Esterin ääni – Tällaisen ajan tähden
Teema: kätketty identiteetti, paasto, rohkeus, kaitselmus ja kansan pelastuminen
Raamatunkohdat: Esterin kirja
Vaikka Adonain nimeä ei mainita Esterin kirjassa, Hänen uskollisuutensa näkyy kertomuksen jokaisessa käänteessä.
Esterin ääni – Tällaisen ajan tähden
Esterin ääni on Kol HaBritin dramaattinen, kahdentoista laulun mittainen kertomus piilotetusta identiteetistä, rohkeudesta ja Adonain näkymättömästä johdatuksesta. Albumi seuraa nuoren juutalaisen Hadassahin matkaa orpotytöstä Persian kuningattareksi ja kansansa puolustajaksi.
Kertomus alkaa valtakunnan loisteliaista juhlista, joiden keskellä ihmisen valta näyttää rajattomalta. Palatsiin tuotu Hadassah joutuu elämään Esterin nimellä ja salaamaan alkuperänsä. Kruunu antaa hänelle aseman, mutta samalla hän huomaa olevansa paikassa, jossa jokainen sana, vaikeneminen ja päätös voi ratkaista ihmisten kohtalon.
Kun Haman heittää purin ja juutalaisia vastaan annetaan tuhoamiskäsky, Ester ei voi enää pysyä piilossa. Mordokain sanat – ”Kuka tietää, ehkä juuri tällaista aikaa varten olet päässyt kuninkaalliseen asemaasi” – muuttavat hänen kutsumuksensa näkyväksi. Kolmen päivän paasto valmistaa hänet astumaan kutsumatta kuninkaan eteen ja lausumaan sanat: ”Jos kuolen, niin kuolen.”
Esterin kirjassa Adonain nimeä ei mainita suoraan. Silti Hänen johdatuksensa näkyy kertomuksen jokaisessa ratkaisevassa käänteessä: Esterin asemassa, Mordokain uskollisuudessa, kuninkaan unettomassa yössä ja tapahtumien hämmästyttävässä ajoituksessa. Se, mikä näyttää sattumalta, osoittautuu osaksi suurempaa suunnitelmaa. Kuoleman uhka kääntyy pelastukseksi, vihollisen juoni hänen omaksi tuomiokseen ja kansan suru iloksi.
Albumin kaksitoista laulua kuljettavat kuulijan palatsin juhlista paaston hiljaisuuteen, kuninkaan valtaistuimen eteen ja lopulta Purimin riemuun. Musiikillisesti kokonaisuus yhdistää elokuvallisen jännitteen, messiaanisen juutalaisen folk-musiikin ja suomalaisen ylistyslaulun. Esterin herkkä mutta vahvistuva naisääni saa rinnalleen lämpimän kuoron, pianon, jouset, oudin, akustisen kitaran, käsirummut ja hienovaraisen shofarin.
Esterin ääni ei kaunistele kertomuksen vaaroja eikä tee Esteristä pelotonta sankaria. Hänen rohkeutensa syntyy pelon keskellä. Hän ei tiedä, ojentaako kuningas kultaisen valtikkansa, mutta ymmärtää, ettei hän voi pelastaa itseään vaikenemalla. Todellinen rohkeus on uskollisuutta silloin, kun lopputulos ei vielä ole näkyvissä.
Albumi säilyttää Esterin kertomuksen juutalaisen ympäristön ja Purimin historiallisen merkityksen. Samalla se suuntaa katseen Adonain liittouskollisuuteen ja Yeshuaan, jossa lunastuksen toivo saa täydemmän merkityksensä. Ester vaaransi henkensä tullakseen kansansa puolustajaksi; Yeshua antoi henkensä tuodakseen pysyvän lunastuksen.
Albumin päätöslaulu Suru muuttui iloksi kutsuu muistamaan, ettei Adonai hylkää kansaansa silloinkaan, kun Hän näyttää pysyvän piilossa. Purimin sanoma kuuluu edelleen: tuhoavaksi tarkoitettu suunnitelma voidaan kääntää pelastukseksi, pelko rohkeudeksi ja suru juhlan päiväksi.
Kol HaBritin Esterin ääni on kertomus naisesta, joka löysi äänensä juuri silloin, kun vaikeneminen olisi ollut helpompaa – ja kansasta, jonka puolesta Adonai toimi myös silloin, kun Hänen nimeään ei lausuttu.
Kun valtakunta juhli
Ester 1
Susan linnassa soivat torvet,
kulta välkehti pylväissä.
Kuningas näytti rikkautensa,
mutta kukaan ei nähnyt tulevaa.
Intiasta Etiopiaan
ulottui Ahasveroksen valta.
Satakaksikymmentäseitsemän maakuntaa
kumarsi Persian kuningasta.
Satakahdeksankymmentä päivää
hän esitteli valtakuntansa loistoa.
Seitsemän päivän juhlaan kutsuttiin kaikki,
niin suuret kuin vähäisetkin.
Valkoiset ja siniset verhot
riippuivat hopearenkaista.
Viini virtasi kultamaljoissa,
eikä yksikään malja ollut samanlainen.
Kaikki näytti horjumattomalta,
kaikki oli kuninkaan kädessä.
Mutta loiston alla kulki tie,
jota yksikään hallitsija ei nähnyt.
Kun valtakunta juhli,
taivas pysyi hiljaa.
Kun kruunut loistivat,
Sinun kätesi jäi näkymättömäksi.
Kun valtakunta juhli,
kukaan ei tuntenut suunnitelmaa.
Adonai, myös kätkettynä
Sinä johdat historian kulkua.
Myös kuningatar Vashti järjesti
juhlan palatsin naisille.
Seitsemäntenä päivänä kuningas käski
tuoda hänet vieraiden nähtäväksi.
Seitsemän hovimiestä lähti,
kuninkaan sana mukanaan.
Mutta Vashti ei tullut käskystä,
eikä kirja kerro meille miksi.
Midrash pohtii hänen vastaustaan,
mutta kirjoitus jättää syyn avoimeksi.
Me tiedämme vain: hän kieltäytyi,
ja kuninkaan viha syttyi.
Yksi sana jäi tottelematta,
yksi juhlasali hiljeni.
Valta, joka hallitsi maakuntia,
ei hallinnut yhden naisen päätöstä.
Kun valtakunta juhli,
taivas pysyi hiljaa.
Kun kruunut loistivat,
Sinun kätesi jäi näkymättömäksi.
Kun valtakunta juhli,
kukaan ei tuntenut suunnitelmaa.
Adonai, myös kätkettynä
Sinä johdat historian kulkua.
Viisaat tutkivat lakeja,
neuvonantajat lausuivat tuomionsa.
He pelkäsivät yhden kieltäytymisen
kuuluvan valtakunnan kaikkiin koteihin.
Niin Vashti menetti kruununsa,
ja käsky lähetettiin maakuntiin.
Jokainen kansa sai lukea sen
omalla kielellään ja kirjoituksellaan.
Kuninkaan sinetillä vahvistettiin
se, minkä viha oli synnyttänyt.
Mutta tyhjäksi jääneen kruunun lähelle
oli jo kulkemassa orpo juutalaistyttö.
Minä en ollut vielä palatsissa,
nimeäni ei tunnettu hovissa.
Olin Hadassah Mordokain kodissa,
tietämättä, mitä oli alkamassa.
En kuullut juhlasalin ääniä,
en nähnyt Vashtin poistuvan.
En tiennyt, että yhden oven sulkeutuminen
avaisi eteeni vaarallisen tien.
Sinun nimeäsi ei kirjoitettu näkyviin,
mutta mikään ei ollut Sinulta kätketty.
Ei kuninkaan viini,
ei kuningattaren vastaus,
ei tyhjä kruunu,
ei tuleva tuhon päivä.
Kun valtakunta juhli,
Sinä vartioit kansaasi.
Kun kukaan ei vielä huutanut,
Sinä näit jo vaaran.
Kun valtakunta juhli,
minun kutsuni oli vielä salassa.
Adonai, näkymättömänäkin
Sinä olit läsnä.
Kun valtakunta juhli,
sen loisto ei kestänyt ikuisesti.
Kun maallinen valta horjui,
Sinun tarkoituksesi pysyi.
Kun valtakunta juhli,
uusi kertomus alkoi hiljaa.
Adonai, myös kätkettynä
Sinä johdat historian kulkua!
Kun valtakunta juhli,
tyhjä kruunu jäi odottamaan.
