Deboran laulu – Nouse, Israelin äiti

Teema: rohkeus, profeetallinen kutsumus, vapaaehtoinen palvelu, vapautus ja Adonain voitto
Raamatunkohdat: Tuomarien kirja 4–5

Debora nousee Israelin äidiksi aikana, jolloin kansa kärsii rautavaunujen alla. Hän kutsuu Barakin taisteluun, rohkaisee kansaa luottamaan Adonaihin ja laulaa voitosta, jossa Adonai kulkee kansansa edellä. Deboran kertomus suuntaa kohti Yeshuaa, Israelin Vapauttajaa ja voittoisaa Kuningasta.

Israel huusi rautavaunujen alla

Tuomarien kirja 4:1–3

Yössä kuului raskas ääni,
maa vapisi pyörien alla.
Yhdeksänsataa rautavaunua
kulki halki Israelin maan.

Jälleen kuljimme pois Sinusta,
unohdimme liittosi tien.
Vieraat jumalat veivät sydämen,
ja vapaus vaihtui kahleisiin.

Yavin hallitsi kansaamme,
Sisera kylvi pelkoa.
Kaksikymmentä pitkää vuotta
me kumarruimme sorron alla.

Kun omat voimat murtuivat
ja kaikki tiet suljettiin,
me muistimme jälleen nimesi
ja huusimme korkeuksiin.

Adonai, kuule kansasi huuto,
näe pelkomme, näe kyyneleet.
Rautavaunut täyttävät laakson,
mutta Sinä olet niitä väkevämpi.

Adonai, muista liittosi jälleen,
älä jätä meitä pimeään.
Kun me huudamme sorron keskeltä,
Sinä valmistat vapauttajaa.

Kylien portit hiljenivät,
kauppiaat jättivät tien.
Äidit sulkivat lapset syliinsä,
kun sotahuudot kuuluivat jälleen.

Pellot jäivät korjaamatta,
laulu vaikeni kodeista.
Jokainen päivä muistutti meitä
siitä, miten kauas olimme kulkeneet.

Mutta hiljaisuuden keskellä
Sinun äänesi ei vaiennut.
Palmupuun alla palvelijasi
kuuli sanan, jonka olit puhunut.

Adonai, kuule kansasi huuto,
näe pelkomme, näe kyyneleet.
Rautavaunut täyttävät laakson,
mutta Sinä olet niitä väkevämpi.

Adonai, muista liittosi jälleen,
älä jätä meitä pimeään.
Kun me huudamme sorron keskeltä,
Sinä valmistat vapauttajaa.

Ei rauta hallitse ikuisesti,
ei sortajan valta pysy.
Kun Adonai nousee taistelemaan,
vahvinkin armeija horjuu.

Jo tuuli liikkuu vuorilla,
jo pilvet kokoontuvat.
Jo Israelin äiti kuulee kutsun:
”Nouse, sillä hetki on tullut.”

Adonai, Sinä kuulit huutomme,
Sinä näit kaikki kyyneleet.
Vaikka rautavaunut täyttivät laakson,
Sinun kätesi oli niitä väkevämpi.

Adonai, Sinä muistit liittosi,
valo syttyi pimeään.
Kun kansasi huusi sorron keskeltä,
Sinä kutsuit Deboran nousemaan.

Yössä kuului vielä vaunujen ääni,
mutta aamun tuuli jo nousi.
Palmupuun alla profeetta kuunteli,
ja vapautuksen päivä lähestyi.

Palmupuun alla

Tuomarien kirja 4:4–5

Vuorten välissä tuuli kulki,
palmun lehdet kuiskivat.
Kansa saapui yksi kerrallaan
etsimään oikeutta.

Efraimin vuoriston keskellä,
Raman ja Bet-Elin välillä,
istuin palmupuun varjossa
ja kuuntelin kansani murheita.

Yksi toi riidan veljestään,
toinen kertoi menetyksestään.
Monen silmissä asui pelko,
sillä sortaja hallitsi maata.

En katsonut rautavaunuihin,
en kysynyt vihollisen voimaa.
Nostin sydämeni Adonain puoleen
ja odotin Hänen sanaansa.

Palmupuun alla minä kuuntelin,
kun kansani huusi apua.
Palmupuun alla Adonai puhui,
ja hiljaisuus sai vastauksen.

Hän näki tiet, jotka autioituivat,
Hän kuuli äitien rukoukset.
Palmupuun alla syttyi lupaus:
Israel ei jää kahleisiin.

Minua kutsuttiin profeetaksi,
tuomariksi Israelissa.
Mutta viisaus ei ollut minun,
sana tuli Adonailta.

Hän tuntee jokaisen sydämen,
Hän punnitsee tekomme oikein.
Hän puolustaa sitä, joka on heikko,
ja tuo salatut asiat valoon.

