Hannan rukous – Sydämeni riemuitsee Adonaissa

Teema: rukous, odotus, lupauksen täyttyminen, antautuminen ja profeetallinen toivo Voidellusta
Raamatunkohdat: Ensimmäinen Samuelin kirja 1–2

Hanna vuodattaa lapsettomuuden tuskan Adonain edessä ja pyytää Häneltä poikaa. Samuelin synnyttyä hän pitää lupauksensa ja luovuttaa lapsensa Adonain palvelukseen. Hannan kiitoslaulu katsoo Israelin tulevaan Kuninkaaseen ja Voideltuun sekä Messiaaniseen toivoon Yeshuassa.

Kaksi vaimoa, yksi haava

Ensimmäinen Samuelin kirja 1:1–8

Efrayimin vuorilta kuljimme Shiloon,
vuosi vuoden jälkeen Adonain eteen.
Elkanah toi uhrinsa, perhe kokoontui,
mutta minun sydämeni jäi yksin itkemään.

Peninnalla oli poikia ja tyttäriä,
heidän äänensä täyttivät koko talon.
Minulle annettiin rakkauden osa,
mutta sylini oli yhä tyhjä.

Sinä näit pöydän, Sinä näit kyyneleet,
sanat, joita en osannut lausua.
Kun muut näkivät vain puuttuvan lapsen,
Sinä näit minut kokonaan.

Kaksi vaimoa, yksi haava,
yksi talo täynnä kaipausta.
Adonai, näetkö minut täällä,
kun sydämeni murtuu edessäsi?

Kaksi vaimoa, yksi haava,
toisella lapset, toisella kaipaus.
Vaikka rukoukseni vielä vaikenee,
Sinä kuulet sen ennen sanoja.

Hän kysyi: ”Enkö minä ole sinulle
enemmän kuin kymmenen poikaa?”
Mutta rakkauskaan ei voinut täyttää
lapsen muotoista paikkaa sylissäni.

Juhla-ateria katettiin eteemme,
mutta suru sulki minun suuni.
Nousin hiljaa muiden keskeltä,
sillä kaipaukseni veti pyhäkköön.

En tiennyt vielä, kuinka rukoilisin,
en nähnyt huomista edessäni.
Tiesin vain, etten voisi kantaa
tätä taakkaa enää yksin.

Kaksi vaimoa, yksi haava,
yksi talo täynnä kaipausta.
Adonai, näetkö minut täällä,
kun sydämeni murtuu edessäsi?

Kaksi vaimoa, yksi haava,
toisella lapset, toisella kaipaus.
Vaikka rukoukseni vielä vaikenee,
Sinä kuulet sen ennen sanoja.

Ehkä kyynel on rukouksen alku,
ehkä hiljaisuuskin nousee luoksesi.
Ehkä tyhjä syli voi vielä kantaa
jotakin suurempaa kuin ymmärrän.

Minä tulen sellaisena kuin olen,
ilman vastausta, ilman voimaa.
Jos kukaan muu ei tunne kipuani,
Adonai, Sinä tunnet minut.

Kaksi vaimoa, yksi haava,
mutta Sinulta ei mikään ole salassa.
Adonai, minä tulen eteesi,
annan särkyneen sydämeni Sinulle.

Kaksi vaimoa, yksi haava,
ja yksi tie vie pyhäkkösi luo.
Vaikka rukoukseni vielä vaikenee,
Sinä kuulet sen ennen sanoja.

Shilon lamppu palaa yössä,
askeleeni vievät valoasi kohti.
En vielä tiedä, mitä huomenna tuo,
mutta tänään minä tulen eteesi.

Peninna satutti minua

Ensimmäinen Samuelin kirja 1:6–7

Vuosi toisensa jälkeen samat sanat,
sama katse, joka löysi haavani.
Hän puhui lapsistaan minun kuullen,
ja jokainen sana painoi sydäntäni.

