”Nämä ovat varjoa siitä, mikä on tulossa, mutta todellisuus on Messiaassa.” (Kol. 2:17)
Raamatun juhlat eivät ole vain menneisyyden muistoja, eivätkä ne ole ainoastaan juutalaista perinnettä. Ne ovat Jumalan itse säätämiä ajanmerkkejä, profeetallisia hetkiä, jotka osoittavat Messiaan tekoihin ja koko Jumalan pelastussuunnitelman aikatauluun. Raamattu kuvaa juhlia varjoina tulevasta todellisuudesta – ja tuo todellisuus on Messiaassa. Juhlien ymmärtäminen auttaa seurakuntaa elämään Jumalan aikataulussa, ei vain kulttuurisen tai kansallisen kalenterin mukaan.
Juhlien perusta löytyy Kolmannen Mooseksen kirjan luvusta 23, jossa Jumala esittelee oman juhlakalentereinsa. Hän sanoo: ”Nämä ovat Herran juhla-ajat, jotka teidän tulee julistaa pyhiksi kokoontumispäiviksi.” Kyse ei siis ole ihmisten keksimistä juhlista, vaan Herran määräämistä ajankohdista, hepreaksi mo’edim – kohtaamisajoista. Tämä kalenteri alkaa sapatista ja jatkuu vuosittaisten juhlien rytmissä: pääsiäisestä ja happamattoman leivän juhlasta ensilyhteen heilutukseen, viikkojuhlaan, pasuunansoiton päivään, sovituspäivään ja lehtimajanjuhlaan. Näiden lisäksi Israelin historiassa on myös Hanukka ja Purim, jotka eivät ole Toorassa säädettyjä juhlia, mutta joilla on silti selkeä historiallinen ja profeetallinen ulottuvuus.
Uuden liiton kirjoituksissa juhlia ei kumota, vaan ne asetetaan oikeaan valoon. Paavali kirjoittaa Kolossalaiskirjeessä, että juhlat ovat varjoa tulevasta, mutta todellisuus on Messiaassa. Tämä ei tarkoita, että juhlat olisivat merkityksettömiä, vaan päinvastoin: ne osoittavat kohti täyttymystään. Jokainen juhla avaa näkymän siihen, mitä Messias on jo tehnyt, mitä Hän tekee nyt ja mitä Hän tulee vielä tekemään. Pääsiäinen johdattaa ymmärtämään Yeshuan uhrikuolemaa syntiemme puolesta. Viikkojuhla avaa näkymän Pyhän Hengen vuodatukseen ja Uuden liiton sinetöimiseen. Lehtimajanjuhla puolestaan suuntaa katseen tulevaan valtakuntaan, aikaan jolloin Jumala asuu kansansa keskellä.
Tällä on syvä merkitys myös seurakunnalle. Uuden liiton seurakunta ei ole irrallaan juuristaan, vaan se on oksastettu samaan liittopuuhun. Kun seurakunta palaa Tooran juhlakalenteriin Messiaassa täyttyneenä, identiteetti vahvistuu. Yhteys juutalaiseen historiaan ja Jumalan kansaan syvenee, Messiaan työn eri ulottuvuudet avautuvat laajemmin ja hengellinen elämä irrottautuu pelkästään maailmallisista rytmeistä. Seurakunta alkaa elää Jumalan määräämässä ajassa.
Messiaaninen juhlavietto ei kuitenkaan ole perinnekeskeistä eikä juridista. Juhlia ei vietetä velvollisuudesta, vaan ilosta, uskosta ja ymmärryksestä käsin. Pääsiäinen ei ole vain kertomus Egyptistä vapautumisesta, vaan elävä todistus Yeshuan uhrista ja ehtoollisen juurista. Hanukka kertoo valon voitosta pimeyden keskellä ja muistuttaa Messiaasta maailman valona. Sukkot kutsuu iloitsemaan Herran edessä ja suuntaa katseen tulevaan rauhan valtakuntaan ja Jumalan pysyvään läsnäoloon.
Kun juhlakalenteri palautetaan seurakunnan elävään käyttöön, se muuttaa koko hengellisen vuosirytmin. Juhlat eivät jää sivuosaan, vaan niistä tulee opetuksen, yhteyden ja hengellisen kasvun keskuksia. Seurakunta alkaa valmistautua juhliin Tooran ja profeettojen tekstien kautta ja elää koko vuoden Jumalan määrittämässä rytmissä, ei ainoastaan kansallisten pyhien tai kirkkokalenterin varassa.
Lopulta Jumalan juhla-ajat ovat ilmoituksia Hänen luonteestaan, pelastussuunnitelmastaan ja Messiaan tehtävästä. Ne kutsuvat elämään liittouskovina, jotka eivät ainoastaan tunne juhlia älyllisesti, vaan elävät ne todeksi. Kun seurakunta palaa Herran juhliin, se palaa Jumalan aikatauluun. Ja kun juhlia katsotaan Messiaan kautta, koko profeetallinen kokonaisuus kirkastuu.