Kun ihmisäänet hiljenivät
ja ilta laskeutui vuorille,
kuulin kutsun, joka muutti kaiken:
”Lähetä hakemaan Barak.”

Palmupuun alla minä kuuntelin,
kun kansani huusi apua.
Palmupuun alla Adonai puhui,
ja hiljaisuus sai vastauksen.

Hän näki tiet, jotka autioituivat,
Hän kuuli äitien rukoukset.
Palmupuun alla syttyi lupaus:
Israel ei jää kahleisiin.

Ei kutsu kysynyt asemaani,
ei sitä, mitä ihmiset sanoisivat.
Kun Adonai lausui sanansa,
minun tuli nousta ja totella.

Jos Hän lähettää, minä puhun.
Jos Hän käskee, minä lähden.
Jos Hän lupaa vapautuksen,
rautavaunutkaan eivät estä.

Palmupuun alta minä nousen,
sillä kansani tarvitsee toivoa.
Palmupuun alla Adonai puhui,
nyt Hänen sanansa on vietävä.

Hän näki tiet, jotka autioituivat,
Hän kuuli kansansa rukoukset.
Palmupuun alta alkaa matka,
joka johtaa meidät vapauteen.

Palmun lehdet liikkuivat tuulessa,
ilta vaihtui aamun valoon.
Adonai oli puhunut Israelille,
ja minä kutsuin Barakin.

Nouse, Barak

Tuomarien kirja 4:6–7

Kedeshin yllä aamu sarasti,
mutta laaksossa odotti yö.
Adonain sana kulki vuorten halki:
”Barak, nyt on sinun hetkesi.”

Minä lähetin kutsun Naftaliin,
Abinoamin pojan luo.
Toin sanan Israelin Jumalalta,
käskyn, jota ei voinut vaieta.

”Kokoa miehet Naftalista,
kutsu Sebulon rinnallesi.
Vie kymmenentuhatta Taborille,
sillä Adonai johtaa sinua.”

Älä katso laakson vaunuja,
älä laske vihollisen voimaa.
Se, joka kutsui sinut matkaan,
on jo valmistanut voiton.

Nouse, Barak, nouse Taborille,
Adonai on lausunut sanansa.
Nouse, Barak, kokoa kansa,
vapautuksen hetki on tullut.

Vaikka Sisera täyttää laakson
raudalla ja sotajoukoilla,
Adonai vetää hänet Kishonille
ja antaa hänet sinun käsiisi.

Kaksikymmentä vuotta odotimme,
kaksikymmentä vuotta pelkäsimme.
Nyt Adonai avaa suljetut tiet
ja kutsuu kansansa liikkeelle.

Ei rohkeus synny siitä,
ettei sydämessä olisi pelkoa.
Rohkeus syntyy, kun luotamme
enemmän Häneen kuin siihen, minkä näemme.

Kuuletko vuorten vastaavan?
Kuuletko heimojen askeleet?
Kun yksi sydän nousee kuuliaisena,
toisetkin löytävät rohkeuden.

Nouse, Barak, nouse Taborille,
Adonai on lausunut sanansa.
Nouse, Barak, kokoa kansa,
vapautuksen hetki on tullut.

Vaikka Sisera täyttää laakson
raudalla ja sotajoukoilla,
Adonai vetää hänet Kishonille
ja antaa hänet sinun käsiisi.

Kutsu ei odota täydellistä,
se etsii sydäntä, joka vastaa.
Usko ei tunne koko tietä,
mutta se tuntee Hänet, joka johtaa.

Yeshua, opeta meitä nousemaan,
kun Sinä kutsut seuraamaan.
Anna meille kuuliaiset sydämet,
jotka eivät jää pelon valtaan.

Barak katsoi kohti Taboria,
sitten kohti laakson rautaa.
Hänen huuliltaan nousi kysymys,
joka paljasti sydämen pelon.

Nouse, Barak, nouse Taborille,
Adonai kulkee edelläsi.
Nouse, Barak, kokoa kansa,
Hän murtaa sorron kahleet.

Vaikka Sisera täyttää laakson
raudalla ja sotajoukoilla,
Adonain sana pysyy vahvana:
vapautuksen hetki on tullut.

Vuorella odotti kutsumus,
laaksossa vihollisen voima.
Barak kuuli Adonain käskyn,
mutta vastasi: ”Jos lähdet kanssani.”

Jos sinä lähdet kanssani

Tuomarien kirja 4:8–9

Kutsu oli annettu,
vuori odotti meitä.
Mutta Barakin katseessa
taisteli usko ja pelko.

Minä kuulin Adonain sanan,
kuulin käskyn nousta vuorelle.
Mutta laakso on täynnä vaunuja,
ja niiden pyörät ovat rautaa.

