Juurien ymmärtäminen rakentaa identiteettiä ja vahvistaa uskoa
Moni kysyy, miksi heprealaiset juuret ovat yhä merkityksellisiä tämän päivän uskoville. Eivätkö Uusi testamentti ja Uusi liitto ole vieneet meitä eteenpäin – ohi juutalaisuuden, ohi Tooran ja ohi vanhojen liittojen? Kysymys on ymmärrettävä, mutta siihen on annettava selkeä vastaus: uskon juuret eivät ole menettäneet merkitystään. Päinvastoin, juuri niistä kasvaa koko uskomme voima, suunta ja jatkuvuus.
Paluu juurille ei tarkoita paluuta pelkkiin muotoihin tai ulkoisiin tapoihin. Kyse on syvemmästä liikkeestä – halusta ymmärtää, mihin olemme liittyneet, kehen kuulumme ja millaisessa pelastushistorian jatkumossa elämme. Kun tämä yhteys hämärtyy, myös usko alkaa helposti irrota perustastaan.
Heprealaiset juuret ankkuroivat uskomme Israelin Jumalaan, Hänen liittoihinsa ja Hänen ilmoitukseensa. Jumala kutsui Aabrahamin ja teki hänen kanssaan liiton. Hän antoi Tooran Israelille ja lupasi Messiaan Daavidin suvusta. Nämä lupaukset eivät ole kadonneet Uuden liiton myötä, vaan ne täyttyvät siinä. Profeetta Jeremia kuvaa Uutta liittoa liittona, joka solmitaan Israelin ja Juudan kanssa – ei heidän ohitseen, vaan heidän keskellään. Kun ymmärrämme tämän, näemme myös oman paikkamme uudella tavalla: olemme liittyneet uskon perintöön, joka on kulkenut sukupolvesta toiseen Jumalan uskollisuuden varassa.
Ilman näitä juuria kristillinen usko menettää helposti jatkuvuutensa ja muuttuu irralliseksi hengelliseksi ideologiaksi. Heprealaiset juuret palauttavat uskon osaksi suurta kertomusta, jossa Jumala toimii johdonmukaisesti historian halki. Ne muistuttavat, ettei Jumalan suunnitelma alkanut Uudesta testamentista eikä pääty yksilölliseen uskonkokemukseen, vaan ulottuu koko luomakunnan lunastukseen asti.
Uuden liiton sanoma toi mukanaan jotakin mullistavaa, mutta ei juuria katkaisevaa. Se ei poistanut juutalaisten ja ei-juutalaisten välistä kulttuurista eroa, mutta se mursi hengellisen vihollisuuden. Apostoli Paavali kuvaa tätä Efesolaiskirjeessä puhumalla “yhdestä uudesta ihmisestä”, jonka Messias loi itsessään. Tämä ei tarkoita identiteettien hävittämistä, vaan niiden täyttymystä. Ei-juutalainen ei lakkaa olemasta sitä mitä on, mutta hän liittyy uskon perintöön, jonka Jumala antoi ensin Israelille. Juutalainen puolestaan ei menetä identiteettiään uskoessaan Messiaaseen, vaan hänen kutsumuksensa säilyy ja syvenee.
Tämä yhteys on kuin viinipuu, josta Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä. Juuri kantaa runkoa, ja oksat saavat elämän samasta lähteestä. Kyse ei ole yhdenmukaistamisesta, vaan yhteisestä osallisuudesta Jumalan pelastussuunnitelmaan. Yhteinen perintö rakentuu Messiaan ympärille, ei kulttuuristen mallien tai ulkoisten vaatimusten varaan.
Kun heprealaiset juuret avautuvat, myös usko syvenee. Raamatun kertomukset alkavat elää uudella tavalla, Jumalan aikataulu juhlineen, sapatteineen ja profetioineen selkeytyy, ja uskon jatkuvuus tulee näkyväksi. Ymmärrämme olevamme osa samaa suunnitelmaa, joka alkoi Aabrahamista ja kulkee kohti Messiaan paluuta ja Jumalan valtakunnan täyttymystä.
Ilman juuria usko jää helposti yksilökeskeiseksi ja hetkelliseksi. Juurien kautta näemme, että olemme osa suurta kertomusta, jossa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat yhteen Jumalan uskollisuudessa. Jumalallinen näky ei irtoa menneestä, vaan rakentuu sen varaan. Ilman juuria ei ole hedelmiä. Ilman Israelia ei ole Messiasta. Ilman Tooraa ei ole ymmärrystä Jumalan tahdosta. Ilman jatkuvuutta ei ole tulevaisuuden toivoa.
Yksi uusi ihminen ei ole yritys poistaa kulttuureja tai pakottaa ketään toisen kaltaiseksi. Se on hengellinen todellisuus, jossa Israelin erityisrooli liiton kantajana säilyy, kansat saavat osallisuuden samoihin siunauksiin ja yhteys rakentuu Messiaan kautta. Tämä tuo täyttymyksen lupaukselle, että kaikki kansat siunataan Aabrahamin siemenessä, ja palauttaa meidät Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan: yhteen kansaan, joka palvelee yhtä Jumalaa yhteisessä uskossa.
Siksi paluu juurille on lopulta paluuta Jumalan suunnitelmaan. Heprealaiset juuret eivät ole vain opillinen kiinnostuksenkohde, vaan ne palauttavat meidät identiteettiin Jumalan perheen jäseninä, yhteyteen Israelin kanssa Jumalan aikataulussa ja näkyyn Jumalan valtakunnasta, joka perustuu liittoihin ja täyttyy Messiaassa. Juurien kautta usko vahvistuu, näköala avartuu ja toivo syvenee. Olemme liittyneet elävään historiaan, joka kantaa meitä kohti tulevaa.