Paavali käyttää kirjeissään toistuvasti ilmaisuja ”me” ja ”te”. Tämä sanavalinta ei ole sattumanvarainen eikä vain kielellinen keino, vaan sillä on syvä teologinen ja opettavallinen merkitys. Näiden pronominien kautta Paavali avaa lukijalle Jumalan pelastussuunnitelmaa sekä juutalaisille että ei-juutalaisille – erityisesti Messiaan kautta toteutuvana kokonaisuutena.
Efesolaiskirjeen ensimmäisessä luvussa Paavali kirjoittaa:
“Teissäkin on, kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, ja uskottuanne siihen, pantu sinetti: luvattu Pyhä Henki” (Ef. 1:13).
Ilmaus ”teissäkin on” on tässä jakeessa ratkaisevan tärkeä. Sana ”te” viittaa ei-juutalaisiin uskoviin, pakanoihin, jotka ovat kuulleet evankeliumin ja tulleet uskoon Messiaaseen. Tämä käy selvästi ilmi edeltävistä jakeista, joissa Paavali puhuu ”meistä” – juutalaisista uskovista, jotka ovat ensimmäisinä panneet toivonsa Messiaaseen. Kun Paavali siirtyy käyttämään sanaa ”te”, hän tekee tietoisesti näkyväksi sen, että ei-juutalaiset on nyt otettu mukaan samaan pelastuksen todellisuuteen.
Ei-juutalaisten osallisuus Jumalan pelastussuunnitelmassa ei ole satunnainen lisä tai jälkikäteen syntynyt ajatus. Se on ollut Jumalan tarkoitus alusta alkaen. Paavali avaa tätä erityisen selvästi Efesolaiskirjeen toisessa luvussa, jossa hän muistuttaa ei-juutalaisia heidän aiemmasta asemastaan: he olivat ilman Messiaasta, vailla kansalaisoikeutta Israelin yhteydessä ja vieraantuneita liitoista ja niiden lupauksista. Tämä ei kuitenkaan ole tekstin loppupäätelmä, vaan lähtökohta voimakkaalle julistukselle siitä, mitä Jumala on tehnyt Messiaan kautta. Heti seuraavassa jakeessa Paavali toteaa, että ne, jotka ennen olivat kaukana, ovat nyt päässeet lähelle Messiaan veren kautta.
Tämä ei tarkoita ulkopuolelta annettua erityisasemaa tai toissijaista paikkaa, vaan todellista sisällyttämistä Jumalan kansaan. Ei-juutalaiset eivät korvaa Israelia, mutta heidät liitetään osaksi liittoa uskon kautta. Heistä tulee Jumalan perheen jäseniä, jotka elävät samassa Hengen todellisuudessa ja saman pelastuksen varassa.
Paavali ei kuitenkaan pyri häivyttämään juutalaisten ja ei-juutalaisten eroja identiteetin tasolla. Hän ei puhu kulttuurien tai kutsumusten sulauttamisesta yhdeksi epämääräiseksi kokonaisuudeksi. Sen sijaan hän korostaa hengellistä ykseyttä, joka syntyy Messiaassa. Kun Paavali kirjoittaa, että Messias on tehnyt molemmat yhdeksi ja luonut itsessään ”yhden uuden ihmisen”, hän ei tarkoita kolmatta ihmisryhmää juutalaisten ja pakanoiden väliin. Kyse on hengellisestä todellisuudesta, jossa molemmat kuuluvat samaan Jumalan perheeseen, säilyttäen kuitenkin oman identiteettinsä ja kutsumuksensa.
Efesolaiskirjeen ensimmäisen luvun loppuosa tuo tähän kokonaisuuteen vielä yhden ratkaisevan näkökulman. Pyhä Henki annetaan sinetiksi myös ”teille” – ei-juutalaisille uskoville. Tämä sinetti on Jumalan oma vahvistus siitä, että he kuuluvat Hänelle. Pyhä Henki on perinnön vakuus, ei vain juutalaisille uskoville, vaan kaikille, jotka ovat Messiaassa. Perintö ei jakaudu eri tasoihin, vaan se on yhteinen, jaettu Jumalan tahdon mukaisesti.
Kun Paavali käyttää sanaa ”te”, hän ei puhu vain Efesoksen seurakunnalle tai ensimmäisen vuosisadan ei-juutalaisille. Hän puhuu myös sinulle. Sinulle, joka et ole syntyperäinen juutalainen, mutta uskot Yeshuaan. Tämä ei ole sivuhuomautus tai teologinen yksityiskohta, vaan syvä hengellinen totuus: sinut on liitetty Jumalan kansaan, sinut on sinetöity Pyhällä Hengellä ja sinut on kutsuttu elämään liitossa ja totuudessa.
Et ole sivustakatsoja etkä toissijainen osallistuja, vaan täysivaltainen jäsen Jumalan pelastussuunnitelmassa. Tämä ykseys ei perustu kansallisuuteen, sukujuureen tai uskonnolliseen suorittamiseen, vaan Messiaan työhön. Hänessä juutalaiset ja ei-juutalaiset yhdistyvät Jumalan tahdon mukaan – säilyttäen identiteettinsä, mutta jakaen saman pelastuksen ja saman toivon.