Pakanat olivat ilman liittoja ja toivoa maailmassa
Raamatun mukaan pakanakansat – eli ne kansat, jotka eivät ole syntyneet Israelin liiton sisälle – elivät alun perin täysin liittojen ja lupausten ulkopuolella. Heillä ei ollut osuutta Jumalan erityiseen kutsuun, jonka Hän antoi Israelille, eikä heillä ollut hengellistä perustaa, jonka varaan rakentaa suhdetta Jumalaan. Apostoli Paavali kuvaa tätä lähtötilannetta Efesolaiskirjeessä poikkeuksellisen suorasti ja rehellisesti.
Hän kirjoittaa, että pakanat olivat ilman Messiaasta, vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraita lupauksen liitoille. He olivat maailmassa ilman toivoa ja ilman Jumalaa. Tämä ei ole liioittelua eikä teologinen kärjistys, vaan Raamatun oma arvio pakanoiden asemasta ennen Messiaan ilmestymistä. He elivät ilman Tooraa, ilman Jumalan juhlakalenteria ja ilman ymmärrystä siitä, kuka Israelin Jumala todella on. He eivät kuuluneet siihen kansaan, jolle Jumala oli ilmoittanut tahtonsa ja jonka kanssa Hän oli solminut liiton.
Tilanne muuttui ratkaisevasti Messiaan kautta. Kun pelastus avautui myös pakanakansoille, heille tarjottiin tie Jumalan yhteyteen – mutta ei oman liiton tai uuden kansallisen aseman kautta. Paavali käyttää Roomalaiskirjeessä voimakasta ja opettavaista kuvaa jalo-oliivipuusta selittääkseen, mitä pakanoille tapahtuu Messiaassa.
Hän kertoo, että pakanat ovat kuin luonnonvaraisen oliivipuun oksia, jotka oksastetaan sisään jalo-oliivipuuhun. Tämä puu ei ole uusi eikä pakanakansoille perustettu, vaan se on Israelin puu, jonka juuri on Jumalan antamissa lupauksissa, Toorassa ja Messiaassa itsessään. Pakanat eivät siis korvaa Israelia eivätkä syrjäytä alkuperäisiä oksia, vaan heidät liitetään osaksi jo olemassa olevaa Jumalan pelastussuunnitelmaa.
Tämä tarkoittaa, että pakanat tulevat osallisiksi siunauksista, jotka nousevat Israelin juurista. He pääsevät osallisiksi Messiaasta ja Jumalan armosta, mutta eivät kansallisen syntyperän, Tooran tekojen tai liittoon kuulumisen kautta, vaan yksinomaan Messiaan veren ja uskon kautta. Juuri tästä syystä Paavali varoittaa pakanoita ylpeilemästä Israelia vastaan. Heidän asemansa ei perustu omaan ansioon, vaan Jumalan armoon.
Pelastus pakanoille on yksinkertainen ja samalla syvällinen: se tapahtuu uskon kautta Messias Yeshuaan. Heitä ei kutsuta ottamaan kantaakseen Israelin kansallisia Toora-velvoitteita, eikä heidän vanhurskautensa perustu käskyjen noudattamiseen. Paavali tekee tämän täysin selväksi todetessaan, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. Pelastus ei ole ulkonaista lain täyttämistä, vaan sydämen luottamusta Jumalaan ja siihen, mitä Messias on tehnyt Golgatalla.
Tämä periaate koskee kaikkia kansoja. Messiaassa ei synny uusia etnisiä rajoja eikä vaatimusta kansallisen identiteetin muuttamiseen. Pakanat eivät tule osaksi Israelin kansallista liittoa, vaikka heidät liitetään hengellisesti Jumalan kansaan. He pysyvät omissa kansoissaan ja kulttuureissaan, mutta heistä tulee Jumalan perheväkeä yhdessä Israelin kanssa.
Israelin kutsumus säilyy muuttumattomana. Israel elää edelleen liitossa, kantaa Tooraa, viettää Jumalan juhlia ja toimii valona kansoille. Pakanat liittyvät mukaan hengellisesti Messiaan kautta, mutta he eivät korvaa Israelia eivätkä muutu Israeliksi. He ovat osallisia pelastuksesta ja siunauksista uskon kautta, eivät kansallisen identiteetin tai liiton perusteella.
Näin Raamattu piirtää selkeän ja tasapainoisen kuvan: pakanat pelastuvat yksin uskosta Messiaaseen, heidät oksastetaan hengellisesti Israelin jalo-oliivipuuhun, ja he saavat osallisuuden Jumalan perheeseen ja siunauksiin. Tämä kaikki tapahtuu Jumalan armon kautta, ilman liittojen sekoittamista tai kutsumusten kumoamista.