Ruth ja Noomi – Minne sinä menet

Teema: uskollisuus, muukalaisen vastaanottaminen, sukulunastus ja Messiaan sukulinja
Raamatunkohdat: Ruthin kirja

Ruth jättää Moabin, liittyy Israelin kansaan ja löytää turvan Boasin siipien alta. Hänen kertomuksensa johtaa Daavidin kautta Yeshuaan.

Ruth ja Noomi – Minne sinä menet

Ruth ja Noomi – Minne sinä menet on kahdentoista laulun kertomuksellinen albumi menetyksestä, uskollisuudesta ja lunastuksesta. Se kuljettaa kuulijan Betlehemin nälänhädästä Moabin suruun, takaisin Juudan pelloille ja lopulta osaksi Israelin kuninkaallista sekä messiaanista sukulinjaa.

Noomi lähtee perheineen Leivän talosta etsimään elantoa vieraasta maasta, mutta menettää siellä miehensä ja kaksi poikaansa. Kotiin palaa nainen, joka ei enää halua tulla kutsutuksi Noomiksi, ”miellyttäväksi”, vaan Maraksi, ”katkeraksi”. Hänen rinnallaan kulkee kuitenkin Ruth, moabilainen miniä, joka tekee yhden Raamatun kauneimmista uskollisuuden tunnustuksista:

”Minne sinä menet, sinne minäkin menen. Missä sinä yövyt, siellä minäkin yövyn. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi minun Jumalani.”

Ruth ei valitse vain Noomia, vaan myös Noomin kansan ja Israelin Jumalan. Hän jättää entisen elämänsä ja saapuu Betlehemiin ilman varmuutta tulevaisuudesta. Tähkiä kerätessään hän päätyy Boasin pellolle. Näennäisesti sattumanvaraisessa kohtaamisessa alkaa näkyä Adonain johdatus: köyhä muukalainen löytää turvan miehen luota, joka tuntee Tooran käskyn huolehtia leskestä, köyhästä ja muukalaisesta.

Boasista tulee Ruthille sukulunastaja. Hän ei käytä asemaansa hyväkseen, vaan toimii uskollisesti, oikeudenmukaisesti ja julkisesti kaupungin portilla. Hänen levittämänsä viitta kuvaa suojaa, liittoa ja lunastavaa rakkautta. Samalla Boasin hahmo osoittaa eteenpäin kohti Yeshuaa, suurempaa Lunastajaa, joka ottaa luokseen vieraan, palauttaa kadonneen perinnön ja antaa toivon sille, joka saapuu Hänen siipiensä alle.

Albumin kertomus kuuluu kahdelle naiselle. Se on Ruthin rohkean uskollisuuden lisäksi Noomin matka katkeruudesta takaisin iloon. Tyhjänä palanneen naisen syli täyttyy, kun Ruthille ja Boasille syntyy Oved. Lapsesta tulee Yishain isä ja kuningas Daavidin isoisä. Sukupolvien kuluttua samasta sukulinjasta syntyy Yeshua, Israelin Messias ja maailman Lunastaja.

Albumin musiikillinen maailma yhdistää elokuvallisen messiaanisen juutalaisen folk-ylistyksen, kaksi toisiaan täydentävää naisääntä, lämpimän kuoron, pianon, jouset, akustisen kitaran, oudin ja käsirummut. Laulut alkavat Moabin hiljaisesta surusta, kulkevat ohravainioiden ja Betlehemin portin kautta ja kasvavat lopulta kiitokseksi Adonain uskollisuudesta.

Ruth ja Noomi – Minne sinä menet muistuttaa, ettei Adonain suunnitelma pääty menetykseen. Hän voi johtaa vieraan kotiin, muuttaa katkeruuden jälleen iloksi ja liittää yksittäisen ihmisen uskollisuuden osaksi paljon suurempaa lunastuksen kertomusta.

Kol HaBrit esittää kahdentoista laulun matkan tyhjästä sylistä täyteen syliin – Moabin haudoilta Betlehemin pelloille ja Ruthin lupauksesta Messiaan toivoon.

Leivän talossa ei ollut leipää

Ruth 1:1–5

Tuomarien päivinä maa vaikeni,
pellot makasivat tomussa.
Betlehem, tuo leivän talo,
ei voinut antaa meille leipää.
Lasteni silmissä näin kysymyksen,
mieheni katsoi itään päin.
Kun nälkä kulki ovesta sisään,
me lähdimme Moabin maahan.

Jätimme taaksemme tutut kedot,
isien haudat ja lupauksen maan.
Luulimme kulkevamme kohti elämää,
emme tienneet, mitä tie vaatii.

Leivän talossa ei ollut leipää,
mutta Adonai ei ollut poissa.
Vaikka tie vei vieraaseen maahan,
Hänen katseensa seurasi meitä.
Kun emme nähneet huomista,
Hän jo valmisti paluutamme.
Leivän talossa ei ollut leipää,
mutta lupaus ei kuollutkaan.

Kuljimme Jordanin toiselle puolelle,
vieraan kansan keskelle asumaan.
Moabin tuuli tarttui vaatteisiimme,
uudet sanat täyttivät kadut.
Rakensimme kodin hetkeksi,
poikani kasvoivat miehiksi.
Ajattelin: ehkä täällä saamme
sen rauhan, jonka nälkä vei.

Minä näin teidät vieraina maassani,
kuulin kaipuun sanoissanne.
Teidän Jumalanne nimi oli huulillanne,
vaikka taivas pysyi hiljaisena.
En vielä tuntenut sinun teitäsi,
Adonai, Israelin Jumala,
mutta jo silloin kudot elämäni
osaksi suurempaa kertomusta.