Susan linnan loiston keskelle
oli tulossa Hadassah.
Kukaan ei tuntenut hänen tehtäväänsä,
kukaan ei nähnyt tulevaa.
Mutta tällaisen ajan tähden
Sinä valmistit jo tietä.
Musiikki jatkui palatsissa,
kultamaljat täytettiin jälleen.
Mutta yhden juhlan päättyessä
kansani kertomus oli alkanut.
Hadassah, piilotettu nimeni
Ester 2:5–11
En syntynyt palatsin saleihin,
en kasvanut kruunua varten.
Minun nimeni oli Hadassah,
myrtti vieraan maan mullassa.
Isäni ja äitini olivat poissa,
heidän äänensä eli vain muistoissa.
Mordokai otti minut tyttärekseen,
antoi kodin orvolle lapselle.
Hän kertoi Abrahamin liitosta,
Yitzchakin ja Ya’akovin Jumalasta.
Hän opetti muistamaan Jerusalemin,
vaikka elimme Susan muurien sisällä.
Persia oli ympärillämme,
mutta Israel eli sydämissämme.
Vieraan valtakunnan katujen keskellä
kannoin isieni perintöä.
Sitten kuninkaan käsky saapui,
eikä kukaan kysynyt tahtoani.
Minut vietiin pois tutusta kodista
kohti palatsin suljettuja ovia.
Hadassah, piilotettu nimeni,
Ester, nimi jonka he kuulivat.
Kaksi nimeä, yksi sydän,
yksi kansa muistojeni sisällä.
Hadassah, piilotettu nimeni,
kukaan hovissa ei vielä tiennyt:
vaikka jouduin kätkemään juureni,
Sinä tunsit minut kokonaan.
Minut vietiin kuninkaan naisten taloon
Heegain valvonnan alaiseksi.
Kauneushoidot, öljyt ja tuoksut
valmistivat meitä kohtaamiseen.
Toiset näkivät kasvoni,
arvioivat askeleeni ja vaatteeni.
Mutta kukaan ei kysynyt,
mitä olin menettänyt matkalla.
Sain suosion vartijan silmissä,
minulle annettiin palvelijoita.
Palatsin ovet avautuivat,
mutta koti jäi niiden taakse.
Mordokai oli neuvonut minua:
”Älä vielä kerro kansastasi.”
Niin suljin Israelin nimen sydämeeni
kuin lampun saviastian sisään.
Hadassah, piilotettu nimeni,
Ester, nimi jonka he kuulivat.
Kaksi nimeä, yksi sydän,
yksi kansa muistojeni sisällä.
Hadassah, piilotettu nimeni,
kukaan hovissa ei vielä tiennyt:
vaikka jouduin kätkemään juureni,
Sinä tunsit minut kokonaan.
Joka päivä Mordokai kulki
naisten talon pihan edustalla.
Hän tahtoi tietää, kuinka voin,
mitä minulle oli tapahtumassa.
En nähnyt häntä joka hetki,
mutta tiesin hänen olevan lähellä.
Yksi tuttu hahmo portin takana
muistutti, etten ollut yksin.
Palatsissa opin vaikenemaan,
kuuntelemaan ennen kuin puhuin.
Opin lukemaan katseita ja ääniä,
odottamaan oikeaa hetkeä.
Oliko nimeni suoja
vai muuri oman sydämeni ympärillä?
Oliko vaikeneminen viisautta
vai pelkoa, jota en tunnustanut?
Hadassah eli yhä sisälläni,
vaikka kaikki kutsuivat Esteriksi.
Liiton kansaan kuuluva nainen
ei lakkaa olemasta sitä salassakaan.
Sinun nimeäsi ei mainittu palatsissa,
eikä nimeäni lausuttu kokonaan.
Silti kaksi kätkettyä nimeä
kohtasi historian hiljaisuudessa.
Sinä näit orvon tytön,
kun valtakunta näki vain kauneuden.
Sinä näit tulevan tehtävän,
kun minä näin vain suljetut ovet.
Hadassah, piilotettu nimeni,
Ester, nimi jonka he kuulivat.
Vaikka en voinut kertoa kaikkea,
Sinä kuulit sydämeni kielen.
Hadassah, piilotettu nimeni,
minun kansani eli minussa.
Adonai, myös vieraassa palatsissa
Sinä tunsit minut nimeltä.
Hadassah, piilotettu nimeni,
vielä se lausuttaisiin ääneen.
Kun kansani elämä olisi vaarassa,
en voisi jäädä kätköön.
Hadassah, piilotettu nimeni,
Ester, kruunua kohti kulkeva.
En vielä tiennyt tehtävääni,
mutta Sinä valmistit minua.
Hadassah, piilotettu nimeni,
myrtti vieraan maan mullassa.
Vaikka juureni eivät näkyneet,
ne ulottuivat liiton lupaukseen.
Hadassah, piilotettu nimeni,
kätketty vain määrättyyn aikaan.
Vielä koittaisi päivä,
jolloin vaikeneminen saisi päättyä.
Palatsin portti sulkeutui takanani.
Mordokai jäi odottamaan ulkopuolelle.
He kutsuivat minua Esteriksi,
mutta Sinä tiesit:
minä olin Hadassah.
Kruunu vieraassa palatsissa
Ester 2:12–18
Vuosi kului suljettujen ovien takana,
mirhan ja tuoksujen keskellä.
Minua valmistettiin kuninkaan eteen,
mutta sydäntäni ei kukaan nähnyt.
Kuusi kuukautta mirhaöljyä,
kuusi kuukautta tuoksuja.
Päivä toisensa jälkeen minua muokattiin
Persian hovin vaatimuksiin.
Jokainen nainen sai vuoronsa,
jokainen vietiin kuninkaan luo.
Aamulla hän kulki toiseen taloon,
eikä entiseen paikkaansa palannut.
Palatsissa puhuttiin kauneudesta,
koruista, vaatteista ja suosiosta.
Mutta öisin kysyin hiljaa:
mitä minusta tämän jälkeen jää?
Kun oma tahtoni ei avannut ovia,
minun täytyi kulkea niiden läpi.
En hallinnut tapahtumien virtaa,
mutta Sinä näit jokaisen askeleen.
Kruunu vieraassa palatsissa,
kulta painoi otsallani.
Kaikki näkivät kuningattaren,
mutta Hadassah jäi salaisuudeksi.
Kruunu vieraassa palatsissa,
asema ilman selitystä.
Adonai, en vielä ymmärtänyt,
miksi minut oli tuotu tähän.
Kun minun vuoroni viimein tuli,
en pyytänyt rikkauksia mukaani.
Otin vain sen, minkä Hegai neuvoi,
enkä yrittänyt rakentaa omaa loistoani.
Minä sain suosion niiden silmissä,
jotka kohtasivat minut matkalla.
Mutta suosio ei poistanut pelkoa,
eikä palatsi muuttunut kodiksi.
Tevet-kuussa minut vietiin
Ahasveroksen kuninkaalliseen taloon.
Hänen seitsemäntenä hallitusvuotenaan
tapahtui se, mitä en ollut suunnitellut.
Kuningas kiinnitti kruunun päähäni,
Vashtin paikka annettiin minulle.
Yksi aikakausi päättyi hovissa,
mutta toinen vaara odotti jo varjoissa.
Kruunu vieraassa palatsissa,
kulta painoi otsallani.
Kaikki näkivät kuningattaren,
mutta Hadassah jäi salaisuudeksi.
Kruunu vieraassa palatsissa,
asema ilman selitystä.
Adonai, en vielä ymmärtänyt,
miksi minut oli tuotu tähän.
Kuningas järjesti suuren juhlan,
Esterin juhlan ylimyksilleen.
Maakunnille annettiin helpotuksia,
lahjoja jaettiin kuninkaan kädestä.
Musiikki täytti juhlasalit,
vieraat lausuivat uutta nimeäni.
He juhlivat Persian kuningatarta,
mutta eivät tunteneet hänen kansaansa.
Minä hymyilin kruunu päässäni
ja pidin Mordokain ohjeen.
En kertonut syntyperääni,
en lausunut Israelin nimeä ääneen.
Kruunu ei tehnyt minusta vapaata,
se toi minut lähemmäksi valtaa.
Kruunu ei vastannut kysymyksiini,
se teki niistä entistä suurempia.
Miksi juuri minä?
Miksi juuri tämä palatsi?
Miksi juutalaistyttö asetettiin
Persian kuninkaan viereen?
Sinun nimeäsi ei kirjoitettu kertomukseen,
mutta sattuma ei kanna liittoa.
