Viime vuosikymmeninä monissa kristillisissä piireissä on yleistynyt opetus, jossa uskovia rohkaistaan tunnistamaan demonien nimiä, tutkimaan alueellisia henkivaltoja, katkaisemaan sukukirouksia ja käymään hengellistä sodankäyntiä erilaisia näkymättömiä voimia vastaan. Monille nämä opetukset ovat olleet osa hengellistä kasvua. Toiset taas ovat kokeneet niiden synnyttävän pelkoa, epävarmuutta ja jatkuvaa tunnetta siitä, että jokaisen ongelman taustalla täytyy olla jokin näkymätön vihollinen. Tämä herättää tärkeän kysymyksen. Opettavatko Jeshua ja apostolit tällaista toimintatapaa? Kun tutkimme Uutta testamenttia kokonaisuutena, vastaus on yllättävän selkeä.
Jeshua ei rakentanut palvelutyötään demonien tutkimisen varaan
Evankeliumeissa Jeshua kohtasi demonien riivaamia ihmisiä. Hän vapautti heidät nopeasti ja määrätietoisesti. Mutta on huomionarvoista, ettei Hän koskaan opettanut opetuslapsiaan tutkimaan demonien alkuperää, nimiä tai toimintarakenteita. Ainoa tunnettu tilanne, jossa demoni ilmoitti nimensä, löytyy Gerasan miehen vapauttamisesta. Kun Jeshua kysyi: ”Mikä sinun nimesi on?” Vastaus oli: ”Legioona, sillä meitä on monta.” Tämä ei kuitenkaan ollut opetus siitä, että demonien nimet tulisi aina selvittää. Tilanne oli poikkeuksellinen, eikä Jeshua myöhemmin antanut opetuslapsille ohjetta toimia samalla tavalla. Päinvastoin, lähes kaikissa muissa tapauksissa Hän käski pahoja henkiä yksinkertaisesti lähtemään. Painopiste oli vapauttamisessa, ei demonien analysoimisessa.
Apostolien esimerkki
Apostolien teoissa kerrotaan useista vapautumisista. Paavali kohtasi Filippissä tietäjähenkeä kantavan palvelijattaren. Hän ei aloittanut pitkää keskustelua henkivallan kanssa. Hän sanoi: ”Messias Jeshuan nimessä minä käsken sinua lähtemään hänestä.” Henki lähti. Kertomus on hyvin yksinkertainen. Ei pitkiä istuntoja. Ei demonien sukupuun tutkimista. Ei henkivaltojen hierarkioiden kartoittamista. Messiaan auktoriteetti riitti.
Uuden testamentin kirjeet ovat hämmästyttävän hiljaisia
Jos hengellisen sodankäynnin yksityiskohtaiset menetelmät olisivat olleet keskeinen osa uskovan elämää, voisi odottaa, että apostolit opettaisivat niistä laajasti kirjeissään. Näin ei kuitenkaan ole. Paavali kirjoittaa paljon: uskosta, rakkaudesta, pyhyydestä, rukouksesta, seurakunnan yhteydestä, Hengen hedelmästä, Jumalan Sanasta. Mutta hän ei kirjoita ohjekirjaa demonien tunnistamisesta. Pietari ei tee niin. Jaakob ei tee niin. Johannes ei tee niin. Juudas ei tee niin. Tämä hiljaisuus on itsessään puhuttelevaa.
Efesolaiskirjeen sota-asu
Usein hengellisen sodankäynnin opetuksissa viitataan Efesolaiskirjeen kuudenteen lukuun. Mutta mitä Paavali oikeastaan käskee tekemään? Pukeutumaan totuuteen. Vanhurskauteen. Rauhan evankeliumiin. Uskoon. Pelastukseen. Jumalan Sanaan. Kaikki nämä suuntaavat uskovan huomion Jumalaan. Yksikään niistä ei kehota tutkimaan pimeyden yksityiskohtia. Paavali käyttää enemmän aikaa Jumalan varusteiden kuvaamiseen kuin vihollisen kuvaamiseen.
