Liittyminen Jumalan perintöön ei tarkoita Israelin syrjäyttämistä tai korvaamista. Kyse ei ole siitä, että Jumalan alkuperäinen kansa olisi menettänyt asemansa tai että seurakunta olisi tullut sen tilalle. Päinvastoin, Raamatun kokonaisilmoitus osoittaa, että kyse on osallistumisesta siihen siunaukseen, jonka Jumala on luvannut Israelille liittojen kautta. Seurakunta ei ole “uusi Israel”, vaan Jumalan kansa, joka koostuu sekä juutalaisista että pakanoista yhdessä, yhteisessä Messiaassa. Molemmat ovat osallisia samasta Jumalan pelastussuunnitelmasta.
Raamattu tekee selväksi, että Jumalan valtakuntaan ei liitytä syntyperän, kansallisuuden tai kulttuurisen taustan perusteella, vaan uskon kautta Messias Yeshuaan. Pakanat eivät muutu juutalaisiksi kansallisesti tai etnisesti, mutta heidät liitetään hengellisesti Jumalan kansaan. Tämä liittäminen tapahtuu uskon, ei biologisen perimän kautta.
Paavali käyttää Roomalaiskirjeessä voimakasta ja helposti ymmärrettävää kuvaa jalosta oliivipuusta. Puun juuri ja runko edustavat Israelia ja Jumalan liittoja. Pakanat puolestaan ovat luonnostaan villin oliivipuun oksia, jotka oksastetaan tähän jaloon puuhun. He eivät korvaa alkuperäisiä oksia, vaan heidät liitetään samaan puuhun ja he pääsevät osallisiksi sen elämää antavasta juuresta. Tämä kuva tekee selväksi, että Israel on edelleen olemassa ja että juuret ovat samat kuin ennen. Muuttunut ei ole puu, vaan se, että sen yhteyteen on liitetty uusia oksia uskon kautta.
Efesolaiskirjeessä Paavali syventää tätä opetusta. Hän muistuttaa, että ennen Messiaaseen liittämistä pakanat elivät vailla Israelin kansalaisoikeutta ja olivat vieraita liiton lupauksille. Messiaassa tämä etäisyys on kuitenkin poistettu. Yeshua on tuonut pakanat lähelle ja liittänyt heidät samaan hengelliseen perheeseen. Hän on purkanut erottavan väliseinän ja tehnyt juutalaisista ja pakanoista yhden.
Tämä ykseys ei tarkoita sitä, että pakanat sulautuisivat juutalaisiksi tai että juutalaiset menettäisivät identiteettinsä. Kyse ei ole yhdenmukaistamisesta, vaan sovitetusta yhteydestä. Paavali puhuu “yhdestä uudesta ihmisestä” Messiaassa, jossa molemmat säilyttävät taustansa ja kutsumuksensa, mutta ovat yhtä pelastuksessa ja Jumalan perheen jäsenyydessä.
On ratkaisevan tärkeää ymmärtää, ettei seurakunta ole korvaava Israel. Jumalan suunnitelma on alusta asti ollut se, että Israelin kautta siunaus saavuttaa kaikki kansat. Tämä lupaus ei ole kumoutunut, vaan se toteutuu Messiaan kautta. Galatalaiskirjeessä Paavali ilmaisee tämän tiivistetysti todetessaan, että Messiaassa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, vaan kaikki ovat yhtä. Ne, jotka kuuluvat Messiaalle, ovat Aabrahamin jälkeläisiä ja perillisiä lupauksen mukaan. Perintö ei avaudu etnisen kuulumisen kautta, vaan uskon kautta Messiaaseen.
Seurakunta on näin ollen monikansallinen, mutta sen juuret ovat yhteiset. Israel, Jumalan liitot, profeetat ja ennen kaikkea Messias muodostavat sen hengellisen perustan. Tämä ykseys ei poista kansallisia tai kulttuurisia eroja, mutta se asettaa ne oikeaan järjestykseen Jumalan suunnitelmassa. Kukaan ei ole toissijainen tai ulkopuolinen. Pakanat on otettu täysivaltaisina mukaan, ei Israelin kustannuksella, vaan Israelin kutsumuksen kautta.
Israel pysyy Jumalan kutsuttuna kansana ja liittojen kantajana. Pakanat puolestaan liitetään tähän kutsuun ja siunaukseen. Tämä ei vähennä Israelin merkitystä, vaan vahvistaa sen: Jumala on uskollinen lupauksilleen ja laajentaa armonsa niiden kautta koko maailmaan.
Jumalan suunnitelmassa ei ole kilpailua, vastakkainasettelua eikä korvaamista, vaan kutsu yhteyteen. Israel on juuri, oksat voivat tulla kaikkialta maailmasta, ja koko puu elää samasta Jumalan uskollisuudesta ja armosta. Tämä todellisuus kutsuu sekä juutalaisia että pakanoita palvelemaan yhdessä elävää Jumalaa ja odottamaan Hänen tulevaa valtakuntaansa – saman perinnön, saman toivon ja saman Messiaan varassa.