Minä näin vain yhden päivän kerrallaan,
Sinä näit tulevan määräpäivän.
Kruunun alla eli orpo,
orvon sisällä eli Hadassah.
Hadassahin sydämessä eli kansa,
jonka nimeä en vielä saanut paljastaa.
Kruunu vieraassa palatsissa,
hiljaisuus seurasi huoneisiini.
Kaikki näkivät kuningattaren,
mutta Sinä näit yksinäisyyteni.
Kruunu vieraassa palatsissa,
en vielä tuntenut tehtävääni.
Adonai, myös keskellä vierasta valtaa
Sinun katseesi lepäsi ylläni.
Kruunu vieraassa palatsissa,
ei vain kuninkaan mieltymyksen tähden.
Tuleva päivä vielä näyttäisi,
miksi minut oli tuotu tähän.
Kruunu vieraassa palatsissa,
tie kansani hengen puolustamiseen.
Kun tuhon kirjeet lähtisivät liikkeelle,
minulla olisi pääsy kuninkaan eteen.
Kruunu vieraassa palatsissa,
kulta painoi otsallani.
Mutta liitto, jota kannoin sydämessäni,
oli kruunua arvokkaampi.
En saanut unohtaa nimeäni,
en kansaa, josta olin lähtöisin.
Vielä koittaisi sellainen aika,
jolloin Hadassahin täytyisi puhua.
Juhlasalin ovet sulkeutuivat,
vieraat palasivat maakuntiinsa.
Minä jäin kruunu päässäni
vieraaseen palatsiin odottamaan.
En tiennyt vielä kysymystä,
johon elämäni olisi vastaus.
Mordokai ei kumartanut
Ester 2:19–23; 3:1–6
Kuninkaanportilla kulkivat uutiset,
salaisuudet vaihtoivat omistajaa.
Siellä istui mies Benjaminin heimosta,
Mordokai, joka ei unohtanut kansaansa.
Bigtan ja Teresh vartioivat ovea,
mutta heidän sisällään kasvoi viha.
He suunnittelivat kuninkaan surmaamista,
luullen ettei kukaan kuullut.
Mordokai sai tietää heidän aikeensa
ja lähetti sanan minulle.
Minä kerroin kaiken kuninkaalle
Mordokain nimessä.
Asia tutkittiin ja havaittiin todeksi,
salaliittolaiset saivat tuomionsa.
Mordokain teko kirjoitettiin aikakirjaan,
mutta palkinto jäi odottamaan.
Yksi uskollinen teko merkittiin muistiin,
yksi nimi suljettiin kirjan sisään.
Ihmiset saattoivat unohtaa,
mutta määrätty yö vielä saapuisi.
Mordokai ei kumartanut,
vaikka kaikki muut painuivat maahan.
Hän seisoi yksin kuninkaanportilla
ja kantoi kansansa nimeä.
Mordokai ei kumartanut,
eikä tiennyt, mitä siitä seuraisi.
Yhden miehen kieltäytymisestä
nousi varjo koko Israelin ylle.
Näiden tapahtumien jälkeen
kuningas korotti Hamanin.
Hammedatan poika, agagilainen,
sai aseman kaikkien ruhtinaiden yläpuolella.
Kuninkaan palvelijat kumarsivat häntä,
sillä niin oli Ahasveros käskenyt.
Mutta Mordokai pysyi seisaallaan,
eikä tehnyt kuten muut.
Päivä toisensa jälkeen häneltä kysyttiin:
”Miksi rikot kuninkaan käskyn?”
Mordokai kertoi olevansa juutalainen,
mutta ei muuttanut päätöstään.
Kirjoitus ei kerro meille kaikkea,
mikä hänen sydämessään ratkaisi.
Me tiedämme vain hänen seisoneen
silloin, kun muut kumartuivat.
Mordokai ei kumartanut,
vaikka kaikki muut painuivat maahan.
Hän seisoi yksin kuninkaanportilla
ja kantoi kansansa nimeä.
Mordokai ei kumartanut,
eikä tiennyt, mitä siitä seuraisi.
Yhden miehen kieltäytymisestä
nousi varjo koko Israelin ylle.
Kun Haman näki Mordokain seisovan,
hänen vihansa syttyi voimakkaaksi.
Mutta yhden miehen rankaiseminen
ei enää riittänyt hänelle.
Hän sai tietää Mordokain kansan
ja alkoi etsiä suurempaa kostoa.
Yhden portilla seisovan juutalaisen tähden
hän tahtoi tuhota kaikki juutalaiset.
Lapset, vanhukset, miehet ja naiset,
kaikki Persian maakunnissa.
Viha, joka katsoi yhtä ihmistä,
nosti miekan kokonaista kansaa vastaan.
Agagin nimi kantoi mukanaan
vanhan ja vakavan kaiun.
Benjaminin mies seisoi jälleen
agagilaisen edessä.
Saulin ja Agagin kertomus
muistutti keskeneräisestä kuuliaisuudesta.
Mutta Esterin kirja ei anna meille
täydellistä sukuluetteloa.
Siksi emme rakenna enempää
kuin kirjoitus itse paljastaa.
Näemme vain vanhan vihollisuuden varjon
nousevan uudessa valtakunnassa.
Mordokai ei tiennyt tulevaa päivää,
ei puria eikä sinetöityä käskyä.
Hän tiesi vain, ettei saanut kadottaa
juutalaista identiteettiään pelkoon.
Mordokai ei kumartanut,
ja kuninkaanportti vaikeni.
Kaikki näkivät hänen seisovan,
mutta kukaan ei nähnyt tulevaa hintaa.
Mordokai ei kumartanut,
ja Haman painoi teon sydämeensä.
Yhden miehen uskollisuudesta
alkoi koko kansan koettelemus.
Mordokai ei kumartanut,
vaikka valtakunta vaati sitä.
Hän seisoi ilman miekkaa,
ilman asemaa ja suojaa.
Mordokai ei kumartanut,
ja Haman vannoi kostavansa.
Susan portilta lähti liikkeelle
taistelu kansani elämästä.
Mordokai ei kumartanut,
mutta ei vielä tuntenut vastausta.
Aikakirjassa odotti hänen nimensä,
palatsissa odotti kruunattu Hadassah.
Vihollinen valmisteli tuhon päivää,
mutta käänne oli jo kirjoittumassa.
Adonai, vaikka nimesi oli kätketty,
Sinä et ollut poissa.
Mordokai seisoi portilla.
Haman kulki ohitse vihassaan.
Yksi nimi odotti aikakirjassa.
Yksi kuningatar odotti palatsissa.
Ja pur oli vielä heittämättä.
Pur heitettiin kansaani vastaan
Ester 3:7–15
Pieni arpa putosi lattialle,
mutta sen varjo peitti valtakunnan.
Yksi mies etsi sopivaa päivää
kokonaisen kansan tuhoamiseen.
Ahasveroksen kahdentenatoista vuotena,
Nisan-kuun ensimmäisinä päivinä,
Hamanin edessä heitettiin puria,
kuukaudesta kuukauteen.
Arpa pysähtyi kahdenteentoista kuuhun,
Adar-kuun kolmanteentoista päivään.
Lähes vuosi annettiin odottaa
hetkeä, jolloin meidät oli määrä tuhota.
Haman luuli päivän olevan hänen,
että sattuma palvelisi hänen vihaansa.
Hän ei tiennyt, ettei yksikään arpa
putoa historian ulkopuolelle.
Yksi päivämäärä kirjoitettiin muistiin,
yksi suunnitelma puettiin laiksi.
Minä istuin vielä palatsissa
tietämättä, että se koski minua.
Pur heitettiin kansaani vastaan,
tuhon päivä sai nimensä.
Kirjeet lähtivät kaikkiin maakuntiin,
kuolema sai kuninkaan sinetin.
Pur heitettiin kansaani vastaan,
mutta arpa ei hallinnut liittoa.
Vaikka vihollinen määräsi päivän,
viimeinen sana ei ollut hänen.
Haman puhui kuninkaalle kansasta,
joka eli hajallaan valtakunnassa.
”Heidän lakinsa eroavat muista,
eivätkä he noudata kuninkaan lakeja.”
Hän ei lausunut kansamme nimeä,
ei kertonut, keitä me olimme.
Hän muutti erilaisuutemme rikokseksi
ja uskollisuutemme uhaksi.
Kymmenentuhatta talenttia hopeaa
hän lupasi kuninkaan aarrekammioon.