Kymmenentuhatta miestä odottaa,
että johdattaisin heidät taisteluun.
Mutta kuinka minä astun eteenpäin,
jos en näe sinua rinnallani?

Jos sinä lähdet kanssani,
minä lähden Taborille.
Jos sinä et lähde rinnallani,
minä en uskalla lähteä.

Jos sinä lähdet kanssani,
kuljemme samaa tietä.
Kun toinen horjuu pelosta,
toinen muistuttaa lupauksesta.

Emme kulje oman voimamme varassa,
Adonai käy edellämme.
Jos Hän on kutsunut meidät matkaan,
Hän myös vie meidät perille.

Minä lähden sinun kanssasi,
en jätä sinua yksin.
Kuljen vierelläsi Taborille
ja seison kansani keskellä.

Mutta tie, jonka nyt valitset,
ei tuo kunniaa vain sinulle.
Adonai antaa Siseran lopulta
naisen käteen kukistettavaksi.

Et vielä tunne hänen nimeään,
et tiedä, missä hän odottaa.
Mutta Adonai näkee koko tien
ennen ensimmäistä askeltamme.

Jos sinä lähdet kanssani,
kuljemme samaa tietä.
Kun toinen horjuu pelosta,
toinen muistuttaa lupauksesta.

Emme kulje oman voimamme varassa,
Adonai käy edellämme.
Jos Hän on kutsunut meidät matkaan,
Hän myös vie meidät perille.

Debora nousi palmunsa alta,
Barak kutsui heimot koolle.
Naftalin ja Sebulonin miehet
kokoontuivat Kedeshiin.

Kaksi ihmistä kulki rinnakkain,
mutta kutsu tuli Adonailta.
Toinen toi rohkeuden sanoillaan,
toinen kokosi kansan seuraamaan.

Me tarvitsemme toisiamme,
kun edessämme kohoaa vuori.
Usko voi syttyä uudelleen,
kun joku lausuu Adonain lupauksen.

Mutta ihminen ei ole turvamme,
eikä voitto synny meistä.
Yksin Adonai hallitsee taistelua,
yksin Hänelle kuuluu kunnia.

[Viimeinen kertosäe]

Koska sinä lähdet kanssani,
minä nousen Taborille.
Koska Adonai kulkee edellämme,
emme jää pelon vangiksi.

Vaikka rauta täyttää laakson
ja vihollinen näyttää vahvalta,
Adonai on jo määrännyt päivän,
jolloin sortajan valta päättyy.

Debora lähti Barakin kanssa,
tie kääntyi kohti Kedeshiä.
Ja jossakin kaukana teltassaan
nainen nimeltä Jael odotti.

Minä nousin Israelin äidiksi

Tuomarien kirja 5:6–8

Kylät olivat hiljentyneet,
tiet jäivät kulkijoita vaille.
Pelko sulki ovet Israelissa,
kunnes minä nousin.

En noussut etsimään kunniaa,
en halunnut nimeäni lauluihin.
Nousin, koska näin kansani haavat
ja kuulin lasten itkevän öisin.

Äidit odottivat poikiaan,
isät vartioivat portteja.
Jokainen suojeli omaa telttaansa,
mutta kuka kantaisi koko Israelia?

Adonai näki hiljaiset kylät,
Hän kuuli pelon keskeltä.
Hän laski sydämelleni kansan,
joka oli unohtanut toivonsa.

Minä nousin Israelin äidiksi,
kun kylät olivat autioina.
Nousin suojelemaan heikkoja,
kutsumaan hajonneet takaisin.

Minä nousin Israelin äidiksi,
mutta voima ei tullut minusta.
Adonai kutsui minut seisomaan,
kun toiset eivät uskaltaneet nousta.

Äiti ei käännä pois katsettaan,
kun hänen lapsensa ovat vaarassa.
Hän puhuu, vaikka ääni vapisee,
ja kulkee, vaikka tie pelottaa.

Minä kutsuin heimot muistamaan,
että olemme yhden liiton kansa.
Jos jokainen jää oman virtansa ääreen,
kuka astuu vihollista vastaan?

Ei johtajuus ole korkeampi istuin,
vaan taakka, jota kannetaan.
Se on rukous kansan puolesta
ja kuuliaisuus Adonain sanalle.

Minä nousin Israelin äidiksi,
kun kylät olivat autioina.
Nousin suojelemaan heikkoja,
kutsumaan hajonneet takaisin.

Minä nousin Israelin äidiksi,
mutta voima ei tullut minusta.
Adonai kutsui minut seisomaan,
kun toiset eivät uskaltaneet nousta.

Nouse sinä, joka kuulet kutsun,
vaikka et tunne itseäsi vahvaksi.
Adonai käyttää kuuliaisia sydämiä
ja sytyttää valon pimeimpään aikaan.