Shilon tiellä hän kulki rinnallani,
mutta välillämme kasvoi näkymätön muuri.
Kun muut valmistautuivat juhlimaan,
minä jo pelkäsin hänen ääntään.

Hän tiesi, mihin hänen sanansa osuivat,
tiesi, miksi katseeni painui maahan.
Mutta se, mitä hän sanoi minusta,
ei ollut koko totuus elämästäni.

Peninna satutti minua,
mutta hän ei saanut määrittää minua.
Minä en ole vain tyhjä syli,
en vain vastausta odottava nainen.

Adonai, Sinä tunnet nimeni,
Sinä näet arvoni kyynelten alla.
Kun toisen sanat jäivät soimaan,
Sinun katseesi kutsui minut luoksesi.

En jaksanut syödä juhlapöydässä,
kyyneleet putosivat leivän päälle.
Elkanah kysyi, miksi itkin,
mutta en löytänyt sanoja vastaukseksi.

Kuinka selittäisin vuosien kivun,
pienet pistot, jotka eivät parantuneet?
Kuinka kertoisin, että joskus yksi lause
voi avata kaikki vanhat haavat?

Minä kannoin hänen sanojaan sisälläni,
kunnes ne kuulostivat omalta ääneltäni.
Silloin nousin pöydästä ja päätin
viedä ne kaikki Sinun eteesi.

Peninna satutti minua,
mutta hän ei saanut määrittää minua.
Minä en ole vain tyhjä syli,
en vain vastausta odottava nainen.

Adonai, Sinä tunnet nimeni,
Sinä näet arvoni kyynelten alla.
Kun toisen sanat jäivät soimaan,
Sinun katseesi kutsui minut luoksesi.

Ota pois häpeä, jota olen kantanut,
vaikka se ei koskaan kuulunut minulle.
Hiljennä ääni, joka sanoo:
”Sinusta ei tule mitään.”

Sinä et katso minua pilkaten,
et vertaa minua kehenkään.
Sinun edessäsi saan olla Hanna,
armahdettu, nähty ja rakastettu.

Peninna satutti minua,
mutta Sinä aloit parantaa minua.
Minä en ole vain tyhjä syli,
olen palvelijattaresi edessäsi.

Adonai, Sinä tunnet nimeni,
Sinä näet arvoni kyynelten alla.
Kun ihmisten sanat menettävät voimansa,
Sinun sanasi jää sydämeeni.

En voi muuttaa sitä, mitä hän sanoi,
mutta voin valita, minne kipuni vien.
Tänä yönä en kätke haavaani –
minä kannan sen Adonain eteen.

Miksi sydämesi on surullinen

Ensimmäinen Samuelin kirja 1:8

Elkanah istui vierelläni,
kun juhla-ateria jäi koskematta.
Hän näki kyyneleet kasvoillani,
vaikkei tuntenut niiden koko tarinaa.

Hän antoi minulle parhaan osan,
sillä hän rakasti minua syvästi.
Mutta lahjakaan ei voinut täyttää
sitä paikkaa, joka huusi sisälläni.

Hän kysyi niin hellästi kuin osasi,
yritti kantaa surua kanssani.
Silti oli tie, joka minun täytyi
kulkea yksin Adonain eteen.

”Hanna, miksi sinä itket?
Miksi et syö, miksi sydämesi on surullinen?
Enkö minä ole sinulle enemmän
kuin kymmenen poikaa?”

Sinä rakastat, sen minä tiedän,
enkä väheksy rakkauttasi.
Mutta tämä kaipaus vie minut paikkaan,
jonne vain Adonai voi vastata.

Joskus lähinkin ihminen näkee,
mutta ei voi ymmärtää kaikkea.
Hän voi pitää kädestä pimeässä,
muttei voi käskeä aamua saapumaan.