Valtakunnan voitoksi hän nimesi
kansanmurhan suunnitelman.
Kuningas riisui sinettisormuksensa
ja antoi sen Hamanin käteen.
Kun valta luovutettiin vihalle,
valhe muuttui määräykseksi.
Pur heitettiin kansaani vastaan,
tuhon päivä sai nimensä.
Kirjeet lähtivät kaikkiin maakuntiin,
kuolema sai kuninkaan sinetin.
Pur heitettiin kansaani vastaan,
mutta arpa ei hallinnut liittoa.
Vaikka vihollinen määräsi päivän,
viimeinen sana ei ollut hänen.
Nisan-kuun kolmantenatoista päivänä
kirjurit kutsuttiin palatsiin.
Jokaiselle maakunnalle sen kirjoituksella,
jokaiselle kansalle sen kielellä.
Määräys käski tuhoamaan
juutalaiset yhden päivän aikana:
nuoret ja vanhat, lapset ja naiset,
ja ryöstämään kaiken omaisuuden.
Ratsastavat sanansaattajat lähtivät,
kuninkaan sana kiirehti teitä pitkin.
Sama tuomio saapui kaupunkeihin,
joissa kansani oli rakentanut kotinsa.
Kuningas ja Haman istuivat juomaan,
kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Mutta Susan kaupunki oli hämmennyksissä,
ja juutalaisten maailma murtui.
Pur heitettiin kansaani vastaan,
tuhon päivä sai nimensä.
Kirjeet lähtivät kaikkiin maakuntiin,
kuolema sai kuninkaan sinetin.
Pur heitettiin kansaani vastaan,
mutta arpa ei hallinnut liittoa.
Vaikka vihollinen määräsi päivän,
viimeinen sana ei ollut hänen.
Samana Nisan-kuuna,
jolloin muistimme Egyptistä lähdön,
uusi faraon kaltainen vihollinen
kirjoitti meille uuden tuomion.
Pesach kertoi vapautuksesta,
mutta nyt kodeissa puettiin säkkivaatteet.
Kansa, jonka Adonai toi kerran ulos,
joutui jälleen kuoleman varjon alle.
Sinun nimeäsi ei lausuttu kirjeissä,
eikä kirjassa kuultu ääntäsi.
Mutta Sinun liittosi ei ollut kadonnut,
eikä Israel jäänyt näkymättömäksi Sinulle.
Arpa määräsi päivän,
mutta ei päivän lopputulosta.
Sinettisormus vahvisti käskyn,
mutta ei voinut sinetöidä kansamme kohtaloa.
Pur heitettiin kansaani vastaan,
enkä vielä tuntenut vaaraa.
Kruunu lepäsi päässäni,
mutta tuomio koski myös minua.
Pur heitettiin kansaani vastaan,
ja Hadassahin nimi odotti paljastamista.
En voisi ikuisesti pysyä Esterinä,
jonka kansaa kukaan ei tuntenut.
Pur heitettiin kansaani vastaan,
mutta tuhon päivä vielä kääntyisi.
Kirje, joka täytti meidät surulla,
ei päättäisi kertomustamme.
Pur heitettiin kansaani vastaan,
mutta liitto ei ollut arvottavissa.
Adonai, vaikka vihollinen määräsi päivän,
Sinä valmistit pelastuksen tien.
Pur heitettiin kansaani vastaan,
kaikki näytti jo ratkaistulta.
Hamanilla oli kuninkaan sormus,
minulla vain piilotettu nimi.
Mutta pian Mordokai seisoisi portilla
säkkivaatteeseen pukeutuneena.
Ja hänen sanansa kutsuisivat minut
tällaisen ajan tähden esiin.
Ratsut kiitivät maakuntiin.
Sinetöidyt kirjeet avattiin.
Susan palatsissa juotiin viiniä,
mutta kaupungin kaduilla alkoi valitus.
Adar-kuun kolmastoista päivä
odotti kalenterissa.
Ja minä en vielä tiennyt,
että kansani kuolemantuomio
oli myös minun kutsuni.
Tällaisen ajan tähden
Ester 4:1–14
Portilla seisoo mies säkkivaatteessa,
tuhkaa hiuksissaan.
Palatsin sisällä musiikki soi,
mutta kansani itkee kautta maan.
Mordokai repi vaatteensa,
nosti valituksen kaupungin ylle.
Hän tuli kuninkaan portille,
muttei saanut astua sisälle.
Jokaisessa maakunnassa
paastottiin ja valvottiin.
Säkkivaatteelle ja tuhkaan
minun kansani painautui.
Minulle kerrottiin hänen surustaan,
ja sydämeni täytti pelko.
Lähetin hänelle uudet vaatteet,
mutta hän ei ottanut niitä vastaan.
Ei tätä surua voinut peittää,
ei vaihtaa vaatteilla pois.
Jokin palatsin seinien takana
kutsui minua kuulemaan.
Tällaisen ajan tähden,
ehkä minut tuotiin tähän.
Ei kruunu ole vain kunnia,
se voi olla kutsu kantamaan.
Tällaisen ajan tähden,
kun kansani ääni vaikenee,
on minun muistettava nimeni
ja uskallettava nähdä totuus.
Lähetin Hatakin portille:
”Kysy, mitä tämä merkitsee.”
Mordokai antoi hänelle käärön,
tuomion, joka koski meitä.
Hän kertoi hopeasta,
jonka vihollinen lupasi maksaa.
Hän näytti päivän, joka oli määrätty
kansani hävittämistä varten.
”Vie tämä Esterille,
anna hänen nähdä jokainen sana.
Pyydä häntä menemään kuninkaan luo,
anomaan oman kansansa puolesta.”
Käärö vapisi käsissäni,
mutta sen sanat eivät muuttuneet.
Nyt salattu syntyperäni
seisoi edessäni paljastettuna.
Tällaisen ajan tähden,
ehkä minut tuotiin tähän.
Ei kruunu ole vain kunnia,
se voi olla kutsu kantamaan.
Tällaisen ajan tähden,
kun kansani ääni vaikenee,
on minun muistettava nimeni
ja uskallettava nähdä totuus.
Minä lähetin vastaukseni:
”Kaikki valtakunnassa tietävät:
jos astun sisempään esipihaan
ilman kuninkaan kutsua,
laki langettaa kuoleman,
ellei kultainen valtikka nouse.
Kolmeenkymmeneen päivään
kuningas ei ole kutsunut minua.”
Olin kuningatar muiden silmissä,
mutta vallassani oli raja.
Yksi suljettu ovi erotti minut
elämästä ja kuolemasta.
Enkö saisi jäädä piiloon?
Enkö saisi vaieta vielä?
Voisiko palatsi suojella minua,
kun myrsky kulkee kansani yli?
”Älä kuvittele sydämessäsi,
että palatsi pelastaa vain sinut.
Sinäkin kuulut kansaasi,
et pääse pakoon sen kohtaloa.
Jos vaikenet tänä hetkenä,
apu ja pelastus nousevat muualta.
Mutta sinä ja isäsi suku
ette voi paeta tätä päivää.
Ja kuka tietää, Ester,
etkö juuri tätä aikaa varten
ole saanut kuninkaallisen aseman
ja tullut tähän valtakuntaan?”
Tällaisen ajan tähden,
ehkä minut tuotiin tähän.
Ei kruunu ole vain kunnia,
se on kutsu nousta puolustamaan.
Tällaisen ajan tähden
en voi enää katsoa pois.
Minun on muistettava kansani,
minun on muistettava, kuka olen.
Hadassah elää vielä minussa,
vaikka minua kutsutaan Esteriksi.
Piilotettu nimi alkaa puhua,
suljettu sydän avautuu.
Adonain nimi ei näy käärössä,
eikä Hänen ääntään kuulla palatsissa.
Silti toivo nousee toisesta paikasta,
pelastus ei lepää kruunussani.
Jos minä vaikenen,
Hänen uskollisuutensa ei vaikene.
Mutta jos Hän on tuonut minut tähän,
en tahdo paeta tehtävääni.
Kruunu päässäni painaa enemmän,
kun ymmärrän, miksi se annettiin.
Ei siksi, että unohtaisin kansani,
vaan että seisoisin heidän kanssaan.
Tällaisen ajan tähden,
ehkä minut tuotiin tähän.
Pelko sanoo: ”Säilytä elämäsi.”
Rakkaus kutsuu astumaan.
Tällaisen ajan tähden
minun on tehtävä valintani.