Nouse isäksi, nouse äidiksi,
nouse kantamaan rinnallasi kulkevaa.
Sillä joskus kokonaisen kansan toivo
alkaa yhdestä, joka vastaa: ”Tässä olen.”

En tiennyt, miten taistelu päättyisi,
mutta tunsin Hänet, joka puhui.
En nähnyt vielä voiton päivää,
mutta uskoin Hänen lupaukseensa.

Minä nousin Israelin äidiksi,
ja kylät alkoivat herätä.
Portit avautuivat, askeleet kuuluivat,
heimot lähtivät liikkeelle.

Minä nousin Israelin äidiksi,
mutta kunnia kuuluu Adonaille.
Hän kutsuu heikot, Hän vahvistaa arat,
Hän vapauttaa liittonsa kansan.

Kylät olivat hiljentyneet,
kunnes kutsu kulki Israelissa.
Yksi sydän nousi kuuliaisena,
ja monet alkoivat nousta.

Kun kansa tarjoutui vapaaehtoisesti

Tuomarien kirja 5:2, 9, 13–18

Kutsu kulki yli vuorten,
se kaikui jokaisen heimon luo.
Kuka jättää turvallisen rantansa?
Kuka vastaa: ”Minä tulen”?

Efraimista astuivat ensimmäiset,
Benjamin seurasi heidän rinnallaan.
Makirista saapuivat johtajat,
Sebulon tarttui käskijän sauvaan.

Yissakarin ruhtinaat tulivat,
he seurasivat Deboraa ja Barakia.
Naftali uskalsi henkensä alttiiksi,
Sebulon ei väistänyt kuolemaa.

He eivät tienneet huomista,
eivät nähneet taistelun loppua.
Mutta kun Adonain kutsu kuului,
heidän sydämensä vastasi.

Kun kansa tarjoutui vapaaehtoisesti,
kiittäkää Adonaita!
Kun sydämet nousivat pelon yläpuolelle,
kiittäkää Adonaita!

Ei pakosta, ei kunnian tähden,
vaan rakkaudesta liiton kansaan.
Kun kansa tarjoutui vapaaehtoisesti,
Adonai johdatti heidät voittoon.

Ruubenin purojen luona
sydämet pohtivat suuria päätöksiä.
Mutta miksi jäitte lammastarhoihin
kuuntelemaan paimenten huiluja?

Gilead jäi Jordanin taakse,
Dan viipyi laivojensa luona.
Asher istui meren rannalla
eikä lähtenyt satamistaan.

Sama kutsu kulki kaikkien luo,
mutta kaikki eivät vastanneet.
Toiset astuivat vaaran keskelle,
toiset jäivät katsomaan kaukaa.

Kun kansa tarjoutui vapaaehtoisesti,
kiittäkää Adonaita!
Kun sydämet nousivat pelon yläpuolelle,
kiittäkää Adonaita!

Ei pakosta, ei kunnian tähden,
vaan rakkaudesta liiton kansaan.
Kun kansa tarjoutui vapaaehtoisesti,
Adonai johdatti heidät voittoon.

Kutsu paljastaa sydämemme:
mihin olemme kiinnittäneet elämämme?
Jäämmekö rannalle suojelemaan omaamme,
vai nousemmeko veljiemme rinnalle?

Adonai, tee meistä halukas kansa,
joka ei väistä Sinun ääntäsi.
Anna meidän vastata viivyttelemättä:
”Tässä olemme, lähetä meidät.”

Jo askeleet täyttivät vuoristot,
jo kilvet välähtivät aamussa.
Miehet, jotka olivat eläneet pelossa,
kulkivat nyt yhtenä joukkona.

Debora näki heimojen saapuvan,
Barak laski kymmenentuhatta.
Mutta taivaan sotajoukkojen Herra
oli heidän todellinen voimansa.

Kun kansa tarjoutui vapaaehtoisesti,
kiittäkää Adonaita!
Kun hajonneet heimot tulivat yhteen,
kiittäkää Adonaita!

Ei raudan, ei miekan voimalla,
vaan Adonain uskollisuudella.
Kun kansa tarjoutui vapaaehtoisesti,
vapautuksen päivä lähestyi.

Kutsu kulki yli vuorten,
ja halukkaat sydämet vastasivat.
Taborin rinteet täyttyivät kansasta,
joka oli valmis seuraamaan.

Eikö Adonai kulje edelläsi

Tuomarien kirja 4:12–14

Taborin huipulla aamu vaikeni,
laakso odotti alapuolella.
Kymmenentuhatta pidätti hengitystään,
kun Debora nosti äänensä.

Vuoren rinteiltä näimme vaunut,
rautaiset pyörät rivissä.
Sisera kokosi koko armeijansa
Kishonin tasangolle.

