Raamatun naiset – Liiton kertomuksia, osa 4
Teema: rohkeus, vapautus, profeetallinen ylistys, johtajuus, lankeemus, esirukous ja ennalleen palauttaminen
Keskeiset raamatunkohdat: 2. Mooseksen kirja 1:1–2:10 ja 12:1–15:21; 4. Mooseksen kirja 12:1–16 ja 20:1–13; 5. Mooseksen kirja 24:8–9; Miika 6:4; Ilmestyskirja 15:2–4
Mirjamin elämä kulkee Israelin vapautuskertomuksen halki Niilin rannalta Kaislameren äärelle ja sieltä erämaan koettelemuksiin. Hän syntyi kansaan, jota sorrettiin Egyptissä, vartioi veljensä koria joen rannalla, johti Israelin naisia ylistykseen meren ylityksen jälkeen ja palveli kansan keskellä profeettana.
Hänen kertomuksensa ei kuitenkaan pääty voitonlauluun. Mirjam myös haastoi Moshen aseman, joutui Adonain nuhtelemaksi ja vietti seitsemän päivää leirin ulkopuolella. Kansa ei jatkanut matkaa ennen kuin hänet oli otettu takaisin.
Haluamme auttaa näkemään Egyptistä lähdön koko Raamatun läpi kulkevana juutalaisena lunastuskertomuksena. Adonai vapautti Israelin kansan orjuudesta, teki sen kanssa liiton ja johdatti sen kohti luvattua maata. B’rit Hadashah ei irrota Yeshuaa tästä kertomuksesta, vaan liittää Hänen lunastustyönsä Pesachiin, liittoon ja Israelin toivoon.
Mirjam seisoo tämän kertomuksen vedenjakajilla: Niilin rannalla, Kaislameren äärellä ja erämaan veden kaipauksessa.
Orjuuden keskellä syntynyt
Mirjam syntyi Egyptissä aikana, jolloin Israelin lasten asema oli muuttunut suojelluista muukalaisista sorretuksi orjakansaksi.
Uusi farao ei välittänyt Yosefista eikä siitä, kuinka tämän viisaus oli aikanaan pelastanut Egyptin nälänhädältä. Hän näki Israelin kansan uhkana, koska se kasvoi ja vahvistui.
Egyptiläiset määräsivät israelilaiset pakkotyöhön ja tekivät heidän elämänsä katkeraksi. Israelilaiset rakensivat faraolle varastokaupunkeja ja työskentelivät ankarissa oloissa. Sorto ei kuitenkaan pysäyttänyt kansan kasvua.
Lopulta farao määräsi heprealaisten poikalasten surmaamisesta.
Mirjam kasvoi maailmassa, jossa hänen kansansa elämä oli uhattuna. Hänen lapsuutensa taustalla olivat pakkotyö, pelko ja faraon yritys estää Israelin tulevaisuus.
Adonain liittolupaus oli kuitenkin voimassa. Abrahamille, Iisakille ja Ya’akoville annettua sanaa ei voitu kumota Egyptin kuninkaan määräyksellä.
Mitä enemmän kansaa sorrettiin, sitä enemmän se kasvoi. Farao saattoi hallita Egyptiä, mutta hän ei hallinnut Adonain lupausta.
Naiset, jotka eivät totelleet faraota
Ennen kuin Mirjamin oma toiminta tulee näkyviin, Toora nostaa esiin kaksi muuta rohkeaa naista: heprealaiset kätilöt Shifran ja Puan.
Farao käski heidän tappaa kaikki heprealaisille naisille syntyvät poikalapset. Kätilöt kuitenkin pelkäsivät Adonaita eivätkä totelleet kuninkaan käskyä.
Heidän vastarintansa ei tapahtunut taistelukentällä vaan synnytysten hiljaisissa ja suojatuissa hetkissä. He asettivat elämän suojelemisen faraon määräyksen edelle.
