Edellisessä osassa palasimme Eedenin puutarhaan ja näimme, että ensimmäinen hengellinen taistelu ei ollut näkyvä kamppailu ihmisen ja paholaisen välillä. Taistelu käytiin ihmisen sydämessä. Kysymys oli luottamuksesta: kuunteleeko ihminen Jumalaa vai jotakin muuta ääntä? Tämä sama teema ei jää vain luomiskertomukseen. Se kulkee punaisena lankana läpi koko Vanhan testamentin.
Kun tutkimme Israelin historiaa messiaanisesa näkökulmasta, huomaamme jotakin yllättävää. Raamattu ei selitä Israelin hengellisiä kriisejä ensisijaisesti pimeyden voimien kasvulla. Sen sijaan se osoittaa toistuvasti yhden syyn: Jumalan kansa etääntyi liitosta. Juuri tästä syystä Israelin historia on yksi tärkeimmistä avaimista hengellisen taistelun ymmärtämiseen.
Liitto oli Israelin suojamuuri
Kun Jumala toi Israelin pois Egyptistä, Hän ei ensimmäiseksi opettanut kansalleen hengellisen sodankäynnin menetelmiä. Hän teki heidän kanssaan liiton. Siinain vuorella Israel kutsuttiin elämään Jumalan omana kansana. Toora ei ollut kokoelma hengellisiä tekniikoita, vaan liiton elämänohje. Sen tarkoituksena oli opettaa kansa tuntemaan Jumala ja elämään Hänen yhteydessään. Viides Mooseksen kirja tiivistää tämän periaatteen selkeästi: ”Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja kaikesta voimastasi.” (5. Moos. 6:4–5) Tämä on Tooran ydin. Huomionarvoista on, ettei Israelin suurin käsky ollut taistella vihollista vastaan. Se oli rakastaa Jumalaa. Liitto oli Israelin hengellisen elämän perusta. Kuuliaisuus ei ollut keino ansaita pelastusta, vaan vastaus Jumalan uskollisuuteen ja pelastavaan tekoon.
Miksi Israel lankesi?
Kun jatkamme Joosuan kirjasta Tuomareiden kirjaan, Kuninkaiden kirjoihin ja Aikakirjoihin, kohtaamme saman kaavan yhä uudelleen. Kansa vaeltaa Jumalan kanssa. Kansa unohtaa Jumalan. Kansa alkaa palvella epäjumalia. Kansa joutuu ahdinkoon. Kansa huutaa Herraa avuksi. Jumala armahtaa. Sitten sama sykli alkaa uudelleen. Mikä on hämmästyttävää? Raamattu ei sano, että Israel joutui vaikeuksiin siksi, että vihollisen hengelliset voimat olisivat vahvistuneet. Se sanoo, että kansa rikkoi liiton. Tämä ero on ratkaiseva. Raamatun mukaan suurin hengellinen vaara ei ollut ulkopuolinen hyökkäys, vaan sisäinen uskottomuus.
Tuomareiden kirjan varoitus
Tuomareiden kirja on yksi Vanhan testamentin surullisimmista kirjoista. Siinä toistuu sama lause yhä uudelleen: ”Israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä.” He eivät enää muistaneet Jumalan tekoja. He omaksuivat ympäröivien kansojen tavat. He rakensivat alttareita Baalille ja Astartelle. He eivät hylänneet Jumalaa yhdessä yössä. He alkoivat vähitellen antaa tilaa myös muille vaikutteille. Tämä on hengellisen taistelun yksi tärkeimmistä opetuksista. Luopumus alkaa harvoin äkillisesti. Se alkaa pienistä myönnytyksistä.
Kuningasten kirjat kertovat saman tarinan
Israelin ja Juudan kuninkaiden historia näyttää saman kehityksen. Jotkut kuninkaat etsivät Herraa. Toiset rakensivat epäjumalille alttareita. Raamattu arvioi jokaista kuningasta samalla mittarilla: Vaelsiko hän Herran edessä vai ei? Se ei arvioi heidän hengellisiä kokemuksiaan. Se ei arvioi heidän kykyään kohdata pimeyden voimia. Se arvioi heidän uskollisuuttaan Jumalalle. Ajatellaan esimerkiksi kuningas Hiskiaa. Hän ei tullut tunnetuksi siitä, että hän olisi kehittänyt uusia hengellisen taistelun menetelmiä. Hän tuli tunnetuksi siitä, että hän poisti epäjumalat, palautti temppelipalveluksen ja kääntyi Herran puoleen. Sama näkyy kuningas Joosian elämässä. Hänen suurin uudistuksensa alkoi, kun Tooran kirja löydettiin uudelleen. Herätys alkoi Sanasta. Ei uusista menetelmistä.