Vielä ovi on suljettuna,
mutta en enää sulje sydäntäni.
Tällaisen ajan tähden
Adonai on pitänyt minut täällä.
Ei kruunu ole minun turvani,
vaan Hänen uskollinen kätensä.
Tällaisen ajan tähden
minä nousen kansani rinnalle.
Kun pimeys määrää tuhon päivän,
me turvaamme pelastuksen Jumalaan.
Tällaisen ajan tähden
Hadassah astuu esiin.
En tahdo enää kätkeä nimeäni,
en unohtaa liiton kansaa.
Tällaisen ajan tähden,
tällaisen yön keskellä,
alkaa rohkeus syntyä
vapisevan sydämen sisällä.
Käärö on yhä edessäni,
kuninkaan ovi yhä suljettu.
Mutta Mordokain kysymys palaa:
”Kuka tietää,
etkö juuri tällaista aikaa varten
ole tullut kuningattareksi?”
Tällaisen ajan tähden…
tällaisen ajan tähden.
Kolme päivää ilman leipää ja vettä
Ester 4:15–17
Suljettujen ovien takana
päätös odotti vastausta.
En voinut käskeä pelkoa lähtemään,
mutta saatoin kutsua kansani koolle.
Minä lähetin sanan Mordokaille:
”Kokoa kaikki Shushanin juutalaiset.
Paastotkaa minun tähteni,
älkää syökö, älkää juoko.
Kolme päivää ja kolme yötä
kantakaa tätä kanssani.
Minä ja palvelijattareni
paastoamme samalla tavoin.”
Palatsin pöydät olivat täynnä,
mutta minä käännyin niistä pois.
Nyt tarvitsin enemmän kuin kruunua,
enemmän kuin ihmisen suosiota.
Kun omat voimani loppuvat,
en jää kuitenkaan yksin.
Kansani huokaus kohoaa kanssani,
vaikka emme näe vastausta vielä.
Kolme päivää ilman leipää ja vettä,
kolme yötä Adonain edessä.
Kun emme voi muuttaa kuninkaan lakia,
me annamme sydämemme Hänelle.
Kolme päivää ilman leipää ja vettä,
yksi kansa samassa rukouksessa.
Minä astun portista yksin,
mutta kansani kantaa minua.
Shushanin kujilla ovet suljettiin,
ateriat jäivät valmistamatta.
Vanhukset, äidit ja lapset
odottivat hiljaisuuden keskellä.
Kukaan ei tiennyt, mitä tapahtuisi,
nousisiko valtikka vai miekka.
Mutta jokainen tiesi määräpäivän,
joka oli kirjoitettu meitä vastaan.
Säkkivaatteessa Mordokai valvoi,
tuhka kertoi hänen surustaan.
Palatsissa riisuin koruni
ja kumarsin sydämeni.
Esterin kirjassa Adonain nimi
pysyy salattuna riveiltä.
Silti Hänen uskollisuutensa kulkee
jokaisen tapahtuman läpi.
Kolme päivää ilman leipää ja vettä,
kolme yötä Adonain edessä.
Kun emme voi muuttaa kuninkaan lakia,
me annamme sydämemme Hänelle.
Kolme päivää ilman leipää ja vettä,
yksi kansa samassa rukouksessa.
Minä astun portista yksin,
mutta kansani kantaa minua.
Ensimmäisenä päivänä pelko puhui:
”Sinä kuolet, jos menet sinne.”
Näin mielessäni sisemmän pihan
ja vartijat sen portilla.
Muistin lain, jota kukaan ei rikkonut,
ja kuoleman tuomion nopean.
Vain kultainen valtikka voisi avata
tien kuninkaan kasvojen eteen.
Mutta syvemmällä kuin pelon ääni
kuulin kansani itkevän.
En voinut enää rakentaa turvaa
toisten kärsimyksen keskelle.
Toisena päivänä tunsin heikkouden,
huuleni kuivuivat hiljaisuudessa.
Kruunu ei tuntunut enää kunnialta,
vaan raskaalta tehtävältä.
Muistin isäni kodin ja nimeni,
jonka olin pitänyt salassa.
Hadassah nousi Esterin rinnalle,
enkä enää voinut erottaa heitä.
Olin kuningatar Persiassa,
mutta liiton kansan tytär.
Palatsin seinät eivät voineet poistaa
sitä, keneksi olin syntynyt.
Kolme päivää ilman leipää ja vettä,
kolme yötä Adonain edessä.
Kun omat käteni eivät voi pelastaa,
me turvaamme Hänen uskollisuuteensa.
Kolme päivää ilman leipää ja vettä,
yksi kansa samassa huudossa.
Minä astun portista yksin,
mutta kansani kantaa minua.
Kolmantena yönä tähdet loistivat
Shushanin kattojen yllä.
Sama taivas kaartui palatsin
ja kansani kotien ylle.
Ei ollut vastausta näkyvissä,
ei merkkiä eikä ääntä.
Vain lupaus siitä, ettei Israelin
tarina päättyisi tähän.
Adonai, Sinä näet piilotetun,
Sinä tunnet jokaisen nimen.
Sinä et hylkää liiton kansaa,
vaikka vihollinen määrää päivän.
Anna minulle rohkeutta nousta,
kun aamun ensimmäinen valo saapuu.
Anna pelkoni väistyä tehtävän tieltä,
anna elämäni kuulua Sinulle.
Kolme päivää ilman leipää ja vettä,
kolme yötä hiljaisuuden keskellä.
Paasto ei pakota Sinun kättäsi,
se laskee oman tahtoni maahan.
Kolme päivää ilman leipää ja vettä,
kunnes sydämeni lakkaa pakenemasta.
En tiedä, kuinka minun käy,
mutta tiedän, etten voi vaieta.
Kolme päivää ilman leipää ja vettä,
kolme yötä Adonain edessä.
Yksi kansa nousee paastossa,
yksi toivo pimeyttä vastaan.
Kolme päivää ilman leipää ja vettä,
rukous kulkee talosta taloon.
Kun yksi tytär astuu kuninkaan eteen,
koko Israel seisoo hänen rinnallaan.
Kolme päivää ilman leipää ja vettä,
kunnes aamun valo murtaa yön.
Nyt pelko ei enää päätä puolestani,
nyt on aika nousta ja mennä.
Kolmas päivä sarastaa.
Palvelijattareni tuovat kuninkaalliset vaatteet.
Käännän kasvoni kohti sisempää pihaa.
Ovi on yhä suljettu.
Laki on yhä voimassa.
Mutta päätökseni on tehty.
Minä menen.
Jos kuolen, niin kuolen
Ester 4:16; 5:1–8
Kolmas päivä sarasti.
Paaston yö jäi taakseni.
Palatsin käytävät odottivat,
eikä kukaan ollut kutsunut minua.
Puin ylleni kuninkaalliset vaatteet,
mutta sydämeni oli Hadassahin.
Tänään kruunu ei saanut kätkeä
sitä kansaa, johon kuuluin.
Palvelijattareni jäivät taakse,
kun lähdin kohti sisempää pihaa.
Jokainen askel kaikui kysymyksenä:
saanko elää vielä huomiseen?
Tunsin lain ja tunsin tuomion,
tiesin vartijoiden tehtävän.
Ilman kuninkaan kutsua
ei kukaan saanut lähestyä.
Mutta edessäni näin kansani,
lapset, vanhukset ja kodit.
Heidän elämänsä painoi enemmän
kuin oma turvallisuuteni.
En tiedä, ojennetaanko valtikka,
en tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Mutta vaikeneminenkin on valinta,
enkä voi enää kääntyä takaisin.
Jos kuolen, niin kuolen,
mutta en jätä kansaani yksin.
Jos vapisen, niin vapisen,
mutta silti astun eteenpäin.
Jos kuolen, niin kuolen,
elämäni on Adonain käsissä.
Pelko ei saa viimeistä sanaa,
kun rakkaus kutsuu puolustamaan.
Astuin sisempään esipihaan
ja jäin seisomaan ovea vastapäätä.
Kuningas istui valtaistuimellaan
kuninkaallisessa salissa.
Hetki pysähtyi ympärilläni,
vartijoiden kädet odottivat.
Kuningas kohotti katseensa
ja näki minut pihalla.
En voinut enää piiloutua,
en paeta katseen alta.
Siinä seisoin ilman kutsua,
ilman muuta turvaa kuin toivo.
Yksi hengenveto, yksi katse,
yksi hetki elämän ja kuoleman välissä.