Toora kertoo Adonain tehneen hyvää kätilöille. Koska he pelkäsivät Häntä, Hän antoi myös heille perheet.
Shifra ja Pua osoittavat, että Adonain pelko vapauttaa ihmisen tottelemasta jumalattomia käskyjä. Faraon valta näytti rajattomalta, mutta kaksi kätilöä uskalsi sanoa teoillaan, ettei kuninkaalla ollut oikeutta määrätä viattomia lapsia kuolemaan.
Myös Moshen äiti Yokheved liittyi tähän naisten vastarintaan. Hän näki lapsensa olevan hyvä ja kätki tätä kolmen kuukauden ajan. Kun lasta ei enää voitu piilottaa, hän valmisti kaislakorin, tiivisti sen ja asetti pojan Niilin rantakaislikkoon.
Kori oli pieni pelastuksen alus keskellä kuoleman virtaa.
Kori kaislikossa
Moshen sisar asettui etäämmälle nähdäkseen, mitä lapselle tapahtuisi. Toora ei tässä kohdassa mainitse sisarta nimeltä, mutta myöhemmän kertomuksen perusteella hänet tunnetaan Mirjamina.
Mirjam ei hylännyt veljeään joen varteen. Hän jäi vartioimaan.
Niili oli faraon määräyksessä muutettu heprealaisten poikalasten kuoleman paikaksi. Adonai teki samasta joesta tien, jonka kautta tuleva vapauttaja päätyi faraon oman tyttären suojelukseen.
Faraon tytär tuli joelle, näki korin ja lähetti palvelijattarensa hakemaan sen. Kun hän avasi korin, lapsi itki. Prinsessa ymmärsi pojan olevan heprealainen, mutta tunsi sääliä häntä kohtaan.
Tässä hetkessä faraon määräystä vastustivat heprealaisen perheen lisäksi faraon oma tytär. Myötätunto voitti kuninkaan kuolemankäskyn.
Mirjam seurasi tapahtumia tarkasti. Hän ei tiennyt, kuinka prinsessa suhtautuisi lapseen, mutta tunnisti heti mahdollisuuden toimia.
Minä tiesin, kenet kutsua
Mirjam astui esiin ja kysyi faraon tyttäreltä, hakisiko hän heprealaisen imettäjän hoitamaan lasta.
Prinsessa suostui.
Mirjam juoksi hakemaan pojan oman äidin, Yokhevedin. Näin Moshen äiti sai hoitaa omaa lastaan ja sai siitä vielä palkan faraon hovista.
Tilanteessa näkyy Adonain viisas johdatus. Farao oli määrännyt heprealaiset poikalapset kuolemaan, mutta hänen omassa taloudessaan valmistettiin Israelin tulevaa vapauttajaa. Äiti, joka oli luopunut lapsestaan pelastaakseen tämän, sai hänet takaisin kasvatettavakseen.
Mirjamin rohkeus ja tilannetaju olivat ratkaisevia. Hän ei ollut tapahtumien passiivinen seuraaja. Hän tiesi, kenet kutsua, ja puhui oikealla hetkellä.
Hänen toimintansa yhdisti äidin, lapsen ja faraon tyttären tavalla, joka suojeli Moshen elämää.
Mirjam ei vielä tiennyt vartioivansa Israelin tulevaa johtajaa. Hän teki sen, minkä näki oikeaksi oman pikkuveljensä hyväksi.
Pieneltä näyttävä uskollisuuden teko liittyi kokonaisen kansan tulevaan vapautukseen.
Vapauttaja palasi Egyptiin
Moshe kasvoi faraon hovissa, mutta tiesi kuuluvansa heprealaiseen kansaan. Surmattuaan egyptiläisen, joka löi heprealaista orjaa, hän joutui pakenemaan Midianin maahan.
Vuosikymmeniä kului.