Me näimme vain tyhjät pellot,
Sinä näit jo kypsyvän sadon.
Me näimme vain vieraan tien,
Sinä näit paluun Betlehemiin.
Me etsimme leipää päiväksi,
Sinä valmistit lunastuksen.
Samasta kaupungista nousisi vielä
toivo Israelille ja kansoille.

Leivän talossa ei ollut leipää,
mutta Adonai pysyi uskollisena.
Murheenkin halki kulki tie
kohti armoa ja lunastajaa.
Kun meidän kätemme olivat tyhjät,
Hän kantoi liittoaan eteenpäin.
Betlehemin kedot vielä laulaisivat:
Yeshua, elämän leipä, saapuu.

Me lähdimme etsimään leipää,
mutta Adonai etsi meitä.
Tie kulki Moabin kautta,
mutta lupaus johti kotiin.

Kolme hautaa Moabin maassa

Ruth 1:3–5

Kolme nimeä kannan sydämessäni,
kolme ääntä on vaiennut.
Vieraassa maassa seison yksin,
enkä tiedä, missä kotini on.

Ensin lähti mieheni rinnaltani,
Elimelech ei enää vastannut.
Moabin aurinko nousi aamulla,
mutta minun päiväni pimeni.
Poikani jäivät vielä vierelleni,
heidän tähtensä jaksoin hengittää.
Luulin, että surun raskain yö
oli jo kulkenut ohitseni.

Mutta vuodet eivät kysyneet lupaa,
eikä kuolema säästänyt taloani.
Se otti sen, mihin olin tarttunut,
ja jätti käteni tyhjiksi.

Kolme hautaa Moabin maassa,
kolme osaa sydämestäni.
Adonai, missä olet, kun kutsun,
kun taivas ei vastaa minulle?
Kolme hautaa Moabin maassa,
eikä yksikään tie vie eiliseen.
Silti jossain suruni takana
Sinun uskollisuutesi odottaa.

Tulin tähän sukuun muukalaisena,
opin tuntemaan teidän tapanne.
Mahlonin kanssa rakensin huomista,
mutta huominen vietiin pois.
Nyt kuuntelen Noomin itkua,
enkä löydä sanoja lohdutukseen.
Voin vain istua hänen vierellään
ja jakaa hiljaisuuden.

Mahlon ja Kiljon, poikani rakkaat,
kymmenen vuotta kului kuin uni.
Ei jäänyt lasta kantamaan nimeänne,
ei pientä ääntä telttaamme.
Minä lähdin täytenä kotoani,
nyt kaikki tuttu on poissa.
Moabin maa antoi meille suojan,
mutta otti rakkaani syliinsä.

Kun usko ei jaksa laulaa,
Sinä kuulet hiljaisen itkun.
Kun rukous jää kesken,
Sinä tunnet jokaisen kyyneleen.
Kun elämä näyttää päättyneen,
Sinä et ole päättänyt kertomusta.
Kun emme vielä näe Lunastajaa,
Hän on jo tulossa meitä kohti.

Kolme hautaa Moabin maassa,
mutta en seiso niiden luona yksin.
Ruth ja Orpa itkevät kanssani,
rakkaus jää, vaikka rakkaat lähtevät.
Kolme hautaa Moabin maassa,
kolme nimeä muistan aina.
Adonai, kanna meitä yössä,
kun emme osaa kulkea.

En voi palauttaa sitä, minkä menetit,
enkä voi poistaa suruasi.
Mutta niin kauan kuin saan kulkea,
en jätä sinua yksin.

Kolme hautaa jää Moabin maahan.
Edessäni on tie, jota en tunne.
Ehkä jossain Jordanin takana
Adonai vielä kutsuu minut kotiin.

Palatkaa, tyttäreni

Ruth 1:6–14

Tie Betlehemiin kutsuu minua,
mutta teidän ei tarvitse seurata.
Minulla ei ole mitään annettavaa,
vain tyhjät kädet ja pitkä matka.

Kuulin, että Adonai oli muistanut kansaansa,
että pelloilla kasvoi jälleen vilja.
Niin nostin viittani harteilleni
ja käänsin kasvoni kohti Juudaa.
Te lähditte kulkemaan rinnallani,
kuin olisitte unohtaneet oman maanne.
Mutta jokaisella askeleella mietin,
mitä voisitte löytää luotani.

Ei minulla ole enää poikia,
ei kotia teille rakennettavaksi.
Älkää sitoko nuoruuttanne
minun katkeruuteni tiehen.

Palatkaa, tyttäreni, palatkaa kotiin,
äitienne luo ja tuttuihin huoneisiin.
Adonai osoittakoon teille hyvyyttä,
niin kuin te osoititte kuolleille ja minulle.
Palatkaa, tyttäreni, älkää seuratko minua,
minun tieni kulkee yksinäisyyteen.
Saakoon kumpikin löytää levon
uuden kodin ja rakkauden suojassa.

Älä pyydä meitä jättämään sinua,
me kuljemme kanssasi kansasi luo.
Olemme jakaneet saman menetyksen,
sama itku on kastellut kasvomme.
Emme näe, mitä tien päässä odottaa,
mutta emme tahdo kääntyä takaisin.
Sinun surusi on tullut suruksemme,
sinun matkasi meidän matkaksemme.

Miksi tulisitte minun kanssani?
Onko kohdussani vielä poikia?
Vaikka toivoisin ja saisin uuden kodin,
odottaisitteko vuosia heidän varttumistaan?
Ei, tyttäreni, osani on liian raskas,
Adonain käsi on käynyt minua vastaan.
Menkää sinne, missä elämä odottaa,
älkää kantako minun tyhjyyttäni.