En syyttänyt häntä hiljaisuudestani,
enkä hänen sanojaan kovuudesta.
Hän tarjosi minulle oman sydämensä,
mutta minä tarvitsin rukouksen tien.

Rakkaus kulki rinnallani,
vaikkei se voinut poistaa haavaa.
Sen turvasta uskalsin nousta
ja lähteä kohti pyhäkköä.

”Hanna, miksi sinä itket?
Miksi et syö, miksi sydämesi on surullinen?
Enkö minä ole sinulle enemmän
kuin kymmenen poikaa?”

Sinä rakastat, sen minä tiedän,
enkä väheksy rakkauttasi.
Mutta tämä kaipaus vie minut paikkaan,
jonne vain Adonai voi vastata.

Kaikkea rakkautta ei ole annettu
täyttämään jokaista tyhjää paikkaa.
Joskus rakkaus vain kulkee vierellä,
kunnes löydän tien rukoukseen.

Sinä et ollut minun vastaukseni,
mutta et myöskään jättänyt minua.
Sinun lempeytesi antoi voiman
nousta pöydästä ja etsiä Adonaita.

”Hanna, miksi sinä itket?
Miksi et syö, miksi sydämesi on surullinen?”
Nyt minä nousen ja vien kysymyksen
Adonain pyhän läsnäolon eteen.

Sinä rakastat, sen minä tiedän,
ja kannan rakkautesi mukanani.
Mutta sydämeni syvimpään kaipaukseen
minä odotan vastausta Adonailta.

Jätän pöydän hiljaisuuden,
Shilon lamppu palaa edessäni.
Surullinen sydänkin saa tulla
Adonain kasvojen eteen.

Itkin Adonain edessä

Ensimmäinen Samuelin kirja 1:9–11, 15–16

Nousin pöydästä sanomatta mitään,
jätin juhlan äänet taakseni.
Shilon pyhäkön hämärässä
annoin kyynelten viimein puhua.

En tuonut kauniita lauseita,
en tiennyt oikeita sanoja.
Toin vain sydämen, joka oli
liian kauan kantanut yksin.

Sinun edessäsi ei tarvinnut peittää,
ei näyttää vahvemmalta kuin olin.
Sinä tiesit kaiken jo ennen kuin
polveni koskettivat maata.

Minä itkin Adonain edessä,
vuodatin sieluni Sinulle.
Jokainen kyynel oli rukous,
jokainen huokaus nousi luoksesi.

Minä itkin Adonain edessä,
enkä enää kätkenyt haavaani.
Kun en löytänyt sanoja,
Sinä kuulit särkyneen sydämeni.

Vuosien kaipaus aukeni kerralla,
kuin pato olisi murtunut sisälläni.
Kerroin Sinulle tyhjästä sylistä,
öistä, jolloin toivo katosi.

Kerroin sanoista, jotka satuttivat,
ja häpeästä, jota olin kantanut.
En tullut vaatimaan vastausta,
tulin, koska en jaksanut enää yksin.

Sinä et väistynyt tuskani edessä,
et käskenyt kyynelten vaieta.
Pyhyydessäsi oli tilaa
myös minun murtuneelle äänelleni.

Minä itkin Adonain edessä,
vuodatin sieluni Sinulle.
Jokainen kyynel oli rukous,
jokainen huokaus nousi luoksesi.

Minä itkin Adonain edessä,
enkä enää kätkenyt haavaani.
Kun en löytänyt sanoja,
Sinä kuulit särkyneen sydämeni.

Jos annat minulle pojan,
en pidä häntä vain itselläni.
Sen, minkä Sinulta saan,
tahdon antaa takaisin Sinulle.

Katso palvelijattaresi ahdinkoa,
älä unohda minua hiljaisuuteen.
Muista minut, Adonai,
ja anna elämälleni uusi laulu.

Minä itkin Adonain edessä,
ja jätin sieluni käsiisi.
Vastaus ei vielä ollut näkyvissä,
mutta taakkani ei ollut enää omani.