Kolossalaiskirjeen suuri voitto
Kolossalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa Messiaasta: ”Hän riisui hallitukset ja vallat aseista ja saattoi ne julkisen häpeän alaisiksi, kun Hän sai niistä voiton.” Huomio kohdistuu jälleen Messiaaseen. Voitto ei synny siitä, että uskovat oppivat tuntemaan vihollisen paremmin. Voitto perustuu siihen, mitä Jeshua on jo tehnyt. Tämä on ratkaiseva ero.
Ensimmäinen seurakunta ei elänyt pelossa
Apostolien teoissa ensimmäiset uskovat kohtasivat vainoa, vankeutta ja hengellistä vastustusta. Silti heidän rukouksensa olivat yllättäviä. He eivät ensisijaisesti pyytäneet suojaa demoneilta. He rukoilivat rohkeutta julistaa Jumalan sanaa. He pyysivät, että Jumala vahvistaisi sanansa tunnusteoilla. Heidän huomionsa oli Jumalan tehtävässä. Ei pimeyden tutkimisessa.
Mistä nykyiset opetukset ovat saaneet alkunsa?
On hyvä tunnistaa, että monet nykyään tunnetut hengellisen sodankäynnin menetelmät eivät ole peräisin suoraan Uudesta testamentista. Ne ovat kehittyneet vaiheittain erityisesti 1900-luvun jälkipuoliskolla karismaattisten liikkeiden piirissä. Tänä aikana alettiin puhua esimerkiksi: aluehengistä, sukukirousten katkaisemisesta, demonien nimien selvittämisestä, hengellisestä kartoituksesta, strategisesta hengellisestä sodankäynnistä. Osa näistä opetuksista perustuu yksittäisiin raamatunkohtiin tehtyihin laajoihin johtopäätöksiin eikä Uuden testamentin kokonaiskuvaan. Siksi niitä on syytä arvioida nöyrästi ja aina Raamatun kokonaisilmoituksen valossa.
Pyhä Henki kirkastaa Messiasta
Jeshua sanoi Pyhästä Hengestä: ”Hän kirkastaa minut.” Tämä on yksi tärkeimmistä tunnusmerkeistä. Kun Pyhä Henki toimii, ihmisten katse suuntautuu Messiaaseen. Jos opetuksen painopiste siirtyy jatkuvasti pimeyden tutkimiseen, demonien toiminnan analysointiin tai pelkoon näkymättömistä voimista, on aiheellista pysähtyä kysymään, onko painotus sama kuin Uudessa testamentissa. Raamattu kutsuu meitä tuntemaan ennen kaikkea Jumalaa.
Valossa eläminen on paras suoja
Johannes kirjoittaa: ”Jos vaellamme valossa, niin kuin Hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme, ja Jeshuan, Hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” Huomaa jälleen painotus. Ratkaisu ei ole pimeyden jatkuva tutkiminen. Ratkaisu on valossa vaeltaminen. Kun ihminen elää Jumalan yhteydessä, tutkii Hänen Sanaansa, tekee teshuvaa, rakastaa lähimmäistään ja seuraa uskollisesti Messias Jeshuaa, hän elää siinä paikassa, johon Jumala on hänet kutsunut.
Tasapainoinen johtopäätös
Raamattu ei kehota uskovia olemaan sinisilmäisiä hengellisen todellisuuden suhteen. Saatana on todellinen. Pahat henget ovat todellisia. Hengellinen taistelu on todellista. Mutta Uuden testamentin painopiste ei ole demonien nimien etsimisessä eikä pimeyden rakenteiden tutkimisessa. Painopiste on Messiaassa. Hänen ristissään. Hänen ylösnousemuksessaan. Hänen Sanassaan. Hänen Hengessään. Ensimmäiset uskovat muuttivat maailmaa siksi, että he olivat täynnä Jumalan Henkeä, eivät siksi, että he olivat perehtyneet pimeyden yksityiskohtiin. Sama kutsu kuuluu myös meille. Tutkikaamme Jumalan Sanaa enemmän kuin pimeyttä. Kasvakaamme Messiaan tuntemisessa enemmän kuin vihollisen tuntemisessa. Sillä siellä, missä Hänen valonsa loistaa, pimeys menettää voimansa.