Mitä tarkoittaa, että Israel on Jumalan valittu kansa?
Ajatus Israelista Jumalan valittuna kansana ei perustu kansan suuruuteen, moraaliseen paremmuuteen tai historialliseen mahtiin. Raamatun mukaan valinta perustuu yksinomaan Jumalan omaan tahtoon ja Hänen uskollisuuteensa. Tämä käy ilmi jo Abrahamin kutsusta, jossa Jumala lupasi tehdä hänestä suuren kansan ja siunata kaikkia maan kansoja hänen jälkeläistensä kautta. Lupaus ei ollut vastavuoroinen sopimus, vaan Jumalan yksipuolinen sitoumus, joka ei ollut riippuvainen ihmisen onnistumisesta.
Tämä kutsu sai konkreettisen muodon liitossa, jonka Jumala vahvisti Abrahamin ja hänen jälkeläistensä kanssa. Ympärileikkaus annettiin liiton merkiksi, ja sen yhteydessä Jumala ilmoitti liiton olevan iankaikkinen. Hän sitoutui olemaan Abrahamin jälkeläisten Jumala sukupolvesta toiseen. Tästä liitosta muodostui Israelin olemassaolon perusta ja syy siihen, miksi kansaa kutsutaan yhä Jumalan kansaksi. Kyse ei ole vain muinaisesta historiallisesta järjestelystä, vaan Jumalan pysyvästä lupauksesta.
Israelille annettu kutsumus syveni Siinain vuorella, kun Jumala antoi Tooran ja määritteli Israelin tehtävän kansojen keskellä. Israel kutsuttiin pappisvaltakunnaksi ja pyhäksi kansaksi. Tämä ei ollut vain yhden aikakauden tehtävä, vaan jatkuva kutsu elää Jumalan tahdon mukaisesti ja olla esimerkkinä siitä, millaista on liittoelämä Jumalan kanssa. Tooran käskyt ja Herran juhlat eivät olleet satunnaisia määräyksiä, vaan osa tätä kutsumusta ja identiteettiä, joka oli tarkoitettu säilymään sukupolvesta toiseen.
Raamatun profeetat vahvistavat liiton pysyvyyden. Jeremian kirjan mukaan Israelin asema Jumalan kansana on yhtä varma kuin luonnonlait. Jumala sitoo liittonsa jatkuvuuden aurinkoon, kuuhun ja tähtiin ja tekee selväksi, ettei Israel lakkaa olemasta Hänen kansansa niin kauan kuin luomakunta pysyy. Tämä viesti on yksiselitteinen: liitto ei ole määräaikainen eikä peruttavissa.
Sama ajatus toistuu Uudessa testamentissa. Apostoli Paavali torjuu jyrkästi käsityksen, että Jumala olisi hylännyt Israelin. Hän muistuttaa olevansa itse israelilainen ja vakuuttaa, että Jumala ei hylkää kansaa, jonka Hän on ennalta tuntenut. Paavalin opetuksen mukaan Israelilla on edelleen erityinen rooli Jumalan pelastussuunnitelmassa, vaikka kaikki eivät vielä tunnista Messiaan tuloa.
Tästä huolimatta kristillisessä historiassa on syntynyt korvausteologinen ajatus, jonka mukaan kirkko olisi korvannut Israelin Jumalan kansana. Tämä tulkinta ei nouse Raamatun kokonaisilmoituksesta, vaan myöhemmistä teologisista ja poliittisista kehityskuluista. Paavali ei opeta Israelin syrjäyttämistä, vaan Jumalan uskollisuutta. Jumala ei riko omia liittojaan, eikä Hän tee lupauksia, jotka Hän myöhemmin mitätöisi. Kirkko ei ole Israelin korvike, vaan niiden pakanoiden yhteisö, jotka on liitetty mukaan Jumalan suunnitelmaan armon kautta.
Toora ja Herran juhlat kuuluvat edelleen Israelin liittoon. Ne eivät ole vanhentuneita rituaaleja tai pelkkiä kulttuurisia tapoja, vaan Jumalan asettamia merkkejä Hänen tahdostaan, aikataulustaan ja uskollisuudestaan. Israelin tehtävänä on säilyttää nämä käskyt ja juhlat osana liittoidentiteettiään. Niiden kautta Jumalan suunnitelma tulee näkyväksi myös kansoille.
Messias Yeshua eli itse Tooran mukaisesti, vietti juhlat ja opetti niiden merkitystä. Hän ei tullut kumoamaan liittoa, vaan täyttämään sen. Hänen elämänsä ja opetuksensa vahvistavat sen, että liitto Israelin kanssa pysyy ja että Jumalan suunnitelma etenee sen kautta.
Israel on siis edelleen Jumalan kansa. Juutalaisilla on pysyvä liitto, jota kukaan ei voi korvata. Heidän kutsumuksensa on kantaa Tooraa, juhlia ja liiton todistusta sukupolvesta toiseen. Pakanat kutsutaan liittymään mukaan hengellisesti, mutta eivät ottamaan Israelin paikkaa. Oikean ymmärryksen perusta on selkeä: Israel pysyy, liitto pysyy ja Jumalan suunnitelma pysyy.