Minä itkin Adonain edessä,
ja pyhä hiljaisuus ympäröi minut.
Kun maailma näki vain kyyneleet,
Sinä näit rukouksen niiden sisällä.

Shilon lamppu paloi yössä,
enkä lähtenyt enää samanlaisena.
Kyyneleet jäivät kasvoilleni,
mutta sydämeni oli löytänyt Sinut.

Huuleni liikkuivat hiljaa

Ensimmäinen Samuelin kirja 1:12–13

Polvistuin pyhäkön varjoihin,
missä lamppu paloi hiljaa.
Sydämeni huusi Sinun puoleesi,
vaikka ääneni ei kantanut ilmaan.

Huuleni muodostivat sanoja,
joita kukaan muu ei kuullut.
Ne kulkivat suoraan syvyydestäni
Sinun sydämesi kuultaviksi.

En tarvinnut suurta ääntä,
en ihmisten huomiota ympärilleni.
Sinä kuulet myös rukouksen,
joka ei ylitä huulten rajaa.

Huuleni liikkuivat hiljaa,
mutta taivas kuuli jokaisen sanan.
Ääneni ei täyttänyt pyhäkköä,
mutta sydämeni täytti rukouksen.

Huuleni liikkuivat hiljaa,
kyyneleet puhuivat puolestani.
Adonai, ennen kuin kukaan ymmärsi,
Sinä jo tunsit koko kaipaukseni.

Eli istui ovenpielessä
ja seurasi minua kauempaa.
Hän näki vain liikkuvat huulet,
ei taistelua niiden takana.

Kuinka helposti ihminen tulkitsee
sen, mitä ei ole pysähtynyt kuulemaan.
Kuinka helposti hiljainen kärsimys
saa väärän nimen toisen silmissä.

Mutta Sinä et katsonut pintaa,
et erehtynyt minun tuskastani.
Sinä tunsit palvelijattaresi
ja kuulit jokaisen huokauksen.

Huuleni liikkuivat hiljaa,
mutta taivas kuuli jokaisen sanan.
Ääneni ei täyttänyt pyhäkköä,
mutta sydämeni täytti rukouksen.

Huuleni liikkuivat hiljaa,
kyyneleet puhuivat puolestani.
Adonai, ennen kuin kukaan ymmärsi,
Sinä jo tunsit koko kaipaukseni.

Hiljainen ei ole voimaton,
sanaton ei ole kuulematon.
Kun rukous syntyy sydämen syvyydessä,
se löytää tien Sinun luoksesi.

Vaikka ihminen näkee väärin,
Sinä näet kaiken oikein.
Vaikka kukaan ei kuule ääntäni,
Sinä et menetä sanaakaan.

Huuleni liikkuivat hiljaa,
mutta taivas kuuli lupaukseni.
Jos annat minulle tämän pojan,
hän kuuluu kaikkina päivinään Sinulle.

Huuleni liikkuivat hiljaa,
mutta toivo alkoi hengittää.
Adonai, ennen kuin vastaus näkyi,
Sinä olit jo lähellä minua.

Pyhäkössä vallitsi hiljaisuus,
mutta hiljaisuus ei ollut tyhjä.
Huuleni lakkasivat liikkumasta –
rukoukseni jäi Sinun käsiisi.

En ole juonut viiniä

Ensimmäinen Samuelin kirja 1:14–16

Eli katsoi minua ovenpielestä,
näki huuleni mutta ei kuullut ääntä.
Hän luuli murheeni olevan viiniä,
antoi kivulleni väärän nimen.

”Kuinka kauan olet juovuksissa?
Pane viinisi pois luotasi.”
Hänen sanansa osuivat haavaan,
mutta tällä kertaa en vaiennut.

Nostin kasvoni kyyneleiden alta,
vastasin niin lempeästi kuin taisin.
Minun täytyi kertoa totuus
siitä, mitä hän ei voinut nähdä.

