Edellisessä osassa tarkastelimme Israelin historiaa ja huomasimme, että Jumalan kansan suurimmat hengelliset kriisit eivät alkaneet vihollisen voimasta vaan omasta uskottomuudesta. Profeettojen vastaus oli aina sama: palatkaa Herran luo. Seuraavaksi kohtaamme miehen, joka vietti suuren osan elämästään taistelukentillä. Inhimillisesti ajatellen juuri Daavidin voisi odottaa opettavan eniten hengellisestä sodankäynnistä. Mutta kun luemme hänen kirjoittamiaan psalmeja, huomaamme jotakin yllättävää. Daavid ei opeta ensisijaisesti taistelemaan. Hän opettaa turvautumaan Jumalaan. Tämä havainto on yksi tärkeimmistä avaimista koko Raamatun hengellisen näkökulman ymmärtämiseen.
Daavid oli enemmän kuin sotilas
Raamattu kuvaa Daavidia monella tavalla. Hän oli paimen. Muusikko. Runoilija. Profeetta. Kuningas. Ja myös sotilas. Hän johti Israelin armeijaa ja voitti lukuisia taisteluita. Silti Uusi testamentti ei muista häntä sotapäällikkönä. Jumala itse sanoo hänestä: ”Olen löytänyt Daavidin, Iisain pojan, miehen oman sydämeni mukaan.” (Ap. t. 13:22) Mikä teki Daavidista tällaisen miehen? Ei hänen sotataitonsa. Vaan hänen sydämensä.
Goljatin edessä Daavid näki eri tavalla
Kertomus Goljatista tunnetaan hyvin. Usein sitä luetaan rohkeuden tai uskon esimerkkinä. Mutta kertomuksessa on syvempi näkökulma. Kun Saul, Israelin soturit ja koko kansa näkivät Goljatin, he näkivät jättiläisen. Daavid näki jotakin muuta. Hän näki elävän Jumalan. Hän sanoo: ”Sinä tulet minua vastaan miekan, keihään ja peitsen kanssa, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimessä.” (1. Sam. 17:45) Huomaa painotus. Daavid ei analysoi Goljatin voimaa. Hän puhuu Herrasta. Juuri tämä erottaa Daavidin muista. Hänen huomionsa ei ollut vihollisessa. Se oli Jumalassa.
Psalmit paljastavat Daavidin sisäisen maailman
Jos haluamme tietää, miten Daavid ajatteli hengellisestä elämästä, meidän tulee lukea Psalmit. Mikä niissä toistuu? ”Herra on minun paimeneni.” ”Herra on minun kallioni.” ”Herra on minun linnani.” ”Herra on minun pelastukseni.” ”Herra on minun valoni.” Nämä eivät ole sattumanvaraisia ilmaisuja. Ne kertovat siitä, mihin Daavidin sydän oli kiinnittynyt. Vaikka hän eli jatkuvien uhkien keskellä, hänen ajatuksensa eivät kiertyneet vihollisen ympärille. Ne kiertyivät Jumalan ympärille.
Psalmi 23 ei kerro vihollisista
Psalmi 23 on ehkä maailman tunnetuin psalmi. Mielenkiintoista kyllä, siinä esiintyy vihollisia vain kerran. Silloinkin huomio ei ole heissä. ”Sinä valmistat minulle pöydän vihollisteni nähden.” Päähenkilö ei ole vihollinen. Päähenkilö on Herra. Daavid ei kirjoita: ”Minä tarkkailen vihollisiani.” Hän kirjoittaa: ”Herra on minun paimeneni.” Tämä on koko psalmin ydin.