Mitä profeetat julistivat?
Jos hengellisen sodankäynnin tärkein ratkaisu olisi ollut pimeyden voimien tutkiminen, profeettojen voisi odottaa puhuvan siitä paljon. Mutta mitä Jesaja julistaa? ”Paluuta Herran luo.” Mitä Jeremia julistaa? ”Paluuta liittoon.” Mitä Hesekiel julistaa? ”Minä annan teille uuden sydämen.” Mitä Hoosea julistaa? ”Palaa, Israel, Herran, Jumalasi, luo.” Profeettojen sanoma voidaan tiivistää yhteen sanaan: Paluu. Paluu Jumalan yhteyteen. Paluu kuuliaisuuteen. Paluu liittoon. Profeettojen tehtävänä ei ollut antaa uusia hengellisiä strategioita, vaan kutsua kansaa takaisin siihen suhteeseen, jonka Jumala oli alusta asti tarkoittanut.
Epäjumalanpalvelus alkaa sydämestä
Kun luemme Vanhaa testamenttia, huomaamme helposti puualttarit, patsaat ja epäjumalat. Mutta niiden taustalla oli aina syvempi ongelma. Sydän oli siirtynyt pois Jumalasta. Ihminen alkoi etsiä turvaa, voimaa tai siunausta jostakin muualta kuin Herrasta. Tästä syystä profeetta Samuel sanoi Saulille: ”Kuuliaisuus on parempi kuin uhri.” (1. Sam. 15:22) Jumala ei etsinyt näyttäviä uskonnollisia tekoja. Hän etsi sydäntä, joka kuunteli Häntä.
Daavid – erilainen kuningas
Daavid ei ollut täydellinen. Hän lankesi vakavasti. Silti Jumala kutsui häntä mieheksi oman sydämensä mukaan. Miksi? Ei siksi, ettei hän olisi koskaan tehnyt syntiä. Vaan siksi, että hän palasi. Psalmien kirja paljastaa Daavidin sydämen. Kun hän kohtasi vihollisia, hän ei jäänyt tutkimaan heidän voimaansa. Hän etsi Herraa. ”Herra on minun paimeneni.” ”Herra on minun kallioni.” ”Herra on minun linnani.” Daavid ymmärsi jotakin, minkä koko Raamattu opettaa. Todellinen turva ei löydy vihollisen tuntemisesta. Se löytyy Jumalan tuntemisesta.
Mitä tämä opettaa meille?
Israelin historia osoittaa, että hengellinen taistelu ei ollut ensisijaisesti kamppailua näkymättömiä voimia vastaan. Se oli kamppailua uskollisuudesta. Jumalan kansan suurimmat tappiot eivät alkaneet taistelukentällä. Ne alkoivat sydämessä. Samoin heidän suurimmat voittonsa eivät alkaneet uusista toimintatavoista. Ne alkoivat siitä, että kansa nöyrtyi, kuunteli Jumalan sanaa ja palasi liittoon. Tämä on hyvin ajankohtainen opetus myös meille. Usein etsimme ratkaisuja ulkoisista asioista, vaikka Raamattu ohjaa katsomaan ensin sisäänpäin. Onko sydämemme kiinnittynyt Herraan? Rakastammeko Häntä koko sydämestämme? Luotammeko Hänen Sanaansa enemmän kuin omaan ymmärrykseemme? Nämä ovat Raamatun mukaan hengellisen elämän ratkaisevia kysymyksiä.
Seuraavassa osassa
Seuraavassa osassa tarkastelemme Daavidia ja Psalmien kirjaa. Daavid oli soturi, joka kävi lukemattomia fyysisiä taisteluita, mutta hänen hengellinen salaisuutensa ei löytynyt taistelutaidosta. Psalmien kautta näemme, että hänen katseensa oli jatkuvasti Jumalassa. Samalla opimme, miksi Raamattu kutsuu Daavidia mieheksi Jumalan sydämen mukaan – ja mitä tämä opettaa meille hengellisen taistelun todellisesta luonteesta.