En ole juonut viiniä,
olen murheen murtama nainen.
En ole vuodattanut maljaa eteeni,
olen vuodattanut sieluni Adonaille.

Älä pidä minua kelvottomana,
älä anna tuskalleni väärää nimeä.
Suuresta surusta ja ahdistuksesta
olen puhunut tähän hetkeen asti.

Joskus pyhässäkin paikassa
ihminen voi tulla väärin nähdyksi.
Se, jonka pitäisi tunnistaa rukous,
voi nähdä vain oudon käytöksen.

Mutta Sinä annoit minulle rohkeuden
puhua ilman vihaa ja häpeää.
En paennut, en myöskään taipunut
kantamaan syytöstä, joka ei ollut minun.

Kun kerroin, mitä sisälläni tapahtui,
Elin kasvoilta katosi ankaruus.
Tuomion paikalle laskeutui siunaus,
ja yön keskelle syttyi toivo.

En ole juonut viiniä,
olen murheen murtama nainen.
En ole vuodattanut maljaa eteeni,
olen vuodattanut sieluni Adonaille.

Älä pidä minua kelvottomana,
älä anna tuskalleni väärää nimeä.
Suuresta surusta ja ahdistuksesta
olen puhunut tähän hetkeen asti.

”Mene rauhassa”, Eli lausui,
”antakoon Israelin Jumala sinulle
sen, mitä olet Häneltä pyytänyt.”
Ja minä otin siunauksen vastaan.

Vastausta en vielä pitänyt sylissäni,
mikään ympärilläni ei ollut muuttunut.
Mutta sydämeni oli jättänyt taakkansa,
ja rauha kulki kanssani kotiin.

En ole juonut viiniä,
olen rukouksensa vuodattanut nainen.
Adonai on kuullut hiljaisen ääneni,
olen jättänyt asiani Hänelle.

Minua ei enää sido väärä nimi,
eikä suru hallitse kasvojani.
Menen rauhassa sitä tietä,
jonka Adonai avaa eteeni.

Palasin pöytään ja söin jälleen,
kasvoni eivät olleet enää surulliset.
Lupaus ei vielä näkynyt silmilleni,
mutta rauha oli jo syntynyt.

Muista palvelijatartasi

Ensimmäinen Samuelin kirja 1:11, 17–20

Adonai-Tzva’ot, katso ahdinkoani,
näe minut tässä edessäsi.
Älä kulje palvelijattaresi ohi,
älä jätä minua yksin kaipaukseeni.

Minulla ei ole mitään salattavaa,
Sinä tunnet jokaisen vuoteni.
Olet nähnyt tyhjän sylin ja pöydän,
kuullut pilkan ja yön huokaukset.

En pyydä, koska olisin ansainnut,
en tuo Sinulle omaa voimaa.
Tulen köyhänä ja avoimin käsin,
sillä vain Sinä voit vastata.

Muista palvelijatartasi, Adonai,
käännä kasvosi minun puoleeni.
Jos annat minulle pojan,
minä annan hänet takaisin Sinulle.

Muista palvelijatartasi, Adonai,
anna elämän nousta hiljaisuudesta.
Kaikkina elämänsä päivinä
hän olkoon erotettu Sinulle.

En tahdo tarttua lahjaan niin,
että unohtaisin sen Antajan.
Jos täytät sylini armollasi,
tahdon pitää lupaukseni edessäsi.

Poika, jota en vielä tunne,
ei syntyisi vain minun lohdukseni.
Hänen elämänsä voisi kuulua Sinulle,
palvella kansaasi ja kuulla äänesi.

Kaipaukseni on yhä henkilökohtainen,
mutta rukoukseni kasvaa suuremmaksi.
Ehkä vastauksesi ei kosketa vain minua,
ehkä valmistat jotakin Israelille.