Silloin kuningas nosti kätensä,
ja kulta välähti salissa.
Jos kuolen, niin kuolen,
mutta en jätä kansaani yksin.
Jos vapisen, niin vapisen,
mutta silti astun eteenpäin.
Jos kuolen, niin kuolen,
elämäni on Adonain käsissä.
Pelko ei saa viimeistä sanaa,
kun rakkaus kutsuu puolustamaan.
Kultainen valtikka ojennettiin,
ja sain armon kuninkaan silmissä.
Kävelin hitaasti lähemmäksi
ja kosketin valtikan päätä.
Henkeni palasi rintaani,
mutta tehtäväni oli vasta alussa.
Ovi, jonka piti merkitä kuolemaa,
oli avautunut edessäni.
Kuningas kysyi: ”Mikä sinua vaivaa?
Mitä tahdot pyytää minulta?
Vaikka puolet valtakunnasta,
se annetaan sinulle.”
Olisin voinut puhua heti,
paljastaa vihollisen nimen.
Mutta ymmärsin, ettei rohkeus
aina kiirehdi sanojen edelle.
”Jos kuningas pitää sitä hyvänä,
tulkoon hän tänään juhlaani.
Tulkoon myös Haman hänen kanssaan,
pöytään, jonka olen valmistanut.”
En vielä näyttänyt koko haavaa,
en vielä lausunut kansani nimeä.
Adonain sallimassa hetkessä
totuus tulisi kokonaan esiin.
Jos kuolen, niin kuolen,
mutta tänään sain jäädä elämään.
Kultainen valtikka ojennettiin,
ja tie avautui puhumaan.
Jos kuolen, niin kuolen,
elämäni on Adonain käsissä.
Pelko ei saanut viimeistä sanaa,
kun astuin kutsumatta kuninkaan luo.
Rohkeus ei ollut pelottomuutta,
vaan kuuliaisuutta pelon keskellä.
Usko ei luvannut helppoa tietä,
vaan voiman ottaa seuraava askel.
En pelastanut itseäni kruunulla,
enkä kansaani omalla voimallani.
Minä toin vain elämäni alttarille
ja jätin lopputuloksen Adonaille.
Piilotettu käsi ohjasi aikaa,
vaikka silmäni eivät sitä nähneet.
Ensimmäinen ovi oli avautunut,
mutta vihollinen istui yhä vallassa.
Vielä oli järjestettävä juhla,
vielä lausuttava totuus ääneen.
Vielä yön oli laskeuduttava,
ennen kuin tuomio alkoi kääntyä.
Jos kuolen, niin kuolen,
sanoin ennen kuin tiesin vastauksen.
Nyt valtikka lepää edessäni,
mutta tehtävä ei ole vielä täytetty.
Jos elän, niin elän tätä varten:
että kansani saisi huomisen.
En pyydä vain omaa henkeäni,
vaan elämää koko Israelille.
Jos kuolen, niin kuolen,
mutta en vaikene tällaisena aikana.
Jos vapisen, niin vapisen,
mutta totuus kulkee kanssani.
Jos kuolen, niin kuolen,
elämäni kuuluu Adonaille.
Hän voi avata suljetut ovet,
Hän voi kääntää kuninkaan sydämen.
Jos kuolen, niin kuolen,
mutta rakkaus astuu pelkoa pidemmälle.
Yksi askel sisempään pihaan
voi avata tien kokonaiselle kansalle.
Jos kuolen, niin kuolen,
mutta toivo ei kuole kanssani.
Liiton Jumala ei unohda Israelia,
eikä Hänen uskollisuutensa horju.
Kosketin kultaisen valtikan päätä.
Kuningas kuuli ensimmäisen pyyntöni.
Haman kutsuttiin juhlapöytään.
En ollut vielä paljastanut nimeäni.
En ollut vielä lausunut syytöstä.
Mutta olin astunut esiin.
Enää en palaisi piiloon.
Yö jolloin kuningas ei saanut unta
Ester 5:9–14; 6:1–14
Juhlapöytä oli tyhjennetty,
palatsin lamput sammuivat.
Minä odotin seuraavaa päivää,
mutta yön työ oli jo alkanut.
En nähnyt, mitä muualla tapahtui.
En kuullut aikakirjojen lehtiä.
Adonain nimi pysyi kätkettynä,
mutta Hänen sallimansa hetki saapui.
Haman lähti juhlastani iloiten,
ylpeänä kuninkaan suosiosta.
Mutta portilla Mordokai ei noussut,
ei kumartunut hänen edessään.
Hamanin ilo muuttui vihaksi,
ja hän vei loukkauksensa kotiin.
Hän luetteli rikkautensa ja asemansa,
kuninkaan ja kuningattaren kutsut.
”Mutta mikään ei riitä minulle,
niin kauan kuin Mordokai istuu portilla.”
Silloin hänen vaimonsa ja ystävänsä
antoivat pimeän neuvon.
”Rakennuta korkea hirsipuu,
pyydä aamulla Mordokai siihen.
Sen jälkeen mene juhlaan iloiten,
äläkä anna hänen häiritä sinua.”
Neuvo miellytti Hamania,
ja kuoleman puu pystytettiin.
Hän uskoi aamun olevan hänen,
ja Mordokain ajan päättyneen.
Mutta samana yönä palatsissa
kuningas ei saanut unta.
Kun Haman rakensi kuolemaa,
aikakirjat avattiin.
Yö, jolloin kuningas ei saanut unta,
oli yö, jolloin kaikki alkoi kääntyä.
Yksi unohtunut teko löydettiin,
yksi nimi nostettiin pimeydestä.
Yö, jolloin kuningas ei saanut unta,
Adonain käsi pysyi näkymättömänä.
Kun vihollinen valmisteli kuolemaa,
pelastuksen tie alkoi avautua.
Palvelijoita käskettiin lukemaan
valtakunnan aikakirjojen kirjaa.
Sieltä löytyi kertomus Mordokaista,
joka oli paljastanut salaliiton.
Hän oli varoittanut kuningasta,
kun kaksi vartijaa suunnitteli pahaa.
Hänen uskollisuutensa oli kirjoitettu,
mutta palkinto oli jäänyt antamatta.
Kuningas kysyi palvelijoiltaan:
”Miten häntä on tästä kunnioitettu?”
He vastasivat hiljaa hänelle:
”Hänen hyväkseen ei ole tehty mitään.”
Vuosia odottanut lause
löytyi juuri oikeana yönä.
Ei liian aikaisin, ei liian myöhään,
vaan ennen vihollisen pyyntöä.
Yö, jolloin kuningas ei saanut unta,
oli yö, jolloin kaikki alkoi kääntyä.
Yksi unohtunut teko löydettiin,
yksi nimi nostettiin pimeydestä.
Yö, jolloin kuningas ei saanut unta,
Adonain käsi pysyi näkymättömänä.
Kun vihollinen valmisteli kuolemaa,
pelastuksen tie alkoi avautua.
Aamun kynnyksellä Haman saapui
kuninkaan ulompaan esipihaan.
Hän tuli pyytämään lupaa
ripustaa Mordokai rakentamaansa puuhun.
Mutta ennen kuin hän ehti puhua,
kuningas esitti kysymyksen:
”Mitä tulee tehdä miehelle,
jota kuningas tahtoo kunnioittaa?”
Haman ajatteli sydämessään:
”Ketä muuta kuin minua?”
Ylpeys maalasi hänelle kunnian,
jota hän tahtoi itselleen.
”Tuotakoon kuninkaan oma viitta
ja hevonen, jolla kuningas ratsastaa.
Korkein ruhtinas pukekoon hänet
ja taluttakoon häntä kaupungin halki.
Huudettakoon kaikkien kuullen:
’Tämän saa mies, jota kuningas kunnioittaa!’”
Haman odotti saavansa kaiken,
minkä hänen suunsa oli lausunut.
Mutta kuningas vastasi nopeasti:
”Tee juuri niin juutalaiselle Mordokaille.
Älä jätä mitään tekemättä
kaikesta siitä, mitä ehdotit.”
Yö, jolloin kuningas ei saanut unta,
oli yö, jolloin ylpeys joutui palvelemaan.
Mies, joka tuli vaatimaan kuolemaa,
joutui julistamaan kunniaa.
Yö, jolloin kuningas ei saanut unta,
Adonain ajoitus ei myöhästynyt.
Kun hirsi jo odotti Mordokaita,
kuningas käski korottaa hänet.
Haman puki Mordokain viittaan,
nosti hänet kuninkaan hevosen selkään.
