Raamatun kertomus Israelin ja kansojen suhteesta Jumalaan saavuttaa huippukohtansa Messiaassa, Yeshuassa. Hänen tehtävänsä on syvästi juurtunut Israelin historiaan ja Jumalan liittoihin, mutta samalla hänen työnsä vaikutus ulottuu koko maailmaan. Uusi liitto ei syrjäytä Israelia eikä tee tyhjäksi aiempia liittoja, vaan se tuo Jumalan ikiaikaisen pelastussuunnitelman täyttymykseensä. Pelastus virtaa Israelista kansoihin, kuten Paavali tiivistää: evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi juutalaiselle ensin, mutta myös kreikkalaiselle.
Yeshua tuli maailmaan Israelin kansan keskelle. Hän syntyi, eli, kuoli ja nousi ylös juutalaisena Messiaana, ja hänen tehtävänsä kohdistui ensisijaisesti Israelin kadonneisiin lampaisiin. Hän ei tullut perustamaan uutta uskontoa tai katkaisemaan yhteyttä aiempiin liittoihin, vaan vahvistamaan sen, minkä Jumala oli jo luvannut patriarkkojen ja profeettojen kautta. Juutalaiset odottivat Daavidin poikaa, Jumalan lupaamaa Kuningasta, ja Yeshua täytti nämä odotukset. Samalla hän kuitenkin teki näkyväksi sen, että Messiaan tehtävä oli alusta alkaen laajempi kuin Israel yksin. Israelin kautta kansat siunataan, ja Messiaan työ koskettaa koko luomakuntaa.
Kun Yeshua sanoi, että pelastus on juutalaisista, hän ei rajannut pelastusta vain yhteen kansaan, vaan määritteli sen lähteen. Jumalan pelastava työ nousee Israelista, mutta sen määränpää on koko maailma. Tämä ajatus kulkee läpi koko Uuden testamentin ja saa erityisen selkeän muodon Paavalin opetuksessa. Kun Paavali kirjoittaa, ettei hän häpeä evankeliumia, hän korostaa järjestystä, ei arvojärjestystä. Israelille annettiin liitot, laki, profeetat ja lopulta Messias, ja juuri näiden lupausten täyttyminen avasi pelastuksen tien myös muille kansoille. Pakanoiden pääsy Jumalan yhteyteen ei syrjäytä Israelia eikä mitätöi Jumalan erityistä suhdetta kansaansa.
Ylösnousemuksensa jälkeen Yeshua antoi opetuslapsilleen tehtävän, joka kuvastaa Jumalan pelastussuunnitelman rakennetta. Todistus alkaa Jerusalemista, jatkuu Juudeaan ja Samariaan ja ulottuu aina maan ääriin saakka. Evankeliumin liike ei ole sattumanvaraista, vaan se seuraa Jumalan asettamaa järjestystä: ensin Israel, sitten kansat. Israel toimii tässä kanavana, ei esteenä. Kyse ei ole kansallisesta etuoikeudesta, vaan pelastushistoriallisesta kutsumuksesta.
Paavali avaa tätä todellisuutta syvällisesti Efesolaiskirjeessä muistuttaessaan, että pakanat olivat aiemmin vailla osuutta Israelin liitoista, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa. Messiaan työn kautta tilanne kuitenkin muuttui ratkaisevasti. Ne, jotka olivat kaukana, ovat tulleet lähelle Messiaan veressä. Pakanoita ei vaadita tulemaan juutalaisiksi, eikä heidän tarvitse omaksua Israelin kansallista identiteettiä. Heidät liitetään uskon kautta Israelin hengelliseen perintöön, Jumalan lupauksiin ja pelastukseen. Yhteys syntyy Messiaan kautta, ei kulttuurisen sulauttamisen vaan armon kautta.
Uusi liitto on keskeinen osa tätä kokonaisuutta. Raamatun mukaan se on liitto, jonka Jumala tekee Israelin kanssa. Se ei ole erillinen järjestelmä Israelin ohi, vaan liittojen täyttymys. Sen kautta Jumalan lupaukset avautuvat kaikille kansoille, mutta Israelin asema Jumalan suunnitelmassa säilyy ja vahvistuu. Pelastuksen ydin pysyy muuttumattomana: Messias Yeshua on Israelin Kuningas ja samalla koko maailman Vapahtaja. Hänen kauttaan toteutuu lupaus, jonka Jumala antoi Aabrahamille – että hänen siemenessään kaikki kansat tulevat siunatuiksi.
Näin Raamattu piirtää kuvan yhdestä suunnitelmasta ja kahdesta osapuolesta. Israel pysyy Jumalan liittokansana, ja kansoille avautuu tie osallisuuteen armon kautta. Messias yhdistää nämä molemmat todellisuudet. Hän on liittojen täyttymys Israelille ja toivo kaikille kansoille.