Sitten Adonai ilmestyi Moshelle palavassa pensaassa ja lähetti hänet takaisin Egyptiin. Hän oli kuullut Israelin lasten huudon, muistanut liittonsa Abrahamin, Iisakin ja Ya’akovin kanssa ja tullut vapauttamaan kansansa.
Moshe palasi veljensä Aharonin kanssa. Mirjamin jälleennäkemistä veljensä kanssa ei kuvata, mutta hänen oli täytynyt nähdä, kuinka kerran kaislakorissa maannut lapsi palasi nyt faraon eteen Adonain lähettämänä vapauttajana.
Mirjamin lapsuuden rohkea teko sai merkityksen, jota hän ei ollut voinut ennakoida.
Adonai oli varjellut Moshen elämän, kasvattanut hänet sekä heprealaisen perheen että Egyptin hovin yhteydessä ja valmistanut hänet kohtaamaan faraon.
Vapautus ei alkanut siitä, että kansa itse olisi pystynyt kukistamaan Egyptin. Se alkoi siitä, että Adonai muisti liittonsa ja ryhtyi toimimaan.
Faraon valtakuntaa vastaan
Moshe ja Aharon veivät faraolle Adonain käskyn päästää Israel palvelemaan Häntä. Farao vastasi paaduttamalla sydämensä ja lisäämällä kansan työtaakkaa.
Sitten Adonai osoitti valtansa Egyptin jumalia ja faraon hallintoa vastaan. Vitsaukset kohtasivat maan, veden, sadon, eläimet ja lopulta egyptiläisten esikoiset.
Tarkoituksena ei ollut vain helpottaa orjien asemaa. Adonai teki itsensä tunnetuksi Israelille ja Egyptille. Hän osoitti olevansa liiton Jumala ja historian Herra.
Mirjam näki kansansa elävän näiden tapahtumien keskellä. Vapautuminen sisälsi sekä toivoa että pelkoa. Jokainen faraon kieltäytyminen teki tilanteesta raskaamman, mutta jokainen Adonain teko osoitti Egyptin mahdin rajallisuuden.
Farao oli yrittänyt hallita elämää ja kuolemaa. Nyt hänen oli kohdattava Israelin Jumala, jonka kädessä ovat kansat ja kuninkaat.
Karitsan yö
Viimeisen vitsauksen edellä Adonai antoi Israelille Pesachin määräykset. Jokaisen perheen tuli ottaa virheetön karitsa, teurastaa se ja sivellä sen verta talon ovenpieliin ja yläpuolelle.
Perheiden tuli syödä ateria valmiina lähtöön: vyö kupeilla, sandaalit jalassa ja sauva kädessä.
Veri oli merkkinä. Kun tuomio kulki Egyptin läpi, Adonai säästi ne talot, joiden ovilla veri näkyi.
Tämä yö tuli Israelin kalenterin perustavaksi muistoksi. Pesachia ei annettu vain Egyptistä lähteneelle sukupolvelle, vaan Israelin tuli kertoa vapautuksesta lapsilleen sukupolvesta toiseen.
Mirjam oli osa ensimmäistä Pesach-yötä. Hän oli syntynyt orjuudessa, elänyt faraon väkivallan varjossa ja nähnyt veljensä pelastuvan Niilistä. Nyt hän valmistautui lähtemään Egyptistä vapaan kansan jäsenenä.
Pesach julisti, ettei Israel vapautunut oman voimansa perusteella. Adonai lunasti kansansa ja suojeli sitä veren merkin kautta.
B’rit Hadashah liittää Yeshuan Pesachin lunastuskertomukseen. Yeshua on Jumalan Karitsa ja meidän Pesach-uhrimme, jonka kautta saadaan vapautus synnin ja kuoleman vallasta. Tämä messiaaninen täyttymys ei poista Israelin historiallista vapautusta. Se rakentuu sen varaan ja avaa sen lunastavan merkityksen kansoille.