Muista palvelijatartasi, Adonai,
käännä kasvosi minun puoleeni.
Jos annat minulle pojan,
minä annan hänet takaisin Sinulle.

Muista palvelijatartasi, Adonai,
anna elämän nousta hiljaisuudesta.
Kaikkina elämänsä päivinä
hän olkoon erotettu Sinulle.

Sinä muistit Saaran vanhuudessa,
Sinä kuulit Rivkan rukouksen.
Sinä avasit Rachelin kohdun,
Adonai, muista myös minut.

Ei siksi, että olisin heidän vertaisensa,
vaan koska Sinä olet sama uskollinen Jumala.
Sukupolvesta toiseen Sinä kuulet
ne, jotka huutavat puoleesi.

Muista palvelijatartasi, Adonai,
mutta tapahtukoon Sinun tahtosi.
Jos annat minulle tämän lahjan,
en rakenna siitä itselleni valtaistuinta.

Muista palvelijatartasi, Adonai,
tee vastauksestasi pyhä kutsu.
Se, mitä Sinulta rukoillen saan,
kuulukoon kokonaan Sinulle.

Lupaukseni jäi Shilon hiljaisuuteen,
Sinun ja minun välilleni.
En vielä tiennyt hänen nimeään,
mutta Sinä tunsit hänet jo.

Tätä lasta minä rukoilin

Ensimmäinen Samuelin kirja 1:20, 26–27

Aamun valo lankesi kotiimme,
ja uusi itku täytti huoneen.
Tällä kertaa se ei ollut minun itkuni,
vaan lapsen ääni sylissäni.

Katsoin kasvoja, joita olin kaivannut,
pidin ihmettä käsivarsillani.
Adonai oli muistanut minut,
hiljainen rukous oli saanut nimen.

Kutsuin häntä Samueliksi,
sillä Adonailta olin hänet pyytänyt.
Jokainen hengitys hänen rinnassaan
todisti Sinun uskollisuudestasi.

Tätä lasta minä rukoilin,
ja Adonai kuuli minun pyyntöni.
Tätä lasta minä odotin,
ja nyt hän lepää sylissäni.

Tätä lasta minä rukoilin,
jokainen kyynel johti tähän hetkeen.
Samuel, rukouksesta syntynyt,
sinä olet lahja Adonailta.

Kun muut lähtivät jälleen Shiloon,
minä jäin vielä lapsen kanssa.
”Kun hän on vieroitettu”, sanoin,
”vien hänet Adonain kasvojen eteen.”

Tahdoin muistaa jokaisen aamun,
jokaisen pienen käden liikkeen.
Tiesin, etteivät nämä vuodet olleet omiani,
mutta sain kantaa niitä sydämessäni.

Lupaukseni ei ollut kadonnut
ilon ja täyttyneen sylin alle.
Mitä enemmän rakastin lastani,
sitä syvemmin ymmärsin lahjan hinnan.

Tätä lasta minä rukoilin,
ja Adonai kuuli minun pyyntöni.
Tätä lasta minä odotin,
ja nyt hän lepää sylissäni.

Tätä lasta minä rukoilin,
jokainen kyynel johti tähän hetkeen.
Samuel, rukouksesta syntynyt,
sinä olet lahja Adonailta.

En saanut sinua omistaakseni,
sain sinut rakastaakseni.
En saanut sinua vain lohdukseni,
sinut kutsuttiin palvelemaan.

Sinä kuuluit Adonaille
jo ennen ensimmäistä hengitystäsi.
Minun rukoukseni toi sinut syliini,
Hänen kutsunsa kantaa sinut eteenpäin.

Tätä lasta minä rukoilin,
ja Adonai antoi enemmän kuin pyysin.
Tätä lasta minä kannoin,
nyt kannan myös antamaani lupausta.

Tätä lasta minä rukoilin,
ja annan hänet takaisin Sinulle.
Samuel, rukouksesta syntynyt,
kuule aina Adonain ääni.