Barak seisoi joukkonsa edessä,
mutta hänen katseensa etsi merkkiä.
Oliko tämä todella se päivä,
jonka Adonai oli luvannut?

Silloin Debora astui esiin,
eikä hänen äänensä vapissut.
Hän katsoi kohti vihollisen rivejä
ja lausui Adonain sanan.

Nouse, sillä tämä on se päivä!
Adonai antaa Siseran käsiisi.
Eikö Adonai kulje edelläsi?
Eikö Hän ole jo lähtenyt?

Laskeudu vuorelta, Israel,
älä pelkää rautavaunuja.
Eikö Adonai kulje edelläsi?
Voitto kuuluu yksin Hänelle.

Ensimmäinen askel oli raskas,
toinen jo seurasi ensimmäistä.
Pian koko vuori täyttyi äänestä,
kun joukot lähtivät laskeutumaan.

Kilvet välähtivät auringossa,
jalkojen alla nousi pöly.
Mutta syvällä taivaanrannassa
tummat pilvet kokoontuivat.

Me emme vielä nähneet sadetta,
emme tienneet, mitä tapahtuisi.
Mutta Adonain läsnäolo kulki
ennen jokaista askeltamme.

Nouse, sillä tämä on se päivä!
Adonai antaa Siseran käsiisi.
Eikö Adonai kulje edelläsi?
Eikö Hän ole jo lähtenyt?

Laskeudu vuorelta, Israel,
älä pelkää rautavaunuja.
Eikö Adonai kulje edelläsi?
Voitto kuuluu yksin Hänelle.

Kun Hän kulkee edellämme,
tie avautuu mahdottomaan.
Kun Hän kulkee edellämme,
pelko menettää valtansa.

Kun Hän kulkee edellämme,
vahvinkin sortaja vapisee.
Kun Hän kulkee edellämme,
rautakin vajoaa saveen.

Sisera näki meidän tulevan
ja käski vaunut liikkeelle.
Hän luotti rautaan ja hevosiin,
me turvasimme Adonain nimeen.

Taivas jyrisi vuorten yllä,
tuuli pyyhkäisi tasangon.
Ja ennen kuin miekat kohtasivat,
Adonai oli aloittanut taistelun.

Nouse, sillä tämä on se päivä!
Adonai antaa Siseran käsiisi.
Eikö Adonai kulje edelläsi?
Katso, Hän on jo lähtenyt!

Laskeudu vuorelta, Israel,
älä pelkää rautavaunuja.
Adonai kulkee edelläsi,
voitto kuuluu yksin Hänelle.

Tabor jäi taaksemme,
Kishon odotti edessä.
Taivas avasi porttinsa,
ja rautavaunut alkoivat horjua.

Tähdet taistelivat taivaalta

Tuomarien kirja 4:15–16; 5:19–20

Taivas tummui Taanakin yllä,
tuuli nousi Megiddon vesiltä.
Rautavaunut lähtivät liikkeelle,
mutta Adonai avasi taivaan.

Kuninkaat tulivat taistelemaan,
Kanaanin ruhtinaat kokoontuivat.
He eivät tulleet etsimään hopeaa,
vaan murskaamaan Israelin jälleen.

Sisera seisoi vaunujensa keskellä,
varmana raudan voimasta.
Hän ei nähnyt pilviä yläpuolellaan
eikä kuullut lähestyvää ukkosta.

Silloin taivas jyrisi,
maa vapisi Adonain edessä.
Tuuli ja sade nousivat yhdessä,
ja ylpeän voima alkoi murtua.

Tähdet taistelivat taivaalta,
radoiltaan ne taistelivat Siseraa vastaan.
Adonai nousi kansansa puolesta,
eikä rauta voinut Häntä vastustaa.

Tähdet taistelivat taivaalta,
koko luomakunta kuuli Hänen äänensä.
Kun Adonai astui taisteluun,
vihollisen voima hajosi.

Sade löi sotilaiden kasvoihin,
hevoset kompastuivat liejuun.
Pyörät, jotka olivat kylväneet kauhua,
vajosivat syvälle mutaan.

Käskyt hukkuivat myrskyn ääneen,
riveistä tuli sekasorto.
Se, mikä näytti voittamattomalta,
ei enää päässyt liikkumaan.

Barak näki vaunujen horjuvan,
Israel näki tien avautuvan.
He syöksyivät alas vuorenrinteeltä,
sillä Adonai oli käynyt edellä.

Tähdet taistelivat taivaalta,
radoiltaan ne taistelivat Siseraa vastaan.
Adonai nousi kansansa puolesta,
eikä rauta voinut Häntä vastustaa.

Tähdet taistelivat taivaalta,
koko luomakunta kuuli Hänen äänensä.
Kun Adonai astui taisteluun,
vihollisen voima hajosi.