Tie kulki meren läpi
Israel lähti Egyptistä, mutta farao katui päätöstään ja lähti sotajoukkoineen kansan perään. Israelilaiset joutuivat mahdottomalta näyttävään tilanteeseen: edessä oli meri ja takana Egyptin armeija.
Kansa pelästyi ja syytti Moshea siitä, että tämä oli tuonut heidät kuolemaan erämaahan.
Moshe kehotti kansaa olemaan pelkäämättä ja katsomaan Adonain valmistamaa pelastusta. Adonai käskisi Israelia kulkemaan eteenpäin.
Meri jakautui, ja Israel kulki kuivan maan poikki vesien muodostaessa seinämän kummallekin puolelle. Kun Egyptin armeija seurasi, vedet palasivat ja peittivät faraon vaunut ja ratsumiehet.
Israel näki Adonain suuren teon. Kansa pelkäsi Adonaita ja uskoi Häneen sekä Hänen palvelijaansa Mosheen.
Vedestä, joka näytti esteeltä ja kuolemalta, tuli Israelille tie vapauteen. Sama vesi, jonka läpi Israel kulki turvassa, merkitsi sortoarmeijan vallan päättymistä.
Egyptin armeijalla oli vaunut, hevoset ja aseet. Israelilla oli Adonain lupaus ja avattu tie.
Mirjam, naisprofeetta
Meren ylityksen jälkeen Moshe ja Israelin lapset lauloivat Adonaille. Laulu ylisti Häntä siitä, että Hän oli osoittanut suuren voimansa ja kukistanut Egyptin sotajoukon.
Silloin Mirjam astui jälleen kertomuksen keskelle. Toora kutsuu häntä profeetaksi, nevi’ahiksi, ja Aharonin sisareksi.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun Raamattu nimittää naista profeetaksi.
Mirjamin profeetallista kutsumusta ei selitetä yksityiskohtaisesti. Toora ei kerro, milloin hän sai kutsunsa tai millaisia sanoja hän oli aikaisemmin välittänyt. Hänen asemansa mainitaan kuitenkin selvänä tosiasiana.
Profeetta ei ollut vain tulevien tapahtumien ennustaja. Hän oli ihminen, joka puhui ja toimi Adonain Hengen vaikutuksesta sekä kutsui kansaa vastaamaan Hänen tekoihinsa.
Meren rannalla Mirjamin profeetallinen palvelu näkyi ylistyksen johtamisena. Hän auttoi kansaa tulkitsemaan tapahtunutta oikein: vapautus oli Adonain voitto.
Ottakaa rummut käsiinne
Mirjam otti käteensä rummun, ja kaikki naiset seurasivat häntä rumpujen ja tanssin kanssa. Hän vastasi heille laulamalla Adonaille, joka oli suuresti ylistettävä ja heittänyt hevosen ja ratsastajan mereen.
Naiset eivät jääneet vapautuskertomuksen hiljaisiksi sivustakatsojiksi. He ottivat rummut käsiinsä, tanssivat ja vastasivat lauluun.
Rummut oli täytynyt ottaa mukaan Egyptistä. Tämä merkitsee, että naiset olivat valmistautuneet myös iloitsemaan. He lähtivät kiireellä, mutta kantoivat mukanaan välineitä, joilla Adonaita voitaisiin ylistää.
Mirjamin johdolla henkilökohtainen ilo muuttui yhteiseksi palvonnaksi. Yksi nainen aloitti, ja muut seurasivat.
Meren rannalla Israel ei vain poistunut Egyptistä. Se oppi laulamaan vapauttajalleen.
Mirjamin laulu oli lyhyt, mutta se tiivisti koko tapahtuman sanoman: voitto kuului Adonaille.
Vapautus ei päättynyt meren rannalle
Kaislameren ylitys oli suuri käännekohta, mutta se ei ollut matkan päätepiste. Egyptistä vapautettu kansa oli vielä opetettava elämään Adonain kansana.
