Yom Kippur, sovituspäivä, on Raamatun juhlakalenterin vakavin ja syvällisin päivä. Voimme painottaa, että kyse ei ole vain yksilön hengellisestä kokemuksesta, vaan koko Israelia koskevasta tapahtumasta. Tora esittää Yom Kippurin Jumalan säätämänä, ikuisena asetuksena, jonka tarkoituksena on kansan puhdistuminen ja liiton jatkuvuus. Sovitus ei ole tunne, vaan Jumalan itsensä määräämä teko, jossa syntiin vastataan Jumalan pyhyyden edellyttämällä tavalla.
Heprealainen nimi Yom Kippur tarkoittaa sovituksen päivää. Sana kippur juontuu juuresta k-p-r, joka viittaa peittämiseen ja hyvittämiseen. Raamatullinen sovitus ei tarkoita synnin sivuuttamista tai unohtamista, vaan sitä, että synti käsitellään uhrin kautta niin, että suhde Jumalaan voidaan palauttaa. Tämä näkökulma erottaa raamatullisen sovituksen monista myöhemmistä, lähinnä moraalisista tai psykologisista tulkinnoista.
Kolmannen Mooseksen kirjan kuudestoista luku kuvaa Yom Kippurin keskipisteen: ylimmäisen papin palveluksen. Vain yhtenä päivänä vuodessa ylipappi sai astua kaikkeinpyhimpään, Jumalan kirkkauden eteen. Kyseessä ei ollut seremoniallinen muodollisuus, vaan hengellisesti äärimmäisen vakava hetki. Ylipappi toimi koko kansan edustajana. Jos hän epäonnistui, seuraukset koskivat koko Israelia. Tämä alleviivaa sitä, että synti ei ole vain yksityinen asia, vaan sillä on aina yhteisöllinen ulottuvuus.
Ylipapin toimintaan liittyi olennaisesti veri, sillä Raamattu opettaa elämän olevan veressä. Veri ei ole maaginen elementti, vaan elämän symboli, joka annetaan Jumalalle synnin tähden. Ilman elämän antamista ei ole sovitusta. Tästä syystä Yom Kippur on läpikotaisin elämän ja kuoleman, pyhyyden ja armon välistä rajaa koskettava päivä.
Erityisen puhuttelevaksi Yom Kippurin tekee kahden kauriin rituaali. Toisen kauriin veri vietiin kaikkeinpyhimpään sovitukseksi, kun taas toisen, niin sanotun Azazelin kauriin päälle tunnustettiin kansan synnit, ja se lähetettiin erämaahan. Haluamme käsitellä Azazelia varoen ja korostaa, että olennaista ei ole spekulaatio hahmosta tai paikasta, vaan itse sanoma: synti ei jää Jumalan kansan keskelle. Se poistetaan. Sovitus ei ole vain synnin peittämistä, vaan sen pois kantamista.
Yom Kippur ei kuitenkaan ole pelkkä rituaalien päivä. Profeetat tekevät selväksi, että ilman sydämen muutosta sovituspäivä menettää merkityksensä. Tässä yhteydessä keskeiseksi nousee käsite teshuva, paluu. Se ei tarkoita vain katumusta, vaan suunnanmuutosta, paluuta Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Yom Kippur kutsuu ihmistä rehelliseen itsetutkisteluun ja suhteiden korjaamiseen, sekä Jumalan että lähimmäisten kanssa.
Voimme liittää Yom Kippurin syvästi Messiaan työhön. Heprealaiskirjeen opetuksen valossa Yeshua nähdään ylimmäisenä pappina, joka ei astu käsin tehtyyn pyhäkköön eikä tuo toistuvia uhreja, vaan antaa oman elämänsä kerran ja lopullisesti. Tämä ei CJSB:n mukaan poista Yom Kippurin merkitystä, vaan paljastaa sen syvimmän tarkoituksen. Sovituspäivä osoittaa, miksi sovitusta tarvitaan, ja Messias näyttää, miten Jumala itse vastaa tähän tarpeeseen.
Raamatun profeetalliset tekstit viittaavat aikaan, jolloin Israel kääntyy Jumalan puoleen kollektiivisesti. Sakarjan kirjan lupaus kansallisesta parannuksesta ja Paavalin sanat Israelin tulevasta pelastuksesta asettavat Yom Kippurin profeetalliseen kehykseen. Se ei katso vain menneeseen temppelipalvelukseen eikä yksittäisen ihmisen hengelliseen kokemukseen, vaan koko kansan tulevaan lunastukseen, ge’ulaan.
Nykyajassa, ilman temppeliä ja uhritoimituksia, Yom Kippur säilyttää silti merkityksensä. Jumala ei ole koskaan etsinyt tyhjiä rituaaleja, vaan nöyrää sydäntä ja kuuliaisuutta. Paasto, rukous ja parannus ovat edelleen Yom Kippurin ytimessä, ei siksi että ne korvaisivat sovituksen, vaan siksi että ne ohjaavat ihmisen Jumalan eteen avoimin sydämin.
Yom Kippur opettaa, että synti on todellinen ja vakava asia, mutta myös sen, että Jumala on itse valmistanut tien sovitukseen. Se on muistutus Jumalan pyhyydestä, liiton pysyvyydestä ja lupauksesta kansallisesta pelastuksesta. Haluamme auttaa näkemään Yom Kippurin koko Raamatun läpäisevänä teemana, jossa Jumalan oikeudenmukaisuus ja armo kohtaavat – ei vain yksilön elämässä, vaan koko Israelin ja lopulta koko maailman historiassa.