Ei aurinko, kuu tai tähdet
ole jumalia, joita kumarramme.
Ne ovat Adonain luomakuntaa,
joka tottelee Luojansa ääntä.

Meri avautui kerran edessämme,
Jordan pysähtyi kulkiessamme.
Nyt taivas vastasi jälleen,
kun liiton Jumala vapautti kansansa.

Sisera hyppäsi alas vaunuistaan,
jätti rautaisen voimansa mutaan.
Mies, joka oli hallinnut pelolla,
pakeni nyt yksin jalan.

Israel ajoi armeijaa takaa,
yksikään joukko ei jäänyt koossa.
Mutta taistelun viimeinen näytös
odotti vielä kaukana teltassa.

Tähdet taistelivat taivaalta,
Adonai nousi kansansa puolesta.
Rautavaunut vajosivat maahan,
ja sorretut nousivat vapauteen.

Tähdet taistelivat taivaalta,
mutta kunnia kuuluu Luojalle.
Kun Adonai astui taisteluun,
vihollisen valta päättyi.

Myrsky kulki tasangon yli,
ja pilvien välistä tuli valo.
Taivaalla tähdet pysyivät radoillaan,
mutta Israel tiesi: Adonai taisteli.

Kishon pyyhkäisi vaunut pois

Tuomarien kirja 5:21–22

Pienestä virrasta nousi kohina,
vuorilta syöksyi sadevesi.
Kishon paisui yli äyräidensä,
ja rauta vajosi saveen.

He luottivat vaunujensa pyöriin,
hevostensa kiivaaseen voimaan.
He olivat hallinneet tasankoa
ja kylväneet pelkoa vuosien ajan.

Mutta taivas avasi vetensä,
maa muuttui heidän allaan.
Vaunut, jotka eivät koskaan pysähtyneet,
juuttuivat Kishonin rantaan.

Kun Adonai muuttaa taistelun suunnan,
vahvuus voi muuttua taakaksi.
Se, mihin ihminen pani turvansa,
ei kanna tuomion päivänä.

Kishon pyyhkäisi vaunut pois,
vanha virta vei ylpeyden.
Adonai mursi sorron ikeen,
Hän avasi tien kansalleen.

Kishon pyyhkäisi vaunut pois,
rauta katosi kuohujen alle.
Astupa voimallisesti eteenpäin, sieluni,
sillä Adonai on antanut voiton.

Hevosten kaviot iskivät maahan,
mutta maa ei enää kantanut.
Sotilaiden huudot sekoittuivat
veden ja ukkosen ääneen.

Israel näki vihollisen horjuvan,
ja rohkeus palasi sydämiin.
Ne, jotka olivat piiloutuneet koteihinsa,
seurasivat nyt Barakia laaksoon.

Ei virta tiennyt omaa voimaansa,
ei pilvi valinnut tehtäväänsä.
Koko luomakunta palveli Häntä,
joka kutsui Israelin vapauteen.

Kishon pyyhkäisi vaunut pois,
vanha virta vei ylpeyden.
Adonai mursi sorron ikeen,
Hän avasi tien kansalleen.

Kishon pyyhkäisi vaunut pois,
rauta katosi kuohujen alle.
Astupa voimallisesti eteenpäin, sieluni,
sillä Adonai on antanut voiton.

Missä nyt ovat yhdeksänsataa vaunua?
Missä on niiden kauhua herättävä ääni?
Se, mikä näytti meitä suuremmalta,
oli Adonaille vain tomua.

Missä nyt on sortajan ylpeys?
Missä hänen horjumaton valtansa?
Kun Adonai nousee puolustamaan,
kahleet eivät voi jäädä paikoilleen.

Barak ajoi joukkoja Haroshetiin,
kunnes armeija oli hajonnut.
Mutta Sisera oli paennut jalkaisin,
ilman vaunuja ja kunniaa.

Kishonin vesi virtasi edelleen,
mutta laakso ei ollut enää sama.
Kansan sydämissä pelon virta
oli vaihtunut kiitokseksi.

Kishon pyyhkäisi vaunut pois,
Adonai vei vihollisen voiman.
Hän nosti maahan painetut
ja antoi sorretuille tulevaisuuden.

Kishon pyyhkäisi vaunut pois,
muistakaa virran todistus:
mikään ase ei voi vastustaa
Adonaita, Israelin Jumalaa.

Vesi laski, pilvet väistyivät,
rautaiset pyörät jäivät mutaan.
Kishon virtasi kohti merta,
ja vapauden laulu alkoi nousta.

Jaelin teltassa

Tuomarien kirja 4:17–22; 5:24–27

Yksi mies pakeni taistelusta,
rautavaunut jäivät mutaan.
Yksi nainen seisoi telttansa ovella,
kun profetia lähestyi.

