Alkuperäinen seurakunta oli juutalainen
Ensimmäiset Yeshuaan (Jeesukseen) uskovat olivat juutalaisia. He elivät Tooraa noudattavaa elämää, rukoilivat temppelissä ja synagogassa, pitivät sapatin ja juhlivat Jumalan säätämiä juhlia. He eivät nähneet itseään uuden uskonnon perustajina, vaan ymmärsivät Yeshuan olevan Israelin Messias ja Tooran täyttymys.
Ero alkoi, kun pakanakansoja tuli mukaan
Kun yhä useammat ei-juutalaiset liittyivät uskoon, syntyi väistämättä kulttuurieroja. Apostolien tekojen 15. luvussa kerrotaan Jerusalemin kokouksesta, jossa annettiin ohjeita siitä, miten pakanat voisivat osallistua Jumalan liittoon ilman ympärileikkausta. Alkuperäinen messiaaninen liike hyväksyi pakanat osaksi yhteisöä, mutta ei hylännyt Tooraa eikä juutalaisia tapoja.
Ero juutalaisuuteen syveni – juurien katkeaminen
Historialliset tapahtumat johtivat siihen, että yhteys juutalaisiin juuriin alkoi vähitellen katketa. Rooman valtakunnassa 100–300-luvuilla kristittyjen vainot ja juutalaisten kansannousut loivat jännitteitä, joiden seurauksena kirkolliset johtajat alkoivat etääntyä juutalaisuudesta. Ignatios Antiokialainen ja myöhemmin kirkkoisät, kuten Justinos Marttyyri, opettivat, että kristinusko olisi korvannut Israelin – että seurakunta olisi nyt ”uusi Israel”.
Vuonna 325 jKr. pidetty Nikean kirkolliskokous merkitsi ratkaisevaa käännettä. Keisari Konstantinus pyrki yhtenäistämään uskoa valtakunnassa, ja sen seurauksena pääsiäinen erotettiin juutalaisesta kalenterista ja Pesachista, sapatin tilalle otettiin sunnuntai, ja juutalaisia juhlia ja tapoja alettiin pitää vanhentuneina. Toora julistettiin menneeksi. Tätä kehitystä voidaan kutsua ”juutalaisten juurien katkaisemiseksi” – sekä teologisesti että liturgisesti.
Kirkkokuntien synty – hajautuminen ilman juuria
Kun usko oli jo irrotettu juutalaisesta kontekstista, myöhempinä vuosisatoina syntyivät suuret jakolinjat kristikunnassa. Vuonna 1054 tapahtui niin sanottu suuri skisma, jossa kirkko jakautui itäiseen (ortodoksiseen) ja läntiseen (katoliseen) suuntaan. Myöhemmin, 1500-luvulla, syntyi protestanttinen uskonpuhdistus. Näissä liikkeissä saattoi olla hengellisiä totuuksia ja uudistuksia, mutta ne kaikki perustuivat jo valmiiksi muotoon, joka oli irtautunut Raamatun alkuperäisestä juutalaisesta kontekstista.
Paluu juurille – messiaaninen näkökulma
Messiaaninen usko kutsuu palaamaan juurille – ei menneisyyteen, vaan alkuperäiseen uskon ymmärrykseen. Se rohkaisee palaamaan heprealaiseen maailmankuvaan, Tooran ja profeettojen opetusten tuntemiseen sekä Jumalan suunnitelmaan, joka etenee Israelin kansan kautta. Messias Yeshua nähdään Israelin omana Messiaana, ei länsimaisen uskonnon perustajana.
Tämä paluu ei tarkoita pelkästään juutalaisuuteen palaamista, vaan täyttymyksellistä uskoa, jossa Toora, profeetat ja evankeliumi muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Tässä uskossa seurakunta koostuu sekä juutalaisista että pakanoista, jotka yhdessä seuraavat Messiasta ja elävät Jumalan liiton todellisuudessa.
Kristinusko kehittyi pitkän historiallisen prosessin kautta, jossa alkuperäinen juutalainen ja Toora-keskeinen usko menetti vähitellen juurensa pakanavoittoisessa ympäristössä. Kirkolliset päätökset, poliittinen paine ja teologiset väärinymmärrykset johtivat uuden uskonnon syntyyn – siihen, mitä nykyään kutsumme kristinuskoksi.
Messiaaninen usko sen sijaan pyrkii palauttamaan sen, mikä alussa oli: ei uuden uskonnon, vaan Jumalan pelastussuunnitelman, joka kulkee Israelin kautta kaikkia kansoja varten.
Tänään tämä kutsu kuuluu jokaiselle, joka etsii elävää yhteyttä Jumalaan ja Hänen sanaansa. Paluu juurille ei ole paluuta menneisiin muotoihin, vaan sydämen uudistumista Jumalan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Kun ymmärrämme uskomme juutalaiset juuret ja näemme Yeshuan Tooran ja profeettojen täyttymyksenä, voimme astua lähemmäs sitä ykseyttä, jonka Jumala alun perin tarkoitti kansoilleen. Tämä on paluu yhteyteen, jossa juutalaiset ja pakanat yhdessä ylistävät Jumalaa – yhtä ruumista, yhtä uskoa ja yhtä Messiasta varten.