Erämaa paljasti nopeasti pelot, epäluottamuksen ja vanhat ajattelutavat. Kansa tarvitsi vettä, ruokaa, järjestystä, Tooran opetusta ja jatkuvaa johdatusta.
Ulkoinen vapautuminen Egyptistä tapahtui yhdessä yössä. Egyptin orjuuden ajattelutavan poistuminen kansasta vaati paljon pidemmän matkan.
Sama koski myös johtajia. Moshe, Aharon ja Mirjam olivat Adonain käyttämiä palvelijoita, mutta hekään eivät olleet koetusten ja lankeemusten ulkopuolella.
Miikan kirjassa Adonai muistuttaa lähettäneensä Israelin edellä Moshen, Aharonin ja Mirjamin. Tämä osoittaa, että Mirjamin tehtävä oli paljon suurempi kuin yksi tanssi meren rannalla. Hän kuului niihin johtajiin, joiden kautta Adonai johdatti kansaansa pois orjuudesta.
Moshe palveli ainutlaatuisena liiton välittäjänä ja kansan johtajana. Aharon palveli ylimmäisen papin tehtävässä. Mirjam palveli profeettana ja kansan naisten johtajana.
Heidän tehtävänsä olivat erilaisia, mutta kaikki kolme kuuluivat Israelin vapautuksen johtoon.
Kun Mirjam puhui veljeään vastaan
Neljännen Mooseksen kirjan 12. luvussa Mirjam ja Aharon puhuivat Moshea vastaan tämän kushilaisen vaimon tähden. Pian heidän puheensa varsinainen kysymys tuli näkyviin: oliko Adonai puhunut vain Moshen kautta vai myös heidän kauttaan?
Väite sisälsi osan totuutta. Adonai oli käyttänyt myös Aharonia ja Mirjamia. Mirjam oli todella profeetta. Totuudellinen asema ei kuitenkaan oikeuttanut haastamaan sitä erityistä tehtävää, jonka Adonai oli antanut Moshelle.
Toora kertoo Adonain kuulleen heidän puheensa.
Adonai kutsui Moshen, Aharonin ja Mirjamin ilmestysmajan luo. Hän laskeutui pilvipatsaassa ja selitti profeetallisen ilmoituksen eri tapoja. Tavalliselle profeetalle Hän saattoi puhua näyssä tai unessa, mutta Moshen kanssa Hän puhui erityisellä, välittömällä tavalla.
Adonai puolusti palvelijaansa ja kysyi, miksi Mirjam ja Aharon eivät olleet pelänneet puhua Moshea vastaan.
Kun pilvi väistyi, Mirjam oli valkoinen kuin lumi vakavan ihosairauden vuoksi. Hepreankielinen käsite tzara’at tarkoittaa Toorassa rituaaliseen epäpuhtauteen johtavaa ihotilaa, eikä sitä pidä automaattisesti samastaa nykyiseen lepraan.
Mirjamin profeetallinen asema ei tehnyt hänestä vastuusta vapaata. Mitä suurempi kutsumus, sitä suurempi vastuu käyttää sanoja oikein.
Lankeemus ei mitätöinyt koko elämää
Mirjamin lankeemus oli vakava. Hän oli käyttänyt vaikutusvaltaansa väärin ja osallistunut veljensä aseman haastamiseen.
Samalla on tärkeää, ettei hänen koko elämäänsä määritellä vain tämän yhden tapahtuman perusteella.
Mirjam oli tyttö, joka vartioi veljensä koria. Hän oli rohkea nuori nainen, joka puhui faraon tyttärelle. Hän oli profeetta, joka johti naiset ylistykseen. Hän oli yksi niistä johtajista, jotka Adonai lähetti Israelin edellä.
Nyt sama nainen tarvitsi nuhdetta, puhdistumista ja armoa.