Sisera juoksi pois laaksosta,
jalat raskaina ja voimat poissa.
Hän etsi paikkaa, jossa levätä,
turvaa takaa-ajajan katseelta.

Jael näki miehen lähestyvän,
Heberin telttojen suunnasta.
”Poikkea tänne, älä pelkää”,
hän sanoi ja avasi teltan.

Se, joka oli käskenyt armeijoita,
astui nyt yksin varjoihin.
Se, jota kansakunnat pelkäsivät,
pyysi vettä naisen kädestä.

Jaelin teltassa valta vaihtui,
ylpeä painoi päänsä maahan.
Jaelin teltassa sana täyttyi:
Adonai antoi Siseran naiselle.

Ei palatsi, ei taistelukenttä,
vaan hiljainen teltta kedolla.
Adonai käyttää odottamatonta
ja saattaa sanansa päätökseen.

Jael antoi hänelle maitoa,
peitti hänet lämpimällä peitteellä.
Sisera käski vartioimaan ovea
ja kieltämään hänen läsnäolonsa.

Väsymys sulki soturin silmät,
uni vei häneltä viimeisen voiman.
Mutta teltan hiljaisuudessa
Jael teki ratkaisevan valinnan.

Teltan vaarna oli hänen työkalunsa,
vasara tuttu hänen kädessään.
Sen kautta, mikä näytti vähäiseltä,
sortajan tie tuli päätökseen.

Jaelin teltassa valta vaihtui,
ylpeä painoi päänsä maahan.
Jaelin teltassa sana täyttyi:
Adonai antoi Siseran naiselle.

Ei palatsi, ei taistelukenttä,
vaan hiljainen teltta kedolla.
Adonai käyttää odottamatonta
ja saattaa sanansa päätökseen.

Kuka olisi osannut nähdä,
missä taistelun loppu odotti?
Ei vahvimman soturin kädessä,
vaan naisen rohkeassa päätöksessä.

Adonai ei katso ihmisen tavoin,
Hän ei tarvitse maailman mahtia.
Hän valitsee sen, mikä näyttää heikolta,
ja murtaa ylpeän vallan.

Barak saapui telttojen luo,
yhä etsien pakenevaa Siseraa.
Jael tuli häntä vastaan ja sanoi:
”Tule, näytän etsimäsi miehen.”

Silloin Deboran sana muistettiin:
kunnia ei tullut Barakille.
Adonai oli johtanut tapahtumat
ja antanut voiton naisen käteen.

[Viimeinen kertosäe]

Jaelin teltassa valta vaihtui,
sortajan aika tuli täyteen.
Jaelin teltassa sana täyttyi,
ja Israel sai hengittää vapaasti.

Ei palatsi, ei taistelukenttä,
vaan hiljainen teltta kedolla.
Adonai käyttää kuuliaisia sydämiä
ja saattaa sanansa päätökseen.

Yksi mies pakeni taistelusta,
mutta ei voinut paeta tuomiota.
Yksi nainen seisoi telttansa ovella,
ja profetia oli täyttynyt.

Nouse, Debora, laula laulusi

Tuomarien kirja 5:1–12

Taistelu oli vaiennut,
Kishon virtasi jälleen hiljaa.
Silloin Debora ja Barak lauloivat
Adonaille voiton laulun.

Kun johtajat nousivat Israelissa
ja kansa tarjoutui vapaaehtoisesti,
me emme ylistäneet miekkojamme,
vaan kiitimme Adonaita.

Kuulkaa, kuninkaat, kuunnelkaa, ruhtinaat,
minä laulan Israelin Jumalalle.
Minä soitan Adonaille,
joka lähti kansansa edellä.

Seiristä Hän tuli voimassaan,
Edomin kedot vapisivat.
Taivas vuodatti vetensä,
ja vuoret järkkyivät Hänen edessään.

Nouse, Debora, laula laulusi,
kerro, mitä Adonai on tehnyt.
Nouse, Debora, herätä kansasi,
älä anna sen unohtaa.

Laula kylistä, jotka heräsivät,
laula kahleista, jotka murtuivat.
Nouse, Debora, laula laulusi,
kunnia kuuluu Adonaille.

Laulakaa te, jotka ratsastatte,
te, jotka kuljette jälleen teillä.
Kertokaa kaivojen äärellä
Adonain oikeamielisistä teoista.

Ennen tiet olivat tyhjinä,
matkalaiset kulkivat sivupolkuja.
Nyt portit avautuvat uudelleen
ja lasten ääni kuuluu kylissä.

Muistakaa Naftalin rohkeus,
muistakaa Sebulonin uhraus.
Muistakaa kaikki halukkaat sydämet,
jotka nousivat kansansa rinnalle.