Minä suutelen sinua viimeisen kerran,
kyyneleeni jäävät olkapäällesi.
En lähde siksi, etten rakastaisi,
vaan siksi, ettei voimani riitä.
Palaan kansani ja äitini luo,
tutuille teille Moabin maahan.
Mutta sinun nimesi, Noomi,
säilyy aina sydämessäni.

Orpa kääntyi takaisin kotiinsa,
mutta Ruth jäi seisomaan.
Hänen kätensä tarttui minuun
lujemmin kuin osasin odottaa.

En seuraa sinua velvollisuudesta,
enkä säälistä kulje rinnallasi.
Jokin kutsuu minua Jordanin taakse,
Jumalan luo, jota en vielä tunne.
Vaikka käskisit minun palata,
sydämeni ei enää palaa entiseen.
Minä olen tehnyt päätökseni –
sinun tiesi on tullut minun tiekseni.

Palatkaa, tyttäreni – yksi heistä lähti,
mutta toinen jäi rinnalleni.
Kun luulin kaiken olevan poissa,
uskollinen rakkaus tarttui minuun.
Palatkaa, tyttäreni – sanat vaikenivat,
ja tie jatkui kohti Betlehemiä.
Adonai kulki kahden lesken kanssa,
vaikka kumpikaan ei vielä nähnyt Häntä.

Älä enää pyydä minua lähtemään.
Minä en jätä sinua yksin.
Minne sinä menet,
sinne minäkin menen.

Minne sinä menet

Ruth 1:15–18

Älä pyydä minua jättämään sinua,
älä käske minua kääntymään takaisin.
Tie edessämme on tuntematon,
mutta päätökseni on jo tehty.

Ruth, katso vielä Moabin laaksoja,
siellä ovat lapsuutesi tiet.
Siellä tunnet ihmisten kasvot,
heidän sanansa ja jumalansa.
Jordanin takana olet muukalainen,
ilman nimeä ja perintöosaa.
Minun kansani ei ehkä ymmärrä,
miksi kuljet lesken rinnalla.

Minä olen katsonut sinun elämääsi,
nähnyt itkusi ja rukouksesi.
Vaikka sanoit Jumalasi hylänneen,
kuitenkin kutsuit Häntä nimeltä.
Sinun surusi keskellä kuulin
äänen, jota en voinut paeta.
Israelin Jumala kutsuu minua
pois siitä, minkä ennen tunsin.

Minne sinä menet, sinne minä menen,
minne jäät, sinne minäkin jään.
Sinun kansasi on minun kansani,
sinun Jumalasi minun Jumalani.
En valitse vain helppoa huomista,
vaan liiton, jota en vielä tunne.
Minne sinä menet, sinne minä menen,
enkä enää käänny takaisin.

Kun kuljet Betlehemin porteista,
minä kuljen vierelläsi.
Kun menneisyys nousee sinua vastaan,
minä en päästä irti kädestäsi.
Kun sinua kutsutaan Noomiksi,
ja vastaat olevasi Mara,
minä muistan sen nimen sinussa,
jonka katkeruus yrittää peittää.

Ei kumpikaan tiedä, mitä edessä on,
ei suojaa, peltoa eikä kotia.
Mutta uskollisuus ottaa askeleen,
vaikka koko tie ei vielä näy.

Kun kuulin sanasi, minä vaikenin,
sillä näin päätöksen silmissäsi.
Sinä, jonka piti palata kotiin,
olitkin tullut minun kodikseni.
Luulin kulkevani aivan tyhjänä,
mutta kätesi piti minusta kiinni.
Adonai oli jättänyt rinnalleni
lahjan, jota en osannut nähdä.

Missä sinä kuolet, siellä minä kuolen,
sinne minutkin haudattakoon.
Vain kuolema saa erottaa meidät,
tämän lupauksen annan nyt.
Adonai olkoon todistajani,
Hänen siipiensä alle tahdon tulla.
En enää kuulu entiseen elämääni,
olen matkalla Israelin Jumalan luo.

Yksi päätös tiellä Moabista,
yksi käsi, joka ei päästänyt irti.
Yksi muukalainen liiton kansassa,
yksi uskollisuus muutti historian.
Me emme nähneet vielä Bo’azia,
emme Obedia emmekä Davidia.
Mutta Adonai jo johti askeleemme
kohti lupaamaansa Lunastajaa.

Minne sinä menet, sinne minä menen,
minne jäät, sinne minäkin jään.
Sinun kansasi on minun kansani,
sinun Jumalasi minun Jumalani.
Moab jääköön taaksemme,
Betlehemin tie on edessämme.
Minne sinä menet, sinne minä menen,
Adonai, johdata meidät kotiin.

Minä luulin palaavani yksin,
mutta Ruth kulki vierelläni.

Minä lähdin vieraaseen maahan,
mutta olin matkalla kotiin.

Älkää kutsuko minua Noomiksi

Ruth 1:19–22

Onko tämä Noomi, joka kerran lähti?
Onko tämä sama nainen?
Hänen kasvoillaan ovat vieraan maan vuodet,
hänen silmissään pitkä matka.

Tunnetteko vielä minut, sisareni,
vaikka suru muutti kasvoni?
Näiden porttien kautta kerran lähdin
mieheni ja poikieni kanssa.
Kannoin mukanani tulevaisuuden,
kodin äänet ja tutut nimet.
Nyt kuulen niiden vain kaikuvan
tyhjän sydämeni huoneissa.

Älkää katsoko minua niin kuin ennen,
sillä entinen elämäni on poissa.
Nimi, jonka kerran tunsitte,
ei kerro siitä, mitä olen kokenut.