Raamattu ei rakenna ihmisistä virheettömiä sankareita. Se osoittaa, että myös hengellisesti lahjakas ja pitkään palvellut ihminen voi langeta ylpeyteen, vertailuun tai väärään puheeseen.
Kutsumus ei poista nöyryyden tarvetta.
Lankeemus ei kuitenkaan merkinnyt, että Adonai olisi hylännyt Mirjamin lopullisesti.
Moshen lyhyt rukous
Kun Aharon näki Mirjamin tilan, hän tunnusti heidän tehneen typerästi ja syntiä. Hän pyysi Moshea toimimaan.
Moshe huusi Adonain puoleen erittäin lyhyellä rukouksella:
El na, refa na la.
Jumala, pyydän, paranna hänet.
Rukouksessa ei ollut pitkää selitystä eikä itsensä puolustamista. Moshe rukoili sisarensa puolesta, vaikka tämä oli juuri puhunut häntä vastaan.
Tämä paljastaa jotakin Moshen nöyryydestä. Hän ei iloinnut vastustajansa rangaistuksesta eikä käyttänyt tilannetta oman asemansa vahvistamiseen. Hän pyysi parantumista.
Esirukous voi nousta loukatun ihmisen sydämestä. Anteeksianto ei kiellä tehtyä vääryyttä, mutta se ei myöskään toivo toisen tuhoutumista.
Moshen rukous on yksi Tanakhin lyhyimmistä parantumisrukouksista. Sen voima ei perustunut sanojen määrään vaan siihen, kenelle rukous osoitettiin.
Seitsemän päivää leirin ulkopuolella
Adonai määräsi Mirjamin olemaan seitsemän päivää leirin ulkopuolella. Sen jälkeen hänet voitiin ottaa takaisin.
Kurinpito oli julkinen, koska myös hänen tekonsa ja asemansa olivat julkisia. Mirjam joutui kokemaan erottamisen yhteisöstä ja odottamaan puhdistumistaan.
Kansa ei kuitenkaan jatkanut matkaa ennen kuin Mirjam oli otettu takaisin.
Tämä yksityiskohta kertoo hänen merkityksestään Israelille. Yhteisö pysähtyi odottamaan häntä. Mirjamin lankeemus ei pyyhkinyt pois hänen ihmisarvoaan eikä paikkaansa kansassa.
Seitsemän päivää päättyivät. Mirjam palasi leiriin, ja vasta sen jälkeen Israel jatkoi matkaansa.
Adonain kuritus tähtäsi palauttamiseen, ei lopulliseen karkottamiseen.
Viidennessä Mooseksen kirjassa Israelia kehotetaan myöhemmin muistamaan, mitä Adonai teki Mirjamille matkalla Egyptistä lähdön jälkeen. Hänen kokemuksensa jäi kansalle varoitukseksi sanojen, kapinan ja pyhyyden vakavuudesta.
Mutta muistoon kuului myös paluu. Mirjam ei jäänyt leirin ulkopuolelle.
Mirjamin kaivo
Juutalaisessa tulkintaperinteessä erämaassa Israelia seurannut vesi yhdistetään Mirjamin ansioon, ja siitä puhutaan usein ”Mirjamin kaivona”.
Toora ei suoraan sano kaivon kulkeneen kansan mukana Mirjamin tähden. Kertomusten järjestys on kuitenkin huomionarvoinen: Mirjamin kuolema mainitaan neljännen Mooseksen kirjan 20. luvun alussa, ja heti sen jälkeen kerrotaan kansalta puuttuneen vettä.
Rabbiininen perinne näkee tässä yhteyden Mirjamin elämän ja kansalle annetun veden välillä.
Vaikka perinteen yksityiskohtaa ei pidä esittää Tooran suorana lausumana, se ilmaisee jotakin olennaista Mirjamin asemasta. Hänen palvelunsa yhdistettiin elämään, huolenpitoon ja kansan selviytymiseen erämaassa.
