Lähetystyö juutalaisten parissa on historian saatossa synnyttänyt yhteisöjä, jotka kantavat messiaanista nimeä mutta joiden sisältö ja käytännöt vievät juutalaisia pois heidän omasta liitostaan kohti kristillisiä muotoja ja perinteitä. Tämä kehitys ei ole vain historiallinen ilmiö, vaan se vaikuttaa yhä tänään niin Israelissa kuin sen ulkopuolellakin. Israelin kutsumus ei ole kadonnut eikä siirtynyt toisille, eikä pakanaseurakunnilla ole oikeutta pyyhkiä pois sitä, minkä Jumala itse on säätänyt. Tämä kirjoitus tarkastelee ilmiötä historiallisesta näkökulmasta, analysoi nykytilannetta ja tarjoaa pastoraalista ohjausta sekä juutalaisille että pakanoille, jotka etsivät tervettä ja raamatullista uskon yhteyttä.
Kristillisen lähetystyön pitkä historia juutalaisten parissa ulottuu erityisesti 1800- ja 1900-luvuille, jolloin monet lähetysjärjestöt kohdistivat työnsä nimenomaan juutalaisiin. Näiden pyrkimysten tuloksena syntyi niin sanottuja heprealaiskristillisiä seurakuntia, joiden tavoitteena oli liittää juutalaiset osaksi kirkollista kristillisyyttä. Käytännössä tämä tarkoitti sapatin, Herran juhlien ja Tooran hylkäämistä sekä opetusta, jonka mukaan juutalainen menetti uskoontulonsa myötä juutalaisen identiteettinsä ja siirtyi kristillisen kirkon jäseneksi. Vaikka toiminta usein perusteltiin rakkaudella ja hengellisellä huolenpidolla, sen todellinen päämäärä oli juutalaisten muovaaminen kirkollisen mallin mukaisiksi kristityiksi, irti omasta kansastaan, liitostaan ja Jumalan heille antamasta kutsumuksesta.
Tämä historiallinen tausta ei ole kadonnut, vaikka terminologia olisi muuttunut. Monin paikoin samat rakenteet ja ajattelumallit jatkuvat nyt messiaanisen nimen alla. Nykyajan Israelissa toimii sekä aitoja, juutalaiseen identiteettiin ja Raamatun kokonaisilmoitukseen juurtuneita messiaanisia yhteisöjä että sellaisia, jotka ovat sisällöltään käytännössä evankelikaalisia kristillisiä seurakuntia. Näissä yhteisöissä Tooraa ei opeteta, Herran juhlia ei vietetä eikä Israelin erityisasemaa Jumalan pelastussuunnitelmassa tunnusteta. Ne voivat olla ulkomaisten lähetysjärjestöjen perustamia ja toimivat edelleen klassisen kristillisen lähetystyön hengessä, vaikka kutsuvat itseään messiaanisiksi.
Tällainen toiminta hämärtää sen, mitä tarkoittaa olla juutalainen Messiaan yhteydessä. Se johtaa helposti harhaan sekä juutalaisia että pakanoita ja hämärtää Jumalan asettaman eron Israelin ja kansojen kutsumuksen välillä. Paavalin sanat Roomalaiskirjeen yhdestoista luvussa ovat tässä ratkaisevan tärkeitä: Jumalan liitto Israelin kanssa on pysyvä, eikä sitä voi mitätöidä tai korvata kristillisillä rakenteilla, perinteillä tai teologisilla järjestelmillä.
Pastoraalisesta näkökulmasta tämä kysymys koskettaa syvästi yksilöiden hengellistä elämää. Juutalaiselle Messiaan tunteminen ei tarkoita sitä, että hänen tulisi luopua siitä, minkä Jumala on antanut hänen kansalleen liitossa. Toora, sapatti ja juhlat eivät ole esteitä Messiaan seuraamiselle, vaan ne kuuluvat siihen kokonaisuuteen, jossa Jumala on kutsunut Israelin elämään. Messiaan tunteminen ei korvaa liittoa jollakin toisella, vaan vahvistaa sen ja avaa sen merkityksen syvemmin. Siksi on tärkeää etsiä yhteisö, joka kunnioittaa näitä juuria ja tunnustaa juutalaisen identiteetin Jumalan tahdon mukaisena, ei ongelmana, josta tulisi vapautua.
Pakanoille tämä kysymys on yhtä lailla merkityksellinen. Pakanat eivät ole osa Israelin kansaa, mutta heidät on liitetty samaan pelastukseen Messiaan kautta. Tämä ei kutsu heitä omaksumaan juutalaista identiteettiä, vaan kunnioittamaan sitä. Terve yhteys rakentuu silloin, kun juutalainen saa olla juutalainen ja pakana pakana, ja molemmat elävät Messiaan rauhassa ilman painetta sulautua toistensa asemaan. Sellaista yhteyttä tukevat seurakunnat, jotka tunnustavat Israelin pysyvän kutsumuksen ja rakentavat opetuksensa Raamatun kokonaisilmoituksen varaan.
Käytännössä yhteisöjen luonteen voi usein tunnistaa niiden opetuksesta ja elämäntavasta. Jos Israelin kutsumus kielletään tai kaikki uskovat nähdään yhtenä uutena hengellisenä Israelina, jos sapatti ja Herran juhlat korvataan kirkollisilla juhlapäivillä, jos Tooraa pidetään vanhentuneena tai merkityksettömänä ja jos juutalaista identiteettiä vähätellään tai pyritään häivyttämään, on syytä olla varuillaan. Sen sijaan terveissä yhteisöissä Israelin erityinen asema Jumalan suunnitelmassa tunnustetaan avoimesti, sapatti ja juhlat pidetään kunniassa, Tooran merkitys ymmärretään Jumalan pysyvänä ilmoituksena ja juutalaisen ja pakanan erilainen kutsumus nähdään rikkautena, ei ongelmana.
Tämän kaiken ymmärtäminen on tärkeää, koska kyse ei ole vain seurakuntamalleista, vaan Jumalan uskollisuudesta omalle sanalleen. Kristillinen lähetystyö, joka vie juutalaisia pois omasta identiteetistään ja kutsumuksestaan, ei rakenna Messiaan ruumista terveellä tavalla. Messiaan seurakunta rakentuu silloin, kun juutalainen saa pysyä kutsumuksessaan ja elää liitossaan Jumalan kanssa, eikä häntä pakoteta kirkollisiin muotoihin identiteettinsä kustannuksella.
Messiaan ruumis rakentuu totuuden ja rakkauden varaan, Jumalan sanan kokonaisilmoituksen pohjalta. Se ei perustu korvausteologiaan, yhdenmukaistamiseen eikä kristillistämiseen, vaan Jumalan uskollisuuteen Israelille ja kansoille antamiinsa lupauksiin.