Raamatun kokonaisilmoitus piirtää seurakunnasta kuvan, joka on kutsuttu seisomaan Israelin rinnalla – ei sen tilalla. Jumala on synnyttänyt seurakunnan Messiaan ruumiina, johon kuuluu ihmisiä kaikista kansoista, kielistä ja kulttuureista. Samalla Raamattu tekee yksiselitteisesti selväksi, että Israelin erityinen asema Jumalan pelastussuunnitelmassa ei ole kadonnut eikä siirtynyt toiselle. Seurakunnan kutsumus ei ole korvata Israelia, vaan ymmärtää oma paikkansa Jumalan suuremmassa suunnitelmassa ja toimia yhdessä Israelin kanssa siunauksena koko maailmalle.
Seurakunnan synty juurtuu syvälle Israelin kansaan ja sen liittoihin. Apostolien teot ja koko Uusi testamentti todistavat, että ensimmäiset Messiaaseen uskovat olivat juutalaisia. Pelastussanoma levisi kansoihin juuri heidän kauttaan, ei heidän ohitseen. Jumalan tarkoitus ei koskaan ollut hylätä Israelia ja korvata se jollakin uudella, vaan liittää kansat siihen pelastussuunnitelmaan, jonka Hän oli jo antanut Israelille. Pakanat kutsuttiin mukaan liittämisen kautta, ei syrjäyttämisen tai korvaamisen kautta.
Tämä periaate tuli erityisen kirkkaasti esiin Jerusalemin apostolikokouksessa. Kun pohdittiin pakanataustaisten uskovien asemaa, Pietari muistutti, että Jumala oli jo alusta asti tahtonut ottaa pakanoiden joukosta kansan omalle nimelleen. Jaakob puolestaan yhdisti tämän profeettojen sanoihin Daavidin sortuneen majan uudelleenrakentamisesta. Näin seurakunnan johtajat tunnistivat, että kansojen mukaan ottaminen ei ollut uusi suunnitelma eikä Israelin syrjäyttämistä, vaan Jumalan pitkään ilmoittaman tahdon toteutumista.
Seurakunta ei siis ole ”uusi Israel” eikä Israelin liittojen perijä siinä merkityksessä, että alkuperäinen kansa olisi sivuutettu. Seurakunta on kutsuttu osallistumaan Jumalan suunnitelmaan, ei omimaan sitä itselleen.
Apostoli Paavali syventää tätä ymmärrystä Roomalaiskirjeessä. Hän muistuttaa, että pakanaseurakunnat ovat saaneet hengellistä rikkautta Israelin kautta ja että tästä seuraa myös vastuu. Kun Jerusalemin seurakunta oli ahdingossa, Paavali piti luonnollisena ja oikeudenmukaisena, että pakanat auttavat juutalaisia veljiään aineellisesti. Hengelliset lahjat olivat tulleet Israelin kautta, ja siksi siunaus kuului palauttaa takaisin. Tämä heijastaa Jumalan valtakunnan periaatetta: se, joka on saanut siunauksen, kutsutaan olemaan itse siunauksena.
Seurakunnan tehtävä ei kuitenkaan rajoitu Israelin siunaamiseen. Sillä on myös selkeä todistustehtävä kansojen keskellä. Monikansallinen seurakunta toimii elävänä merkkinä siitä, että Jumalan pelastus on tarkoitettu kaikille. Tämä pelastus ei kuitenkaan ole irrallinen Israelista, vaan nousee sen keskeltä. Ilmestyskirjan näky suuresta, lukemattomasta joukosta kaikista kansoista ja kielistä Jumalan valtaistuimen edessä vahvistaa tämän kokonaiskuvan. Kansat ovat mukana Jumalan valtakunnassa, mutta Israel ei ole kadonnut näkyvistä eikä hylätty sivuun.
Ratkaisevaa on ymmärtää, että Jumalan suunnitelmassa ei ole kyse korvaamisesta vaan rinnalla kulkemisesta. Jumala on tehnyt liitot Israelin kanssa, eikä Hän peru niitä. Seurakunta on saanut armon tulla osalliseksi tästä suunnitelmasta – ei hallitsijana eikä korvaajana, vaan kumppanina ja todistajana. Seurakunta elää jo nyt esikuvana tulevasta valtakunnasta, jossa Israel ja kansat yhdessä palvelevat Jumalaa. Tämä näky heijastaa Jumalan alkuperäistä tarkoitusta, jossa Hänen huoneensa on kaikkien kansojen rukoushuone.
Seurakunnan identiteetti ei siis rakennu Israelista irrottautumisen varaan eikä sen yläpuolelle asettumiseen. Päinvastoin, seurakunta löytää paikkansa Jumalan suunnitelmassa silloin, kun se tunnistaa juurensa ja kulkee kunnioittavasti rinnalla. Juutalaiset ja pakanat kutsutaan yhdessä todistamaan Messiaan pelastavasta voimasta, Jumalan armosta ja Hänen horjumattomasta uskollisuudestaan.
Tämä kutsumus ei ole sivuroolissa Jumalan valtakunnassa. Se liittyy suoraan Jumalan suunnitelman täyttymiseen ja Messiaan paluuseen valmistautumiseen. Seurakunta on kutsuttu seisomaan Israelin rinnalla, siunaamaan sitä ja todistamaan kansoille siitä Jumalasta, joka pitää lupauksensa sukupolvesta toiseen.