovia liittyi mukaan, syntyi painetta irtautua juutalaisista tavoista – erityisesti Rooman valtakunnassa, jossa juutalaisia vainottiin.
Vuosien 100–300 jaa. aikana:
- Syntyi teologinen etäisyys: Juutalaisuus nähtiin lainalaisuutena, kun taas ”kristinusko” armona.
- Kirkolliskokouksissa (kuten Nikeassa 325 jaa.) katkaistiin suhde sapatin, juhlapäivien ja Tooran kanssa.
- Pääsiäinen erotettiin juutalaisesta Pesachista, ja sunnuntai korvasi sapatin.
Tämä kehitys johti siihen, että monille Raamatun heprealainen maailma jäi tuntemattomaksi, ja usko siirtyi kreikkalais-latinalaiseen ajattelutapaan. Näin syntyi kaksi erillistä uskon perinnettä – vaikka alun perin oli vain yksi kertomus.
Paluu juurille ei ole palaamista lakiin – vaan totuuteen
Paluu heprealaisiin juuriin ei ole lainalaistumista tai uskonnollista juutalaisuutta. Se on:
- Raamatun lukemista sen omassa kontekstissaan
- Tooran, profeettojen ja evankeliumien näkemistä yhtenäisenä ilmoituksena
- Messiaan tuntemista siinä muodossa, jossa hän tuli – juutalaisena, joka eli Tooran mukaisesti
Heprealaiset juuret merkitsevät:
- että Toora ei ole kumottu, vaan elää Uuden liiton sydämessä (Jer. 31:33)
- että Israelin kansalla on edelleen kutsumus, eikä sitä ole korvattu
- että pakanat eivät muodosta omaa liittoa, vaan liittyvät Israelin liittoon (Room. 11)
Miksi tämä on tärkeää juuri nyt?
Monet nykypäivän uskovat kokevat, että jotain puuttuu: Usko on yksityinen, irrallinen tai historiallisesti juureton.
Paluu heprealaisiin juuriin tuo mukanaan:
- Syvemmän raamatullisen ymmärryksen
- Kirkkaamman kuvan Messiaasta
- Yhteyden Jumalan suureen suunnitelmaan – ei irrallisena yksilönä, vaan osana kansaa, historiaa ja profetiaa
Kutsumme sinua palaamaan Raamatun juutalais-heprealaiseen ytimeen. Messiaaninen usko ei irrottaudu kristinuskosta, vaan juurruttaa sen takaisin siihen maaperään, josta se nousi: Tooraan, profeettoihin, Jumalan liittoihin ja Israelin kansaan.
Heprealaiset juuret eivät ole menneisyyttä – ne ovat perusta, johon elävä usko rakentuu.
”Jumala ei ole luopunut kansastaan, jonka hän on edeltäkäsin valinnut.” (Room. 11:2)