Älkää kutsuko minua Noomiksi,
älkää kutsuko minua suloiseksi.
Kutsukaa minua Maraksi, katkeraksi,
sillä murhe on täyttänyt maljani.
Täytenä minä lähdin täältä,
tyhjänä Adonai toi minut takaisin.
Älkää kutsuko minua Noomiksi,
minä en enää tunne sitä nimeä.

Me muistamme naurusi kaivon luona,
poikasi juoksemassa kujilla.
Muistamme Elimelechin talon,
jossa lamput paloivat iltaisin.
Nyt palaat ilman niitä, joita rakastit,
vain moabilainen nainen rinnallasi.
Emme tiedä, mitä sanoisimme,
siksi koko kaupunki vaikenee.

Minä seison hiljaa vierelläsi,
kun sanot palanneesi tyhjänä.
En nuhtele sinua surustasi,
enkä vaadi sinua näkemään minua.
Minä tiedän, etten korvaa poikiasi,
enkä voi palauttaa menneitä.
Mutta vaikka et nyt huomaisi,
en ole lähtenyt rinnaltasi.

Sinä sanot: ”Palasin tyhjänä”,
mutta minä palasin kanssasi.
Sinä sanot: ”Adonai on minua vastaan”,
mutta Hän johdatti meidät tänne.
Sinä näet vain suljetut haudat,
Hän näkee jo avautuvat pellot.
Sinä kuulet vain menetyksen äänen,
Hän valmistaa lunastuksen laulua.

En vielä jaksa uskoa huomiseen,
en vielä osaa kutsua tätä armoksi.
Anna minun surra se, minkä menetin,
anna minun lausua kipuni ääneen.
Jos Adonai yhä kirjoittaa kertomustani,
minä en näe seuraavaa riviä.
Mutta ohranleikkuu on alkamassa,
ja ehkä se riittää tälle päivälle.

Älkää kutsuko minua Noomiksi –
näin suru puhui sydämestäni.
Mutta Adonai ei hylännyt minua,
vaikka minä en tuntenut Hänen kättään.
Täytenä minä lähdin täältä,
tyhjänä luulin palanneeni.
Ruth seisoi hiljaa vierelläni,
ja pellot odottivat meitä.

Ohranleikkuu oli alkamassa,
kun kaksi leskeä saapui Betlehemiin.
Katkeruus astui kaupungin porteista,
mutta lunastus oli jo pellolla.

Tähkiä vieraan pellon laidalla

Kolmas Mooseksen kirja 19:9–10; 23:22, Ruth 2:1–7

Anna minun mennä pelloille, Noomi,
kulkea elonkorjaajien jäljessä.
Ehkä joku katsoo minua armollisesti,
ehkä löydän meille leipää.

Aamu nousi Betlehemin ylle,
sirpit välkkyivät ohravainiolla.
Minä kuljin kaupungin portista
muukalaisen nimi harteillani.
En tuntenut peltojen omistajia,
enkä tiennyt, kuka sallisi minun jäädä.
Minulla oli vain tyhjät kädet
ja päätös pitää Noomista huolta.

Kumarruin jokaisen tähkän puoleen,
kokosin sen, minkä toiset jättivät.
Pieni jyvä kerrallaan
Adonai antoi leipää päiväksi.

Tähkiä vieraan pellon laidalla,
armoa elonkorjaajien jäljissä.
Minä saavuin ilman oikeuksia,
mutta Toorasi muisti muukalaisen.
Tähkiä vieraan pellon laidalla,
toivoa kuivuneisiin käsiin.
Se, minkä joku jätti korjaamatta,
oli meille Adonain huolenpitoa.

Minä jäin odottamaan kotiin,
kuuntelin kaupungin ääniä.
Ruth lähti yksin vieraiden keskelle,
enkä voinut suojella häntä.
Minulla ei ollut peltoa annettavana,
ei hopeaa eikä leipävarastoa.
Vain rukous, jota en lausunut ääneen:
Israelin Jumala, varjele häntä.

Työskentelin aamusta iltaan,
lepäsin vain hetken suojassa.
Jotkut katsoivat vierasta vaatettani,
toiset kuiskivat moabilaisesta.
Mutta pellon reunat oli jätetty
köyhälle, leskelle ja muukalaiselle.
Sinun käskysi, Adonai, oli tehnyt
minulle tilaa Israelin maassa.

En tiennyt, miksi juuri tämä pelto
avautui askelteni eteen.
En tiennyt omistajan olevan sukua
miehelle, jonka olimme menettäneet.
Minä näin vain kypsän ohran
ja paikan, jossa sain tehdä työtä.
Mutta se, mitä kutsuin sattumaksi,
oli jo osa suurempaa tietä.

Sinä jätät pellon reunat korjaamatta,
jotta nälkäinen löytäisi ravinnon.
Sinä käsket vahvaa muistamaan heikon,
rikasta näkemään köyhän.
Sinun Toorasi ei unohda leskeä,
eikä työnnä muukalaista pois.
Jokaisessa maahan jääneessä tähkässä
näkyy liittosi laupeus.

Yksi pelto, yksi aamu,
yksi nainen polvillaan.
Yksi päätös osoittaa uskollisuutta,
ja lunastuksen tie alkaa avautua.
Hän ei vielä tuntenut Bo’azin nimeä,
mutta Adonai tunsi heidän molempien.
Betlehemin ohravainioilla
tyhjä syli alkoi täyttyä.

Tähkiä vieraan pellon laidalla,
armoa elonkorjaajien jäljissä.
Minä saavuin tänne muukalaisena,
mutta Sinä näit minut, Adonai.
Tähkiä vieraan pellon laidalla,
leipää Noomin pöydälle.
Tänään kannan kotiin ohrasylin,
huomenna Sinä avaat uuden tien.

Kenen pellolla työskentelit tänään?

Sen miehen nimi on Bo’az.