Kaduilla kaikui vihollisen ääni:
”Näin tehdään kuninkaan kunnioittamalle!”
Mordokai palasi jälleen portille,
mutta Haman kiirehti kotiinsa.
Hän peitti päänsä häpeän tähden,
sillä hänen kunniansa oli murtunut.
Hänen neuvonantajansa sanoivat:
”Jos Mordokai on juutalaista kansaa,
olet jo alkanut kaatua hänen edessään,
etkä kykene voittamaan häntä.”
Ennen kuin sanat olivat päättyneet,
kuninkaan palvelijat saapuivat.
Haman vietiin kiireesti juhlaan,
jonka minä olin valmistanut.
Yö, jolloin kuningas ei saanut unta,
ei näyttänyt suurelta ihmeeltä.
Ei meri auennut, ei tuli langennut,
vain vanha kirja avattiin.
Yö, jolloin kuningas ei saanut unta,
yksi lukematta jäänyt teko muistettiin.
Usein Adonain uskollinen johdatus
kulkee tavallisten hetkien läpi.
Yö, jolloin kuningas ei saanut unta,
oli yö, jolloin tuomio alkoi kääntyä.
Mordokain uskollisuus muistettiin,
ja Hamanin ylpeys paljastui.
Yö, jolloin kuningas ei saanut unta,
Adonain nimi oli yhä piilossa.
Silti jokainen hetki asettui paikalleen,
eikä liiton kansaa ollut unohdettu.
Yö, jolloin kuningas ei saanut unta,
oli vastaus, jota emme osanneet pyytää.
Kun kaikki näytti vihollisen hallitsemalta,
toivo kirjoitti uuden aamun.
Haman saapui juhlapöytääni
kuninkaallisessa viitassa ei ollutkaan hän.
Mordokai istui jälleen portilla,
ja kuoleman puu odotti rakentajaansa.
Kuningas nosti maljansa
ja kääntyi puoleeni:
”Kuningatar Ester,
mikä on sinun pyyntösi?”
Nyt oli aika lausua totuus.
Vihollinen paljastui juhlapöydässä
Ester 7
Pöytä oli katettu toisen kerran,
kuningas istui vastapäätäni.
Haman peitti levottomuutensa,
mutta yön tapahtumat seurasivat häntä.
Maljat täytettiin, ruoka kannettiin,
palvelijat odottivat hiljaa.
Olin tullut hetkeen, jota varten
olin paastonnut kolme päivää.
Kuningas katsoi jälleen minuun:
”Mikä on pyyntösi, kuningatar Ester?
Mitä ikinä minulta anot,
se annetaan sinulle.
Mikä on sinun toivomuksesi?
Vaikka puolet valtakunnasta,
se toteutetaan sinun tähtesi.
Puhu nyt, minä kuuntelen.”
Tunsin sydämeni lyövän,
mutta en voinut enää odottaa.
Hadassah ja Ester puhuivat yhdessä,
kun nostin katseeni kuninkaaseen.
”Jos olen saanut suosiosi, kuningas,
ja jos pyyntöni on sinusta oikea,
anna minulle oma henkeni
ja kansalleni heidän elämänsä.
Sillä meidät on myyty tuhottaviksi,
tapettaviksi ja hävitettäviksi.
Jos meidät olisi myyty orjiksi,
olisin ehkä pysynyt hiljaa.
Mutta tämä tuho tuo menetyksen,
jota mikään ei voi korvata.
En pyydä kultaa enkä asemaa,
minä pyydän kansani elämää.”
Nyt salattu nimeni oli lausuttu,
nyt kuningas tiesi, kuka olin.
En seissyt hänen edessään vain kuningattarena,
vaan juutalaisen kansan tyttärenä.
Vihollinen paljastui juhlapöydässä,
eikä totuutta voinut enää peittää.
Se, mikä oli kuiskattu suljetuissa saleissa,
lausuttiin kuninkaan kuullen.
Vihollinen paljastui juhlapöydässä,
ja minä nimesin pelkoni ääneen.
”Vastustaja ja vihollinen
on tämä paha Haman.”
Kuningas nousi hämmästyneenä:
”Kuka hän on ja missä on se mies,
joka on uskaltanut suunnitella
tällaista kuningatarta vastaan?”
Käänsin kasvoni Hamanin puoleen.
Hänen ylpeytensä oli kadonnut.
Mies, jota koko valtakunta pelkäsi,
vapisi nyt meidän edessämme.
”Vastustaja ja vihollinen
on tämä paha Haman.”
Sanat halkoivat juhlasalin,
ja hänen kasvonsa kalpenivat.
Vihollinen paljastui juhlapöydässä,
eikä totuutta voinut enää peittää.
Se, mikä oli sinetöity kuninkaan nimellä,
nähtiin nyt sellaisena kuin se oli.
Vihollinen paljastui juhlapöydässä,
ja minä nimesin pelkoni ääneen.
”Vastustaja ja vihollinen
on tämä paha Haman.”
Kuningas nousi vihaisena
ja astui palatsin puutarhaan.
Haman jäi anomaan armoa,
sillä hän tiesi tuomionsa tulleen.
Hän lähestyi vuodetta, jolla istuin,
ja lankesi eteeni pyytämään henkeään.
Silloin kuningas palasi puutarhasta
ja näki hänet vierelläni.
”Tahtooko hän vielä ahdistella kuningatarta
minun omassa palatsissani?”
Kun sanat lähtivät kuninkaan suusta,
Hamanin kasvot peitettiin.
Silloin Harbona astui esiin:
”Hamanin talon luona seisoo hirsipuu,
viisikymmentä kyynärää korkea,
jonka hän rakensi Mordokaita varten.
Mordokai puhui kuninkaan hyväksi,
mutta Haman tahtoi hänen kuolevan.”
Kuningas lausui lyhyen käskyn:
”Ripustakaa Haman siihen.”
Puu, jonka hän rakensi toiselle,
koitui hänen omaksi tuomiokseen.
Vasta silloin kuninkaan viha
alkoi viimein laantua.
Vihollinen paljastui juhlapöydässä,
ylpeys ei voinut enää puolustautua.
Puu, jonka hän valmisti Mordokaille,
jäi todistamaan hänen pahuudestaan.
Vihollinen paljastui juhlapöydässä,
ja pimeyden suunnitelma horjui.
Kun totuus sai vihdoin äänen,
pelon valtakunta alkoi murtua.
Minä en puhunut vain itseni tähden,
vaan niiden, joilla ei ollut pääsyä palatsiin.
Niiden, joiden nimet olivat käärössä,
mutta joiden ääntä kuningas ei kuullut.
Rohkeus toi totuuden pöytään,
mutta se ei vielä muuttanut lakia.
Haman oli poissa, mutta hänen käskynsä
kulki yhä kaikkiin maakuntiin.
Kuninkaan sinetillä vahvistettua sanaa
ei voitu vain ottaa takaisin.
Vihollinen oli paljastettu,
mutta kansani tarvitsi uuden tien.
Adonai, Sinä toit minut tähän hetkeen,
Sinä annoit ääneni kestää.
Anna nyt viisautta seuraavaan askeleeseen,
sillä työ ei pääty tähän.
Vihollinen paljastui juhlapöydässä,
mutta haava odotti yhä parantamista.
Yhden miehen tuomio ei vielä poistanut
kansani ylle määrättyä päivää.
Vihollinen paljastui juhlapöydässä,
ja ensimmäinen kahle katkesi.
Nyt meidän oli löydettävä tie,
jolla kansani voisi puolustautua.
Vihollinen paljastui juhlapöydässä,
totuus nousi pelkoa korkeammalle.
Hadassah ei enää kätkenyt nimeään,
Ester seisoi kansansa rinnalla.
Vihollinen paljastui juhlapöydässä,
ja hänen valtansa alkoi sortua.
Se, minkä hän tarkoitti Israelin tuhoksi,
kääntyi hänen oman päänsä päälle.
Vihollinen paljastui juhlapöydässä,
mutta pelastuksen työ jatkui vielä.
Adonain näkymätön uskollisuus
avasi tien uuteen päätökseen.
Vihollinen paljastui juhlapöydässä,
eikä pimeys saanut viimeistä sanaa.
Kun yksi nainen uskalsi puhua,
kokonainen kansa sai jälleen toivon.
Haman oli poissa.
Hänen talonsa annettiin minulle.
Mordokai kutsuttiin kuninkaan eteen.
Mutta kaukana maakunnissa
vanha käsky odotti määräpäiväänsä.
