Entä jos Jumala kutsuu sinua ottamaan askeleen, jonka päämäärää et vielä näe? Parshat Lech Lecha, Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvut kaksitoista–seitsemäntoista, alkaa tällaisesta kutsusta. Adonai käskee Avramia jättämään maansa, sukunsa ja isänsä kodin ja lähtemään maahan, jonka hän osoittaa.
Avram saa lupauksen kansasta, siunauksesta ja tehtävästä: hänen kauttaan maan kaikki sukukunnat saavat siunauksen. Jumalan kutsu ulottuu yhden ihmisen elämästä sukupolviin ja kansoihin. Avram lähtee liikkeelle, koska Jumala on puhunut.
Usko alkaa luottamuksesta Jumalan luonteeseen. Avram ei saa koko tulevaisuutta nähtäväkseen. Hän saa sanan, jonka varassa ottaa seuraavan askeleen.
Me toivomme usein varmuutta ennen kuin toimimme. Haluamme tietää, miten asiat järjestyvät ja mitä ratkaisu meille maksaa. Adonain kutsu opettaa luottamaan häneen myös keskeneräisen ymmärryksen keskellä. Seuraava askel voi olla sovinnon etsiminen, totuuden puhuminen tai vastuun vastaanottaminen.
Lähteminen ei kuitenkaan poista koettelemuksia. Avram kohtaa nälänhätää, pelkoa ja oman heikkoutensa. Egyptissä hän vaarantaa Saarain turvallisuuden yrittäessään suojella itseään. Raamattu kertoo avoimesti myös kutsutun ihmisen epäonnistumisesta.
Tämä kutsuu meitä rehellisyyteen. Pelko voi saada meidät perustelemaan tekoja, jotka satuttavat toista. Siksi tarvitsemme jatkuvasti Jumalan ohjausta ja valmiutta tehdä parannusta. Uskon matkalla kasvaminen merkitsee myös omien väärien ratkaisujen tunnustamista.
Kun Avramin ja Lootin paimenten välille syntyy riitaa, Avram antaa Lootin valita ensin asuinalueensa. Hän uskaltaa luopua etuoikeudestaan säilyttääkseen rauhan.
Voisimmeko mekin luottaa Jumalan huolenpitoon niin, ettei meidän tarvitse aina varmistaa itsellemme parasta osuutta? Rauhan rakentaminen vaatii joskus tilan antamista toiselle. Se voi vapauttaa meidät jatkuvasta kilpailusta ja oman aseman puolustamisesta.
Lukujakson ytimessä on Avramin kysymys tulevaisuudesta. Miten lupaus jälkeläisistä toteutuu, kun hänellä ei ole lasta? Adonai vie hänet katsomaan tähtiä ja vahvistaa lupauksensa. Avram uskoo Adonaihin, ja tämä luetaan hänelle vanhurskaudeksi.
Paavali palaa tähän Roomalaiskirjeen neljännessä luvussa. Avramin suhteen perustana on luottamus Jumalaan. Kuuliaisuus kasvaa tästä luottamuksesta. Hän turvautuu Jumalaan, joka kykenee toteuttamaan sanansa silloinkin, kun inhimilliset mahdollisuudet näyttävät loppuneen.
Odottaminen paljastaa silti kärsimättömyyden. Saarain ja Avramin yritys saada jälkeläinen Hagarin kautta johtaa kärsimykseen. Hagar pakenee, mutta Adonai kohtaa hänet erämaassa. Hän saa tuntea Jumalan, joka näkee hänet.
Tässä meidän on hyvä pysähtyä. Suurten suunnitelmien keskellä Jumala näkee yksittäisen kärsivän ihmisen. Näemmekö me hänet? Hengellinen päämäärä ei oikeuta käyttämään toista välineenä. Jumalan lupausta odottaessamme olemme vastuussa siitä, miten kohtelemme lähimmäistämme.
Lopulta Adonai vahvistaa liittonsa, antaa Avramille nimen Avraham ja Saaraille nimen Saara. Hän lupaa Saaralle pojan, Iisakin, jonka kautta liitto jatkuu. Ympärileikkaus annetaan liiton merkiksi. Jumalan lupaus koskee todellista sukua ja maata: tästä kasvaa Israelin kansan historia.
Samalla lupaus siunauksesta ulottuu kansoihin. Galatalaiskirjeen kolmannessa luvussa Paavali yhdistää tämän siunauksen Messiaaseen. Yeshuan kautta kansojen ihmiset pääsevät osallisiksi Avrahamin siunauksesta. Tämä kutsuu kiitollisuuteen ja kunnioittamaan Israelin paikkaa Jumalan suunnitelmassa.
Lech Lecha kutsuu lähtemään liikkeelle Jumalan sanan varassa. Kaikki ei avaudu kerralla, ja matkalla tarvitaan armoa. Kuuntele siis Adonaita, kohtele lähimmäistäsi oikeudenmukaisesti ja anna hänen lupaustensa ohjata valintojasi. Jumala on uskollinen myös silloin, kun sinä vielä odotat.