Kenen tyttö sinä olet?

Ruth 2:5–16

Kenen tyttö tuo on pellollani,
joka kulkee elonkorjaajien jäljessä?
Hän on työskennellyt aamusta asti
ja levännyt vain pienen hetken.

Minä kuulin jonkun lausuvan nimeni,
vaikka hän ei vielä tuntenut minua.
Pellon omistaja seisoi edessäni,
ja minä kumarruin maahan asti.
Olin moabilainen hänen kansansa keskellä,
leski ilman omaa peltoa.
En tiennyt, toisivatko hänen sanansa
minulle turvan vai käskyn lähteä.

Kuuntele minua, tyttäreni,
älä mene toiselle pellolle.
Pysy palvelijattarieni lähellä
ja seuraa sitä peltoa, jota leikataan.
Olen käskenyt miehiäni varjelemaan sinua,
ettei kukaan koskisi sinuun.
Kun sinun tulee jano, mene astioille
ja juo siitä, mitä palvelijat nostavat.

Miksi olet katsonut minua armollisesti?
Miksi huomaat vieraan naisen?
Minulla ei ole asemaa kansasi keskellä,
ei mitään, millä maksaisin takaisin.

Kenen tyttö sinä olet?
Olen leski Moabin maasta.
Kenen tyttö sinä olet?
Olen se, joka kulki Noomin rinnalla.
Nimesi ei ole vain muukalainen,
uskollisuutesi on kuultu täällä.
Kenen tyttö sinä olet?
Adonai tuntee sinut nimeltä.

Minulle on kerrottu kaikki, mitä teit,
kuinka jäit anoppisi rinnalle.
Jätit isäsi ja äitisi kodin,
synnyinmaasi ja tutun kansasi.
Tulit niiden luo, joita et tuntenut,
luottaen Israelin Jumalaan.
Adonai palkitkoon sinun tekosi,
Hän, jonka siipien alta etsit suojaa.

Sanasi nostivat kasvoni maasta,
vaikka en ollut palvelijattaresi arvoinen.
Istuin aterialle työntekijöiden kanssa,
sain leipää ja kastoin palani viiniin.
Söin, kunnes olin saanut kylliksi,
ja säästin osan Noomille.
Sinä annoit minulle paikan pöydässä,
vaikka saavuin aivan vieraana.

Jättäkää hänelle tähkiä lyhteiden välistä,
vetäkää niitä esiin hänen kerättäväkseen.
Älkää häpäiskö, älkää estäkö,
antakaa hänen työskennellä rauhassa.
Sillä pellon siunaus ei vähene siitä,
että köyhä saa kantaa osansa.
Adonain hyvyys näkyy siellä,
missä vahva suojelee heikkoa.

Kun Ruth palasi ohrakuorma sylissään,
minä näin enemmän kuin päivän sadon.
Hän toi minulle säästämänsä ruoan
ja lausui pellon omistajan nimen.
Bo’az – tuo nimi herätti muistoni,
se kuului Elimelechin sukuun.
Ehkä Adonai ei ollutkaan lakannut
osoittamasta hyvyyttään eläville ja kuolleille.

Kenen tyttö sinä olet?
Et enää nimetön pellon laidalla.
Kenen tyttö sinä olet?
Uskollinen liiton siipien alla.
Adonai näkee lesken ja vieraan,
Hän valmistaa tien lunastukseen.
Kenen tyttö sinä olet?
Olet osa Hänen kertomustaan.

Aamulla olin muukalainen pellolla.
Illalla kannoin kotiin toivon.

Pysy hänen palvelijattariensa lähellä.
Tällä tiellä voi olla tulevaisuus.

Hänen siipiensä alle

Ruth 2:11–23, Psalmi 91:1–4

Tulin kansan luo, jota en tuntenut,
Jumalan luo, jota en ollut palvellut.
Minulla ei ollut muuta turvaa
kuin lupaus Hänen laupeudestaan.

Olen kuullut, mitä olet tehnyt, Ruth,
kuinka jäit Noomin rinnalle.
Kuinka jätit isäsi ja äitisi,
kotimaasi ja tutut kasvot.
Sinä tulit vieraiden keskelle,
mutta uskollisuutesi kulki edelläsi.
Mikään rakkautesi teko
ei ole jäänyt Adonailta näkemättä.

Adonai palkitkoon sinun tekosi,
Israelin Jumala antakoon täyden palkan.
Sinä olet tullut etsimään turvaa
Hänen siipiensä alta.

Hänen siipiensä alle minä tulen,
vaikka olen vieras ja köyhä.
Hänen siipiensä alla on suoja,
jota maailma ei voi ottaa pois.
Kun oma voimani ei kanna,
Adonai levittää rauhansa ylleni.
Hänen siipiensä alla saan levätä,
Hänen liitossaan löydän kodin.

Miksi olen saanut armon silmissäsi,
vaikka en kuulu palvelijattariisi?
Sinä olet puhunut sydämelleni
ja lohduttanut muukalaista.
Kun istuin pöydässäsi, annoit leipää,
kun janosin, avasit lähteen.
Kun kumarruin tähkien puoleen,
sinä käskit jättää niitä eteeni.

Missä keräsit tänään, tyttäreni?
Kuka katsoi sinua armollisesti?
Kun kuulin Bo’azin nimen,
jokin heräsi väsyneessä sydämessäni.
Siunattu olkoon hän Adonain edessä,
sillä hyvyys ei ole lakannut.
Tuo mies on meidän sukulaisemme,
yksi niistä, joilla on oikeus lunastaa.