Nouse, Debora, laula laulusi,
kerro, mitä Adonai on tehnyt.
Nouse, Debora, herätä kansasi,
älä anna sen unohtaa.

Laula kylistä, jotka heräsivät,
laula kahleista, jotka murtuivat.
Nouse, Debora, laula laulusi,
kunnia kuuluu Adonaille.

Jos emme kerro lapsillemme,
kuinka he tuntevat uskollisuutesi?
Jos emme laula vapautuksesta,
kuinka he muistavat Sinun nimesi?

Anna laulun kulkea sukupolvelta toiselle,
anna todistuksen pysyä elävänä.
Sama Adonai, joka vapautti ennen,
on uskollinen myös tänään.

Herää, herää, Debora,
herää ja laula voimallinen laulu.
Nouse, Barak, Abinoamin poika,
johdata vapautetut pois kahleista.

Ei enää pelon hiljaisuutta,
ei enää vaienneita kyliä.
Adonai antoi kansalleen rauhan,
ja maa sai levätä sodasta.

[Viimeinen kertosäe]

Nouse, Debora, laula laulusi,
julista Adonain uskollisuutta.
Nouse, Debora, kutsu kansasi
yhteiseen riemuun ja kiitokseen.

Laula voitosta, jonka Hän antoi,
laula valosta pimeyden jälkeen.
Nouse, Debora, laula laulusi,
kunnia kuuluu Adonaille.

Taistelu oli vaiennut,
mutta todistus ei saanut vaieta.
Deboran laulu nousi Israelissa,
ja maa lepäsi neljäkymmentä vuotta.

Kuin aurinko voimassaan

Tuomarien kirja 5:31

Yö väistyi vuorten takaa,
aamu kosketti Israelin maata.
Pelon varjot katosivat,
ja aurinko nousi voimassaan.

Kaksikymmentä vuotta kansa odotti,
sortajan käsi painoi maahan.
Mutta Adonai kuuli huudon
ja muisti liittonsa jälleen.

Hän kutsui Deboran nousemaan,
Hän vahvisti Barakin askeleet.
Hän kokosi halukkaat sydämet
ja mursi rautavaunujen mahdin.

Ei pimeys kestä ikuisesti,
ei sortajan valta pysy.
Kun Adonai antaa aamun koittaa,
mikään ei voi estää valoa.

Mutta Sinua rakastavat
ovat kuin aurinko voimassaan.
He nousevat yön jälkeen,
he loistavat Sinun valoasi.

Mutta Sinua rakastavat
eivät jää pelon varjoihin.
Adonai, anna meidän nousta
kuin aurinko voimassaan.

Kylien portit avattiin,
matkalaiset palasivat teille.
Lapset juoksivat jälleen kedolla,
ja laulu kuului kaivojen äärellä.

Maa sai levätä sodasta,
kansa hengitti vapaana.
Jokainen sukupolvi sai kuulla,
mitä Adonai oli tehnyt.

Mutta sydän voi jälleen unohtaa,
ja varjot voivat palata.
Siksi laulamme Sinun teoistasi
ja pidämme liittosi mielessämme.

Mutta Sinua rakastavat
ovat kuin aurinko voimassaan.
He nousevat yön jälkeen,
he loistavat Sinun valoasi.

Mutta Sinua rakastavat
eivät jää pelon varjoihin.
Adonai, anna meidän nousta
kuin aurinko voimassaan.

Yeshua, Sinä olet aamun valo,
oikeudenmukainen Kuningas.
Sinussa sorretut saavat toivon,
Sinussa vangitut vapautuvat.

Sinä tulet kerran kirkkaudessa,
ja kaikki kansat näkevät.
Vääryyden yö tulee päätökseen,
Sinun valtakuntasi pysyy.

Nouse, Debora, laula vielä,
anna todistuksesi kaikua.
Adonai oli uskollinen silloin,
Adonai on uskollinen nyt.

[Viimeinen kertosäe]

Sinua rakastavat
ovat kuin aurinko voimassaan.
He kulkevat Yeshuan valossa
ja julistavat Sinun kunniaasi.

Sinua rakastavat
nousevat yön jälkeen.
Adonai, anna seurakuntasi loistaa
kuin aurinko voimassaan.

Halleluja, Adonai hallitsee!
Halleluja, Hän vapauttaa!
Halleluja, Yeshua tulee!
Hänen valtakuntansa ei horju!

Halleluja, yö on väistymässä!
Halleluja, aamu sarastaa!
Halleluja, Sinua rakastavat
nousevat kuin aurinko voimassaan!

Maa sai levätä neljäkymmentä vuotta,
mutta laulu kulkee yhä.
Deboran ääni kutsuu kansaa:
”Nouskaa ja loistakaa.”