Meren rannalla Mirjam oli johtanut kansaa veden äärellä ylistykseen. Hänen kuolemansa jälkeen kansa seisoi jälleen veden tarpeen edessä.
Vesi kehystää hänen elämäänsä: Niilin virta, Kaislameren tie ja erämaan jano.
Mirjamin kuolema Kadeshissa
Israel saapui Tzinin erämaahan, ja kansa jäi Kadeshiin. Siellä Mirjam kuoli ja hänet haudattiin.
Toora kertoo hänen kuolemastaan hyvin lyhyesti. Se ei kuvaa hautajaisia, surua eikä Moshen ja Aharonin tunteita.
Hiljaisuus ei kuitenkaan tee hänen elämästään vähäistä.
Mirjam oli elänyt lähes koko Egyptistä lähteneen sukupolven matkan. Hän oli nähnyt faraon sorron, veljensä pelastumisen, vitsaukset, Pesach-yön, meren jakautumisen, Siinain tapahtumat ja erämaan koettelemukset.
Hän kuoli ennen kuin kansa astui luvattuun maahan.
Monien muiden erämaasukupolven jäsenten tavoin hän näki lupauksen etäältä mutta ei sen täyttymystä. Hänen palvelunsa valmisti kuitenkin tietä seuraavalle sukupolvelle.
Hänen laulunsa ei päättynyt hautaan, sillä Israel jatkoi sen laulamista.
Mirjam ja Yeshuan lunastus
Egyptistä lähtö muodostaa keskeisen taustan B’rit Hadashahin lunastuskielelle. Israel vapautettiin orjuudesta, vietiin veden läpi ja johdatettiin liittoon Adonain kanssa.
Yeshua toteutti lunastustyönsä Pesachin yhteydessä. Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa avasivat tien vapauteen synnin ja kuoleman vallasta.
Kuten Egyptistä lähtö oli Adonain teko Israelin hyväksi, pelastus Yeshuassa perustuu Adonain armoon eikä ihmisen omaan voimaan.
Yhteys ei tarkoita, että Israelin historiallinen kertomus pitäisi muuttaa pelkäksi hengelliseksi vertauskuvaksi. Adonai vapautti todellisen Israelin kansan todellisesta Egyptin orjuudesta. Tämä historiallinen teko ilmoittaa, millainen Hän on: Hän kuulee sorrettujen huudon, muistaa liittonsa ja toimii pelastaakseen.
Yeshua tuo tämän lunastavan uskollisuuden täyttymyksen. Hän ei irrota kansoja Israelin kertomuksesta, vaan kutsuu ne tuntemaan Israelin Jumalan ja tulemaan osallisiksi siunauksesta Israelin Messiaan kautta.
Ilmestyskirjassa lunastetut laulavat Moshen, Adonain palvelijan, laulua ja Karitsan laulua. Egyptistä lähdön ja Messiaan lunastuksen laulut kuuluvat samaan suureen kertomukseen.
Mirjamin meren rannalla johtama ylistys suuntaa näin kohti päivää, jolloin Adonain teitä ylistetään kaikkien kansojen keskellä.
Mirjamin johtajuus
Mirjamin elämä osoittaa, että naisilla oli merkittävä tehtävä Israelin vapautuksen ja hengellisen elämän keskellä.
Shifra ja Pua suojelivat lapsia.
Yokheved kätki poikansa ja valmisti korin.
Faraon tytär pelasti heprealaisen lapsen.
Mirjam vartioi, puhui, toimi, profetoi ja johti ylistystä.
Ilman näiden naisten rohkeutta Moshen varhaisvuodet olisivat näyttäneet toisenlaisilta.
Mirjamin johtajuus ei perustunut faraon hovin asemaan, sotilaalliseen voimaan tai viralliseen valtaan. Se kasvoi uskollisuudesta, rohkeudesta ja kyvystä nähdä, milloin oli aika toimia.