Hänen siipiensä alle me tulemme,
kaksi leskeä ilman voimaa.
Hänen siipiensä alla on suoja,
joka ulottuu vieraan ylle.
Kun luulimme jääneemme yksin,
Adonai valmisti meille tien.
Hänen siipiensä alla saamme levätä,
Hänen uskollisuutensa ympäröi meidät.

Minä kuljin Bo’azin pellolla
ohran- ja vehnänleikkuun loppuun.
Pysyin palvelijattarien lähellä
ja palasin iltaisin Noomin luo.
Päivä päivältä ruoka riitti,
päivä päivältä pelko väistyi.
En vielä tiennyt, mihin tie johtaisi,
mutta tiesin, etten ollut näkymätön.

Sinun siipesi eivät sulje vierasta ulos,
Sinun armosi ei kysy syntymämaata.
Sinä näet uskollisen sydämen,
kuulet köyhän ja lesken huudon.
Sinä olet turva sukupolvesta toiseen,
Sinä säilytät liittosi.
Ja kun lunastaja astuu esiin,
hän toimii Sinun hyvyytesi varassa.

Siipien alta pellolle,
pellolta lunastajan luo.
Moabin tieltä Betlehemiin,
surun yöstä aamun valoon.
Ruth ei vielä nähnyt Davidia,
ei tiennyt tulevista sukupolvista.
Mutta hänen uskonsa liittyi lupaukseen,
joka johtaisi Yeshuaan.

Hänen siipiensä alle me tulemme,
haavoittuneet ja kodittomat.
Hänen siipiensä alla on armo,
joka antaa meille uuden nimen.
Kun oma voimamme ei kanna,
Adonai ei päästä meistä irti.
Hänen siipiensä alla saamme levätä,
Lunastajamme johdattaa meidät kotiin.

Se, minkä luulin kuolleen,
alkoi jälleen hengittää.

Minä tulin etsimään tähkiä
ja löysin turvan Hänen siipiensä alta.

Levon paikka sinulle

Ruth 3:1–5

Tyttäreni, enkö etsisi sinulle lepoa,
paikkaa, jossa sinun olisi hyvä olla?
Sinä olet kantanut minun murhettani,
nyt tahdon etsiä sinulle tulevaisuuden.

Ohranleikkuu lähestyy loppuaan,
illat viilenevät Betlehemin yllä.
Sinä olet kulkenut uskollisesti
Bo’azin palvelijattarien rinnalla.
Hän on meidän lähisukulaisemme,
mies, joka voi toimia lunastajana.
Tänä yönä hän viskaa ohraa
puimatantereella kaupungin ulkopuolella.

Minä en voi antaa sinulle poikaa,
enkä rakentaa uutta kotia.
Mutta ehkä Adonai on avannut oven,
jota emme aikaisemmin nähneet.

Tahdon löytää levon paikan sinulle,
kodin, jossa sinun ei tarvitse pelätä.
Tahdon nähdä huomisen silmissäsi,
kuulla jälleen ilon äänen.
Sinä kuljit rinnallani murheen läpi,
et jättänyt minua yksin.
Nyt rukoilen, että Adonai valmistaa
levon paikan sinulle.

Sinä puhut tulevaisuudesta, Noomi,
mutta minä olen yhä vieras täällä.
Bo’az on osoittanut minulle hyvyyttä,
mutta uskallanko pyytää enempää?
Minulla ei ole rikkautta tuotavana,
vain uskollisuus ja mieheni nimi.
Jos astun puimatantereelle yöllä,
astun sinne luottaen sanaasi.

Peseydy ja voitele itsesi,
pue yllesi parhaat vaatteesi.
Älä ilmoita itseäsi ennen kuin
hän on syönyt ja käynyt lepäämään.
Katso tarkoin, mihin hän asettuu,
mene sitten hiljaa hänen luokseen.
Paljasta hänen jalkansa ja odota,
hän kertoo, mitä sinun tulee tehdä.

Tie on outo, mutta tarkoitus pyhä:
pyytää oikeutta kuolleen suvulle.
En mene viettelemään enkä vaatimaan,
vaan vetoamaan lunastajan vastuuseen.

Minä teen kaiken, minkä olet sanonut,
vaikka sydämeni lyö levottomana.
Odotan, että ilta peittää pellot
ja työntekijöiden äänet vaikenevat.
En tiedä, miten Bo’az vastaa,
enkä sitä, mitä aamu tuo.
Mutta Jumala, jonka siipien alle tulin,
vartioikoon askeliani tänä yönä.

Lepo ei ole vain katto pään päällä,
eikä leipä yhden päivän tarpeeksi.
Lepo on paikka liiton keskellä,
nimi, jota kuolema ei pyyhi pois.
Lepo on se, että yksinäinen nähdään,
että leski saa tulevaisuuden.
Lepo on lunastajan ojentama käsi,
joka nostaa köyhän tomusta.

Adonai, johdata puimatantereelle,
varjele pimeässä kulkevaa.
Anna Bo’azille viisas sydän,
anna Ruthille rohkeutta odottaa.
Se, mikä alkoi Moabin haudoilta,
ei pääty Betlehemin yöhön.
Sinä valmistat lunastuksen tietä
kahden lesken tietämättä.

Tahdon löytää levon paikan sinulle,
niin kuin sinä jäit minun rinnalleni.
Tahdon nähdä siunauksen täyttävän
ne kädet, jotka ruokkivat minua.
En voi luvata, mitä yö tuo tullessaan,
mutta Adonai voi avata tien.
Mene rauhassa, rakas tyttäreni,
Hän kulkekoon edelläsi.

Minä teen kaiken, minkä sanoit.
Yö laskeutuu puimatantereelle.

Ja minä odotan aamua
rukous sydämessäni.