Psalmi 27 opettaa yhden asian
Psalmi 27 alkaa sanoilla: ”Herra on minun valoni ja pelastukseni – ketä minä pelkäisin?” Heti tämän jälkeen Daavid kuvaa vihollisiaan. Mutta huomaa, mihin psalmi johtaa.” Yhtä minä pyydän Herralta, sitä minä tahdon: että saisin asua Herran huoneessa kaikki elämäni päivät.” Tämä on hämmästyttävää. Daavidilla olisi ollut monta syytä pyytää sotilaallista voittoa. Mutta hänen sydämensä suurin kaipaus oli olla Jumalan läsnäolossa. Siinä oli hänen voimansa.
Psalmi 91 – turva Jumalan siipien alla
Myös Psalmi 91 kuvaa hengellistä todellisuutta. Siinä puhutaan ansoista. Rutosta. Yön kauhuista. Nuolista. Leijonista. Käärmeistä. Silti psalmin pääsanoma ei ole vaarojen yksityiskohtainen kuvaaminen. Pääsanoma kuuluu heti alussa: ”Joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa…” Turva löytyy Jumalan läheisyydestä. Ei vaarojen tuntemisesta.
Daavid lankesi – mutta hän palasi
Daavid ei ollut täydellinen. Hänen syntinsä Batseban kanssa oli vakava. Se toi raskaat seuraukset. Mutta juuri tässä näkyy hänen sydämensä. Kun profeetta Natan nuhteli häntä, Daavid ei puolustellut itseään. Hän teki parannuksen. Psalmi 51 on yksi koskettavimmista parannusrukouksista koko Raamatussa. Daavid ei pyydä uusia menetelmiä. Hän pyytää: ”Luo minuun puhdas sydän, Jumala.” Tämä kertoo paljon. Daavid ymmärsi, että hengellisen elämän ratkaiseva taistelukenttä on ihmisen sydän.
Mitä Daavid ei opettanut?
Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Daavid kirjoitti 73 psalmia. Niissä hän kuvaa iloa. Pelkoa. Vihollisia. Syntiä. Anteeksiantoa. Ylistystä. Toivoa. Messiasta. Mutta hän ei opeta järjestelmällistä demonologiaa. Hän ei kehota tutkimaan pimeyden rakenteita. Hän ei rakenna hengellistä elämää vihollisen ympärille. Hänen huomionsa palaa aina samaan paikkaan. Herraan.
Mitä tämä opettaa meille?
Daavidin elämä osoittaa, että hengellinen vahvuus ei synny siitä, että ihminen tietää paljon vihollisestaan. Se syntyy siitä, että hän tuntee Jumalansa. Kun nuori paimen kohtasi Goljatin, hänellä ei ollut erityistä sotavarustusta. Hänellä ei ollut kokemusta suurista taisteluista. Mutta hän tunsi Herran. Kun hän pakeni autiomaassa Saulia, hän ei kirjoittanut käsikirjaa vihollisen taktiikoista. Hän kirjoitti psalmeja Jumalan uskollisuudesta. Kun hän lankesi syntiin, hän ei etsinyt ulkoisia selityksiä. Hän pyysi Jumalaa muuttamaan sydämensä. Kaikissa elämänvaiheissaan Daavidin katse palasi samaan paikkaan. Jumalaan. Tässä on yksi koko Raamatun tärkeimmistä opetuksista. Mitä suuremmaksi Jumala kasvaa ihmisen silmissä, sitä pienemmäksi vihollinen muuttuu oikeaan mittasuhteeseensa. Daavid ei voittanut siksi, että hän olisi ollut vihollisensa suurin asiantuntija. Hän voitti, koska hän tunsi Herransa.
Seuraavassa osassa
Seuraavassa osassa siirrymme evankeliumeihin ja tarkastelemme Yeshuan palvelutyötä. Hän kohtasi demonista toimintaa useammin kuin kukaan muu Raamatussa. Silti Hänen opetuksensa keskus ei ollut pimeyden valtakunta, vaan Jumalan valtakunta. Tarkastelemme, mitä tämä kertoo hengellisen taistelun oikeasta painopisteestä ja miksi Yeshuan sanat ”Pysykää minussa” voivat olla koko aiheen tärkein opetus.