Niin minä polvistuin jälleen
kuninkaan jalkojen juureen:
”Pelasta kansani.”
Kirjoittakaa uusi käsky
Ester 8
Vihollinen oli tuomittu,
mutta hänen käskynsä eli vielä.
Sinetöity sana kulki maakunnissa,
ja määräpäivä lähestyi.
Kuningas antoi Hamanin talon minulle
ja sinettisormuksen Mordokaille.
Mutta en voinut vielä iloita,
sillä kansani ei ollut turvassa.
Lankesin kuninkaan jalkojen juureen,
itkin ja anoin hänen edessään:
”Kuinka voisin nähdä kansani tuhon,
kuinka kestäisin sukuni hävityksen?”
Silloin kultainen valtikka nousi,
ja sain jälleen puhua.
Vanhaa käskyä ei voitu kumota,
mutta sen rinnalle voitiin kirjoittaa uusi.
Kirjoittakaa uusi käsky,
lähettäkää se kautta valtakunnan.
Jokaiselle kansalle omalla kielellä,
juutalaisille heidän omilla sanoillaan.
Kirjoittakaa uusi käsky,
kuninkaan nimellä ja sinetillä.
Kootkoon kansani voimansa yhteen,
puolustakoon elämäänsä vihollista vastaan.
Kuningas sanoi: ”Kirjoittakaa
niin kuin hyväksi näette.
Käyttäkää nimeäni ja sinettiäni,
lähettäkää sana kaikkialle.”
Kirjurit kutsuttiin nopeasti koolle,
Mordokain sanat merkittiin kääröihin.
Intiasta aina Etiopiaan,
sadankahdenkymmenenseitsemän maakunnan yli.
Vanha määräys uhkasi yhä kuolemalla,
mutta kansa ei jäisi avuttomaksi.
Se saisi kokoontua ja seistä yhdessä,
puolustaa perheitään ja kotejaan.
Kirjoittakaa uusi käsky,
lähettäkää se kautta valtakunnan.
Jokaiselle kansalle omalla kielellä,
juutalaisille heidän omilla sanoillaan.
Kirjoittakaa uusi käsky,
kuninkaan nimellä ja sinetillä.
Kootkoon kansani voimansa yhteen,
puolustakoon elämäänsä vihollista vastaan.
Sinetti painettiin kääröihin,
ratsastajat nousivat hevostensa selkään.
Kaviot iskivät Shushanin teihin,
kun toivon viesti lähti matkaan.
Kaupunki kaupungilta kirje avattiin,
koti kodilta sanoma kuultiin:
”Määräpäivä on yhä tulossa,
mutta te saatte nousta yhdessä.”
Mordokai lähti kuninkaan luota
sinivalkoisissa kuninkaallisissa vaatteissa.
Mies, joka oli pukeutunut säkkivaatteeseen,
kantoi nyt toivon sanomaa.
Adonain nimi ei ollut sinetissä,
mutta Hänen uskollisuutensa näkyi.
Hän käytti kruunua ja kirjureita,
ratsastajia ja avoimia teitä.
Se, mikä tarkoitettiin tuhoksemme,
ei saanut jäädä viimeiseksi sanaksi.
Surun käärön rinnalle kirjoitettiin
oikeus nousta puolustamaan elämää.
Kirjoittakaa uusi käsky,
lähettäkää se yön ja päivän halki.
Ei yksikään maakunta ilman sanomaa,
ei yksikään perhe ilman toivoa.
Kirjoittakaa uusi käsky,
kutsukaa hajallaan olevat yhteen.
Kun vihollinen nousee kansaa vastaan,
me seisomme toinen toisemme rinnalla.
Kirjoittakaa uusi käsky,
sillä pimeys ei saa viimeistä sanaa.
Liiton Jumala ei unohda Israelia,
Hänen uskollisuutensa kestää aina.
Ensimmäinen kirje avattiin.
Sitten toinen, sitten kolmas.
Ja siellä, missä oli ollut vain surua,
kuultiin jälleen toivon ääni:
”Me saamme kokoontua.
Me saamme puolustaa elämää.”
Suru muuttui iloksi
Ester 9–10
Määräpäivä saapui viimein,
päivä, jota vihollinen odotti.
Mutta kaikki kääntyi toisin:
kansani nousi puolustamaan elämäänsä.
Juutalaiset kokoontuivat kaupungeissa,
seisoivat perheidensä rinnalla.
Ne, jotka tahtoivat heidän tuhoaan,
eivät voineet kestää heidän edessään.
Maakuntien johtajat auttoivat heitä,
sillä Mordokain asema oli kasvanut.
Hänen nimensä tunnettiin kaikkialla,
ja hänen vaikutuksensa vahvistui.
Kansani voitti vihollisensa,
mutta ei koskenut ryöstösaaliiseen.
Tämä ei ollut ahneuden päivä,
vaan elämän varjelemisen päivä.
Suru muuttui iloksi,
paasto juhlan päiväksi.
Valitus vaihtui lauluksi,
pelko rohkeudeksi.
Suru muuttui iloksi,
pimeä yö sai aamun.
Adonai ei unohtanut kansaansa,
Hän käänsi kohtalomme.
Maakunnissa taistelu päättyi,
ja neljästoista päivä toi levon.
Shushanissa rauha koitti myöhemmin,
ja viidentenätoista iloittiin.
Pöydät katettiin perheille,
ystävät lähettivät lahjoja toisilleen.
Myös köyhät kutsuttiin mukaan,
ettei kukaan jäisi ilon ulkopuolelle.
Mordokai kirjoitti kaiken muistiin
ja lähetti kirjeet lähelle ja kauas:
”Viettäkää nämä päivät vuosittain,
älkää antako pelastuksen unohtua.”
Suru muuttui iloksi,
paasto juhlan päiväksi.
Valitus vaihtui lauluksi,
pelko rohkeudeksi.
Suru muuttui iloksi,
pimeä yö sai aamun.
Adonai ei unohtanut kansaansa,
Hän käänsi kohtalomme.
Pur oli arpa, jonka Haman heitti
valitakseen kansani tuhon päivän.
Mutta hänen suunnitelmansa palasi
hänen oman päänsä päälle.
Siksi juhla sai nimekseen Purim,
muistoksi kääntyneestä arvasta.
Minä vahvistin Mordokain kirjeen,
että kertomus säilyisi sukupolville.
Lapsille kerrottaisiin vielä,
kuinka piilotettu tyttö nousi puhumaan,
kuinka säkkivaatteeseen pukeutunut mies
sai kantaa kuninkaan viittaa.
Adonain nimeä ei kirjoitettu kirjaan,
mutta Hänen uskollisuutensa täyttää sen.
Hän vaikutti unettomassa yössä,
avoimessa käärössä ja oikeassa hetkessä.
Hän ei hylännyt liiton kansaa,
vaikka tuomion päivä oli määrätty.
Hän nosti avun toisesta paikasta
ja antoi rohkeuden astua esiin.
Sama uskollinen Adonai
kantaa lupaustaan sukupolvesta toiseen.
Yeshuassa toivomme katsoo päivään,
jolloin kuolema ei enää hallitse.
Suru muuttui iloksi,
kyyneleet kiitoksen lauluksi.
Muistamme paaston ja pelon,
jotta muistaisimme myös pelastuksen.
Suru muuttui iloksi,
mutta emme unohda vaaran yötä.
Kun kerromme, mitä meille tapahtui,
annamme toivon seuraavalle polvelle.
Suru muuttui iloksi,
paasto juhlan päiväksi.
Valitus vaihtui lauluksi,
pelko rohkeudeksi.
Suru muuttui iloksi,
kuoleman käsky menetti voimansa.
Adonai ei unohtanut Israelia,
Hän varjeli liittonsa kansan.
Suru muuttui iloksi,
lähettäkää lahjoja toisillenne.
Avatkaa pöytänne myös köyhille,
riemuitkaa yhdessä Purimista.
Suru muuttui iloksi,
ja tarinamme jatkui jälleen.
Piilotettu käsi johti kaikkea,
vaikka emme nähneet sitä silloin.
Minä olin Hadassah.
Minua kutsuttiin Esteriksi.
Olin orpotyttö, josta tuli kuningatar,
mutta kruunu ei ollut kertomukseni päämäärä.
Tällaisen ajan tähden
minut tuotiin palatsiin.
Ja siksi kerromme yhä:
Suru muuttui iloksi.
Kansa sai elää.
Adonai oli uskollinen.