Levitä viittasi ylitseni

Ruth 3:6–15, Hesekiel 16:8

Yö oli hiljainen puimatantereella,
ohra tuoksui viileässä ilmassa.
Kuljin varoen Bo’azin luo
ja jäin odottamaan hänen jalkojensa juureen.

Tein niin kuin Noomi oli neuvonut,
en tullut vaatimaan omaa etuani.
Tulin pyytämään nimeä kuolleelle,
tulevaisuutta suvulle, joka oli katkeamassa.
Kun keskiyö saapui, Bo’az havahtui,
kääntyi ja huomasi minut.
Hän kysyi pimeydessä: ”Kuka olet?”
Minä kokosin rohkeuteni vastaukseen.

Minä olen Ruth, palvelijattaresi.
Sinä olet meidän sukulunastajamme.
Älä jätä minua suojattomaksi,
vaan kuule pyyntöni tänä yönä.

Levitä viittasi ylitseni,
anna siipiesi suojata minua.
Älä anna kuolleen nimen kadota,
älä jätä leskeä yksin.
Levitä viittasi ylitseni,
toimi niin kuin Toora opettaa.
Jos Adonai on johdattanut minut luoksesi,
ole lunastaja sukumme keskellä.

Adonai siunatkoon sinua, tyttäreni,
olet osoittanut uskollisuutta.
Et lähtenyt nuorten miesten perään,
et köyhien etkä rikkaiden.
Älä pelkää, minä teen puolestasi
kaiken, mitä minulta pyydät.
Koko kaupunki tietää sinun olevan
rohkea ja arvokas nainen.

On totta, että olen lähisukulainen,
mutta yksi on vielä minua läheisempi.
Jää tähän turvaan aamuun saakka,
asia ratkaistaan oikeuden mukaan.
Jos hän tahtoo lunastaa, hän lunastakoon,
mutta jos hän ei ota vastuuta,
niin varmasti kuin Adonai elää,
minä lunastan sinut.

Levitä viittasi ylitseni,
anna liiton suojata meitä.
Älä anna kuolleen nimen kadota,
älä jätä leskeä yksin.
Levitä viittasi ylitseni,
mutta tee kaikki oikeuden mukaan.
Jos Adonai on johdattanut meidät yhteen,
Hän myös avaa lunastuksen tien.

Makasin hiljaa hänen jalkojensa juuressa,
kunnes yö alkoi väistyä.
Nousin ennen kuin ihmiset saattoivat
tunnistaa toisiaan aamun hämärässä.
Bo’az ei tahtonut nimeäni häväistä,
eikä tehdä pyhästä pyynnöstä juorua.
Hän täytti viittani ohralla
ja lähetti minut Noomin luo.

Sama sana merkitsee siipeä ja viitan reunaa,
suojaa, jonka alle Ruth oli tullut.
Hän etsi turvaa Adonailta,
ja nyt Bo’azia kutsuttiin toimimaan.
Taivaan uskollisuus tuli näkyväksi
ihmisen oikeudenmukaisissa teoissa.
Lunastus ei ollut tyhjä lupaus,
vaan vastuu, joka kannettiin loppuun.

En tullut yöhön peittämään totuutta,
vaan tuomaan asiani valoon.
En tullut ottamaan toiselle kuuluvaa,
vaan pyytämään, ettei meitä unohdettaisi.
Adonai, varjele sydämeni
ja johdata kaupungin portille.
Olen tehnyt sen, minkä saatoin –
nyt odotan Sinun vastaustasi.

Levitä viittasi ylitsemme,
Adonai, varjele leskeä ja vierasta.
Anna lunastajan nousta esiin,
anna kuolleen nimen säilyä.
Levitä viittasi ylitsemme,
anna armosi tulla näkyväksi.
Yeshua, Sinussa löydämme turvan,
jota kuolemakaan ei voi riistää.

Odota aamuun, tyttäreni.
Minä en jätä asiaa kesken.

Palasin kuusi mittaa ohraa viitassani
ja lupaus sydämessäni.

Sandaali kaupungin portilla

Ruth 4:1–12, Viides Mooseksen kirja 25:5–10

Aamu nousi Betlehemin ylle,
vanhimmat kokoontuivat portille.
Se, mikä luvattiin yön hiljaisuudessa,
tuotiin nyt päivänvaloon.

Minä menin kaupungin portille
ja istuin odottamaan sukulaista.
Kun lähempi lunastaja kulki ohitse,
kutsuin hänet istumaan kanssani.
Kymmenen vanhinta tuli todistajiksi,
asia lausuttiin kaikkien kuullen.
Noomi oli palaamassa Moabista
ja Elimelechin maa oli lunastettava.

Minä lunastan pellon ja perintöosan,
minä otan sen suvun nimissä.
Jos tämä on koko velvollisuuteni,
olen valmis toimimaan.

Kun lunastat maan Noomin kädestä,
sinun tulee ottaa myös Ruth.
Moabilainen, kuolleen miehen leski,
jotta hänen miehensä nimi säilyisi.
Perintöä ei voi erottaa ihmisestä,
eikä maata suvun tulevaisuudesta.
Lunastaminen ei ole vain omistamista,
vaan vastuun kantamista.

Sandaali kaupungin portilla,
todistajat ympärillä.
Sana annettiin päivänvalossa,
eikä sitä voinut peruuttaa.
Sandaali kaupungin portilla,
lunastajan oikeus siirtyi.
Bo’az ei ottanut vain peltoa,
hän otti vastuun suvusta.

En voi lunastaa sitä itselleni,
etten vaarantaisi omaa perintöäni.
Ota sinä minun lunastusoikeuteni,
sillä minä en voi sitä käyttää.
Niin hän riisui sandaalin jalastaan
Israelin tavan mukaisesti.
Se annettiin merkiksi päätöksestä,
ja vanhimmat näkivät kaiken.

