Yksi uusi ihminen Messiaassa – mutta ei yksi uusi kansa
Paavalin opetus Efesolaiskirjeen toisessa luvussa ja Roomalaiskirjeen yhdestoista luvussa kuuluu Uuden liiton keskeisimpiin ja samalla väärinymmärretyimpiin kokonaisuuksiin. Näissä luvuissa avautuu Jumalan pelastussuunnitelman syvä rakenne: se koskee sekä juutalaisia että pakanoita, mutta ei siten, että identiteetit sekoitettaisiin tai Israel korvattaisiin. Kyse on liittämisestä, ei korvaamisesta – yhteydestä, ei sulauttamisesta.
Efesolaiskirjeessä Paavali muistuttaa pakanauskovia heidän entisestä asemastaan. He olivat aiemmin vieraita Israelin kansalaisuudelle ja osattomia liitoista, joissa Jumalan lupaukset annettiin. Messiaan kautta tämä tilanne kuitenkin muuttui ratkaisevasti. Yeshua toi heidät lähelle, ei hävittämällä Israelia tai juutalaista identiteettiä, vaan avaamalla tien liittoon, joka oli jo olemassa. Kun Paavali sanoo Messiaan tehneen “nämä kaksi yhdeksi” ja murtaneen väliseinän, hän ei tarkoita uuden kansan syntyä vanhan tilalle, vaan uutta yhteyttä Messiaassa.
Tämä “yksi uusi ihminen” ei ole kolmas identiteetti, jossa juutalaisuus ja pakanuus katoavat. Messiaan ruumiissa pakanat eivät muutu juutalaisiksi, eivätkä juutalaiset lakkaa olemasta juutalaisia. Sen sijaan syntyy liittoyhteisö, jossa molemmat pysyvät kutsumuksessaan, mutta ovat Messiaan kautta yhtä. Yhteys ei perustu identiteetin vaihtamiseen, vaan uskollisuuteen Jumalan asettamalle järjestykselle.
Roomalaiskirjeessä Paavali syventää tätä ymmärrystä käyttämällä kuvaa jalosta oliivipuusta. Tämä vertaus on erityisen selkeä ja armoton kaikenlaista korvausteologiaa kohtaan. Israel on liiton puu, jonka juuret ulottuvat Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin lupauksiin. Pakanat eivät muodosta uutta puuta, eivätkä he ole puun omistajia, vaan heidät on oksastettu samaan puuhun. Juuret eivät muutu, eikä puu vaihdu. Muuttunut on vain se, keitä Jumala armossaan liittää siihen mukaan.
Paavali varoittaa pakanoita ylpeydestä ja muistuttaa, että oksat elävät juuresta, eivät päinvastoin. Tämä tekee selväksi sen, että pelastus ei ole irrotettavissa Israelin kutsumuksesta eikä liitoista, jotka Jumala on sille antanut. Pakanat saavat osallisuuden, mutta eivät omistajuutta eivätkä korvaavaa asemaa.
Tästä seuraa myös käytännöllinen ja hengellinen periaate: ei-juutalaiset uskovat eivät liity liittoon jäljittelemällä juutalaisuutta ulkoisesti. Messiaaninen identiteetti ei synny teeskennellystä heprealaisuudesta, itse keksityistä heimotaustoista tai ulkoisten merkkien omaksumisesta. Liittoon liittyminen tapahtuu sydämen tasolla, uskossa ja kuuliaisuudessa, samalla kun juutalaista kutsumusta kunnioitetaan sellaisena kuin Jumala on sen antanut.
Yeshua itse sanoi, että pelastus on juutalaisista, mutta se on avautunut kaikille kansoille. Tämä jännite on tarkoituksellinen. Juutalaiset Messiaan seuraajat on kutsuttu säilyttämään liiton merkit, Tooran, sapatit ja juhlat osana omaa kutsumustaan. Heille on uskottu Jumalan ilmoitus, ja he ovat luonnollisia oksia liiton puussa. Pakanat puolestaan on kutsuttu liittymään mukaan, tukemaan Israelia ja rikastumaan siitä perinnöstä, jota he eivät ole itse synnyttäneet. He elävät Uuden liiton todellisuudessa kunnioittaen Israelin perintöä, ei omimalla sitä.
Messiaan ruumis koostuu erilaisista jäsenistä, joilla on erilaiset tehtävät. Yhteys ei edellytä samanlaisuutta, vaan uskollisuutta omalle kutsulle. Kun roolit ymmärretään oikein, syntyy terve yhteisö, jossa kumpikaan ei katoa eikä kumpaakaan koroteta toisen kustannuksella.
Tulevaisuuden näky, jonka Raamattu piirtää, on yhteinen mutta ei tasapäistävä. Juutalaiset ja pakanat seuraavat Messias Yeshuaa yhdessä, kukin omassa Jumalan antamassa kutsumuksessaan. Tämä ei ole kompromissi eikä myöhempi teologinen lisäys, vaan Jumalan suunnitelma alusta asti. Profeetat näkivät sen, ja apostolit vahvistivat sen.
Messiaaninen yhteisö ei ole kristillistetty juutalaisuus eikä juutalaisuuteen verhottu kristinusko. Se on yksi uusi ihminen, joka seisoo vanhoilla liiton juurilla, ja jonka sydämessä elävät sekä Toora että Messias. Tästä nousee myös käytännöllinen kutsu: opettaa liiton historiaa ja rakennetta rehellisesti, olla irrottamatta Uutta liittoa Toorasta ja profeetoista, vahvistaa yhteyttä Israeliin liiton kansana eikä pelkkänä symbolina, sekä rakentaa yhteisöjä, joissa sekä juutalaiset että pakanat voivat kasvaa uskossa ja tehtävässään – yhdessä, mutta ei samasta lähtökohdasta.