Varjojen ja valon historia
Israelin kansan historia on ainutlaatuinen kertomus, jossa kärsimys ja Jumalan uskollisuus kulkevat rinnakkain. Jo vuosisatoja ennen historiallisia katastrofeja profeetat puhuivat pakkosiirtolaisuudesta, vainoista ja lopulta kansan palauttamisesta omaan maahansa. Jeremian ja Hesekielin profetiat osoittavat, ettei Israelin tarina ole vain kansallinen tai poliittinen ilmiö, vaan osa Jumalan pelastushistoriallista suunnitelmaa. Tämä suunnitelma rakentuu liittojen, profetioiden ja Messiaan lupauksen varaan ja ulottuu yksittäisten sukupolvien yli.
Holokausti, juutalaisvastaisen vihan synkin ja systemaattisin ilmentymä, ei ollut Jumalan tahdon ilmaus, vaan seurausta synnin ja pimeyden voimien vaikutuksesta maailmassa. Se edusti ihmiskunnan moraalista romahdusta ja osoitti, mihin ihminen kykenee, kun Jumalan laki ja pyhyys hylätään. Silti historian kulku ei pysähtynyt tähän pimeyteen. Holokaustin jälkeen alkanut Israelin palautuminen ja messiaanisen liikkeen vahvistuminen osoittavat, että Jumala ei luovu suunnitelmastaan, vaan kykenee kääntämään jopa suurimman katastrofin osaksi suurempaa kokonaisuutta.
Toisen maailmansodan aikana tapahtunut holokausti merkitsi kuuden miljoonan juutalaisen järjestelmällistä murhaamista. Se oli yritys pyyhkiä Jumalan liittokansa pois maan päältä. Antisemitismi ei ole vain historiallinen tai yhteiskunnallinen ilmiö, vaan syvälle ulottuva hengellinen todellisuus. Raamatullisessa valossa se liittyy vastustukseen Jumalan liittoja ja lupauksia kohtaan sekä pyrkimykseen estää niiden toteutuminen. Psalmien huudot, erityisesti Psalmissa 44, heijastavat kansan syvää ahdistusta ja kokemusta Jumalan hiljaisuudesta vainojen keskellä. Samalla profeetallinen todistus pysyy johdonmukaisena: Israel ei katoa historiasta, vaan Jumala varjelee jäännöksen ja vie suunnitelmansa päätökseen.
Israelin kärsimys ei Raamatun valossa ole sattumanvaraista. Se liittyy liiton vakavuuteen ja siihen, että tottelemattomuudella on seurauksensa. Mooseksen kirjoissa varoitetaan hajaannuksesta, mutta aivan yhtä vahvasti luvataan kokoaminen ja uudistaminen. Hesekielin näky kuivista luista kuvaa tätä toivoa voimakkaalla tavalla. Kuolleelta näyttävä kansa herää eloon Jumalan Hengen vaikutuksesta. Monille tämä näky on saanut konkreettisen merkityksen holokaustin jälkeisessä historiassa, erityisesti Israelin valtion perustamisessa ja hengellisen heräämisen odotuksessa. Apostoli Paavalin sanat Roomalaiskirjeessä vahvistavat tämän näkökulman: Jumala ei ole hylännyt kansaansa, vaikka historia näyttää toistuvasti kulkevan pimeyden kautta.
Vuonna 1948 maailma todisti tapahtumaa, jota monet pitivät lähes käsittämättömänä. Vain kolme vuotta holokaustin päättymisen jälkeen Israelin valtio syntyi. Tämä ei ollut lopullinen lunastuksen täyttymys, mutta se oli ratkaiseva askel Jumalan lupausten toteutumisessa. Jesajan profeetallinen kysymys siitä, voiko maa syntyä yhdessä päivässä, sai historiallisesti konkreettisen vastauksen. Israelin valtion olemassaolo on edelleen profeetallinen muistutus Jumalan uskollisuudesta ja siitä, että Hänen sanansa eivät raukea, vaikka aika ja olosuhteet vaihtuvat.
Holokaustin jälkeinen aika toi mukanaan myös toisen merkittävän kehityskulun: messiaanisen juutalaisuuden nousun. Erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla monet juutalaiset alkoivat löytää Yeshua HaMashiachin uudella tavalla, ei vieraana tai kirkollistuneena hahmona, vaan juutalaisten lupausten täyttymyksenä. Tämä herätys liittyy Paavalin opetukseen, jossa kansojen täyteys ja Israelin tuleva pelastus nähdään osana samaa jumalallista aikataulua. Holokaustin herättämät kysymykset Jumalan läsnäolosta ja todellisesta toivosta johtivat monia etsimään vastausta Messiaasta, joka yhdistää kärsimyksen ja lunastuksen.
Raamatun suuri kertomus kulkee johdonmukaisesti luomisesta lopulliseen lunastukseen. Liitot, profetiat ja Messiaan työ muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jota mikään historiallinen tragedia ei kykene katkaisemaan. Holokausti ei ollut tämän kertomuksen loppu, vaan synkkä luku, jonka jälkeen avautui tie Israelin palautumiselle ja hengelliselle heräämiselle. Jesajan lupaus tuhkasta nousevasta kauneudesta kuvaa tätä Jumalan toimintaa syvällisesti: kärsimys ei ole viimeinen sana.
Messiaaninen liike ymmärtää oman tehtävänsä erityisesti sillanrakentamisena juutalaisten ja kansojen välillä. Holokaustin jälkeen tämä tehtävä on saanut entistä syvemmän merkityksen. Se kutsuu kristikuntaa tarkastelemaan rehellisesti omaa historiaansa ja irtisanoutumaan antisemitismistä. Samalla se palauttaa messiasuskon juutalaisiin juuriinsa ja valmistaa Jumalan kansaa Messiaan paluuta varten. Tässä mielessä messiaaninen juutalaisuus ei ole vain historiallinen ilmiö, vaan profeetallinen merkki Jumalan työn jatkumisesta.
Holokausti oli historian pimeimpiä hetkiä, mutta se ei sammuttanut toivoa. Sen jälkeen alkoi näkyä aamunkoitto, kun Israelin kansa palasi maahansa ja messiaaninen liike alkoi kasvaa. Tämä kehitys ei ole sattumanvaraista, vaan liittyy Jumalan uskollisuuteen liitoilleen ja lupauksilleen. Holokaustin muistaminen toimii sekä vakavana varoituksena ihmiskunnalle että todistuksena siitä, ettei mikään voima kykene hävittämään Jumalan kansaa tai estämään Hänen suunnitelmaansa.
Profeetta Malakian sanat tiivistävät tämän toivon ytimen: Jumala ei muutu, ja siksi Jaakobin lapset eivät ole hävinneet. Varjojen keskellä valo on säilynyt, ja historian kulkua ohjaa edelleen uskollinen Jumala.