Te olette tänään todistajina,
että lunastan Elimelechin omaisuuden,
myös Kiljonin ja Mahlonin osuuden,
kaiken, mikä kuului Noomille.
Ja Ruthin, Mahlonin lesken,
otan vaimokseni liiton mukaan.
Kuolleen nimi ei katoa veljiensä joukosta
eikä hänen kotinsa portilta.

Me olemme todistajia.
Adonai tehköön tästä naisesta
Rachelin ja Lean kaltaisen,
joista Israelin huone rakentui.
Menesty Efratassa,
tulkoon nimesi tunnetuksi Betlehemissä.
Olkoon sukusi kuin Peretzin suku,
jonka Tamar synnytti Juudalle.

Minä en seisonut itse portilla,
mutta tulevaisuuteni ratkaistiin siellä.
Nimeni lausuttiin vanhinten kuullen,
en ollut enää näkymätön muukalainen.
Mies, joka antoi minun kerätä tähkiä,
oli valmis kantamaan koko vastuun.
Hän ei lunastanut minua salassa,
vaan kunniallisesti kansan edessä.

Noomi toi kotiin tyhjät kädet,
Ruth toi uskollisen sydämen.
Bo’az toi oikeuden ja laupeuden
yhteen kaupungin portilla.
Kolme tietä kohtasi Betlehemissä,
ja Adonai kutoi niistä yhden.
Se, mikä näytti päättyneen Moabissa,
sai uuden nimen Israelissa.

Sandaali kaupungin portilla,
lunastus vahvistettiin.
Maa ja nimi, leski ja tulevaisuus
tuotiin liiton suojaan.
Sandaali kaupungin portilla,
koko Betlehem sai todistaa:
Adonai nostaa tyhjän tomusta
ja kirjoittaa toivon historiaan.

Portilla tehtiin päätös,
mutta sen hedelmä ulottui sukupolviin.
Ruth tuli Bo’azin kotiin,
ja lunastuksen kertomus jatkui.

Tyhjä syli täyttyi

Ruth 4:13–22, Matteus 1:5–6, 16; Luukas 3:23, 31–32

Siunattu olkoon Adonai,
joka ei jättänyt sinua ilman lunastajaa.
Se nainen, joka rakastaa sinua,
on sinulle parempi kuin seitsemän poikaa.

Bo’az otti minut vaimokseen,
ja Adonai soi meille uuden elämän.
Kauan kannoin surun muistoa,
nyt kuulin lapsen ensimmäisen äänen.
Pidin poikaa rintaani vasten
ja ajattelin Moabin pitkää tietä.
En tiennyt lähtiessäni Noomin kanssa,
että tämä päivä odottaisi Betlehemissä.

Minä sanoin palanneeni tyhjänä,
ettei minussa ollut enää laulua.
Olin haudannut mieheni ja poikani,
enkä uskaltanut odottaa huomista.
Nyt Ruth ojentaa lapsen syliini,
ja pienet sormet tarttuvat käteeni.
Siinä, missä katkeruus kerran asui,
uusi rakkaus alkaa hengittää.

Tyhjä syli täyttyi jälleen,
itkun keskelle syntyi laulu.
Adonai ei unohtanut meitä,
vaikka tie kulki menetysten läpi.
Tyhjä syli täyttyi jälleen,
toivo sai kasvot ja nimen.
Se, minkä luulimme päättyneen,
jatkuu sukupolvesta sukupolveen.

Lapsi on syntynyt Noomille,
hän virvoittakoon sinun elämäsi.
Hän pitäköön sinusta huolta
myös vanhuutesi päivinä.
Naapurit kokoontuivat ympärille,
ilo täytti tutut kadut.
He antoivat pojalle nimen Obed,
palvelija ja uuden alun merkki.

Minä tulin tänne moabilaisena,
ilman perintöä Israelissa.
Keräsin pellolta pudonneita tähkiä
ja etsin suojaa Adonain siipien alta.
Nyt nimeni liitetään sukuun,
jota en syntyessäni tuntenut.
Armo teki vieraasta läheisen,
uskollisuus avasi kodin oven.

Obedista syntyi Yishai,
Yishaista syntyi David.
Paimenesta nousi kuningas,
Betlehemistä lupauksen suku.
Ruthin nimi jäi historiaan,
ei enää vieras eikä unohdettu.
Adonai liitti hänen uskollisuutensa
Messiaan sukulinjaan.

Me näimme vain yhden päivän kerrallaan,
Sinä näit tulevat sukupolvet.
Me etsimme leipää nälän keskellä,
Sinä valmistit elämän leivän.
Me odotimme maallista lunastajaa,
Sinä johdit kohti suurempaa lupausta.
Bo’azin kaupungista nousisi vielä
Yeshua, Israelin Messias.

Tyhjä syli täyttyi jälleen,
suru muuttui siunaukseksi.
Adonai kantoi meitä uskollisesti
Moabin haudoilta Betlehemiin.
Tyhjä syli täyttyi jälleen,
lunastuksen valo jäi palamaan.
Ruthin ja Noomin pieni kertomus
liittyi Sinun suureen suunnitelmaasi.

Älkää enää kutsuko minua Maraksi,
sillä armo on kohdannut minut.
Lähdin täytenä, palasin tyhjänä,
mutta Adonai täytti sylini.

Minne sinä menit, sinne minä menin.
Sinun kansastasi tuli minun kansani.
Sinun Jumalastasi tuli minun Jumalani,
ja Hänen siipiensä alta löysin kodin.

Obed, Yishai, David –
lupaus kulki Betlehemin kautta.
Sukupolvesta sukupolveen
Adonain uskollisuus pysyy.