Hänen johtajuuteensa kuului myös vastuu. Kun hän käytti ääntään ylistykseen, hän johdatti kansaa kohti Adonaita. Kun hän käytti ääntään veljeään vastaan, hän johti väärään suuntaan ja joutui vastaamaan siitä.
Hengellinen vaikutusvalta ei ole vain lahja. Se on myös vastuu siitä, mihin suuntaan muut ihmisen ääntä seuratessaan kulkevat.
Mitä Mirjamin elämä opettaa?
Mirjamin elämä opettaa ensinnäkin, että rohkeus voi alkaa pienestä uskollisuuden teosta. Joen rannalla seisova tyttö ei tiennyt vaikuttavansa kokonaisen kansan tulevaisuuteen.
Toiseksi hänen kertomuksensa osoittaa, että Adonai käyttää eri-ikäisiä ja erilaisissa asemissa olevia ihmisiä. Kätilöt, äiti, prinsessa, sisar, profeetta ja kansanjohtaja osallistuivat kukin vapautuksen valmistamiseen.
Kolmanneksi Mirjam opettaa ylistämään vapautuksen jälkeen. Israel ei saanut pitää meren ylitystä omana saavutuksenaan. Mirjam nosti rummun ja ohjasi kunnian Adonaille.
Neljänneksi hänen elämänsä varoittaa hengellisestä ylpeydestä. Todellinen profeetallinen lahja ei oikeuta halveksimaan toisen saamaa tehtävää. Adonain antamia lahjoja ei ole tarkoitettu keskinäisen arvovallan rakentamiseen.
Viidenneksi Mirjamin kertomus opettaa esirukouksesta. Moshe rukoili hänen puolestaan, vaikka hän oli juuri joutunut Mirjamin arvostelun kohteeksi.
Kuudenneksi kertomus osoittaa, että Adonain kuritus voi johtaa ennalleen palauttamiseen. Mirjam joutui leirin ulkopuolelle, mutta häntä ei jätetty sinne. Kansa odotti hänen paluutaan.
Seitsemänneksi Mirjamin elämä muistuttaa, että yhden ihmisen palvelu voi jättää kansalle laulun, joka jatkuu hänen kuolemansa jälkeen.
Vapautuksen veden äärellä
Mirjamin elämä alkoi orjuutetun kansan keskellä. Hän seisoi Niilin rannalla vartioimassa veljeään, jonka farao oli määrännyt kuolemaan.
Vuosikymmeniä myöhemmin hän seisoi jälleen veden äärellä. Nyt faraon armeija oli kukistettu, Israel oli vapaa ja meri oli avannut tien kansalle.
Mirjam otti rummun käteensä ja kutsui naiset laulamaan.
Hän oli nähnyt, kuinka kuoleman joesta tuli pelastuksen tie. Hän oli nähnyt, kuinka orjakansasta tuli vapaa kansa. Hän tiesi, ettei voitto kuulunut ihmisille vaan Adonaille.
Myöhemmin hänen oma äänensä horjui, ja hän joutui nöyrtymään. Mutta lankeemus ei ollut hänen kertomuksensa viimeinen sana. Hänet otettiin takaisin, ja kansa jatkoi matkaa.
Mirjamin elämä julistaa, että Adonai kuulee sorrettujen huudon, varjelee elämää, avaa tien mahdottoman läpi ja antaa kansalleen uuden laulun.
Orjuus ei saanut viimeistä sanaa.
Farao ei saanut viimeistä sanaa.
Meri ei saanut viimeistä sanaa.
Mirjamin lankeemuskaan ei saanut viimeistä sanaa.
Viimeinen sana kuului Adonaille, joka vapautti kansansa.
Siksi Mirjamin laulu ei vaiennut. Se jatkuu jokaisessa sukupolvessa, joka muistaa Egyptistä lähdön, viettää Pesachia ja ylistää Israelin Jumalaa Hänen lunastusteoistaan.