Pidin sinua vielä hetken lähellä,
kuuntelin hengitystäsi yössä.
Ilo ja luopuminen kasvoivat rinnakkain –
molemmat kuuluivat rukoukseeni.

Minä lainaan hänet Adonaille

Ensimmäinen Samuelin kirja 1:21–28

Tie Shiloon oli tuttu,
mutta tällä kertaa kaikki oli toisin.
En kantanut vain kyyneliä sydämessäni,
pidin poikani kädestä kiinni.

Toimme uhrin Adonain eteen,
jauhot ja viinin kiitokseksi.
Jokainen askel kohti pyhäkköä
muistutti antamastani lupauksesta.

Olisin voinut pyytää vielä yhden vuoden,
vielä yhden yön hänen vierellään.
Mutta rakkaus ei peru lupausta,
jonka ahdingossa annoin Sinulle.

Minä lainaan hänet Adonaille
kaikiksi hänen elämänsä päiviksi.
Sinulta minä hänet rukoillen sain,
Sinulle minä annan hänet takaisin.

Minä lainaan hänet Adonaille,
vaikka sydämeni tuntee luopumisen.
Samuel ei kuulu vain minulle –
hän kuuluu Adonain tarkoitukseen.

”Herrani, niin totta kuin elät,
minä olen se nainen, jonka näit täällä.
Seisoin vierelläsi ja rukoilin,
ja tätä lasta minä pyysin.”

Eli katsoi poikaa rinnallani,
ja mennyt hetki palasi mieleen.
”Adonai antoi minulle pyyntöni,
siksi annan hänet Adonaille.”

Rukous, joka alkoi kyynelistä,
päättyi kumartumiseen pyhäkössä.
En tullut vain vastaanottamaan,
tulin myös palauttamaan lahjan.

Minä lainaan hänet Adonaille
kaikiksi hänen elämänsä päiviksi.
Sinulta minä hänet rukoillen sain,
Sinulle minä annan hänet takaisin.

Minä lainaan hänet Adonaille,
vaikka sydämeni tuntee luopumisen.
Samuel ei kuulu vain minulle –
hän kuuluu Adonain tarkoitukseen.

Poikani, kun lamppu palaa yössä,
kuuntele, jos Adonai kutsuu nimeäsi.
Kun et vielä tunne Hänen ääntään,
opettele sanomaan: ”Puhu, minä kuuntelen.”

Minä en voi kulkea jokaista askelta,
enkä suojata sinua kaikelta.
Mutta Hän, joka kuuli rukoukseni,
pitää myös sinun elämäsi käsissään.

Minä lainaan hänet Adonaille,
en menettänyt häntä antaessani.
Rakkaus, joka avaa kätensä,
luottaa Lahjan antajaan.

Minä lainaan hänet Adonaille,
ja kumarrun Hänen edessään.
Se, minkä kyynelin Häneltä pyysin,
saa nyt palvella Israelin keskellä.

Lähdin Shilosta ilman pientä kättä,
mutta en lähtenyt tyhjänä kotiin.
Lupaukseni jäi pyhäkköön,
ja sydämeni jäi Adonain käsiin.

Pieni viitta joka vuosi

Ensimmäinen Samuelin kirja 2:18–21

Kun talven illat pitenivät,
sytytin lampun kangaspuiden luo.
Valitsin langat huolellisesti,
mittasin kasvusi sydämessäni.

Viime vuoden viitta jäi pieneksi,
tiesin sinun kasvaneen taas.
Vaikken nähnyt jokaista askeltasi,
rakkauteni kutoi tietä Shiloon.

Jokaiseen pistoon jätin rukouksen,
jokaiseen saumaan hiljaisen siunauksen:
”Adonai, varjele poikaani,
opeta häntä tuntemaan äänesi.”

Pieni viitta joka vuosi,
äidin rakkaus langoiksi kudottuna.
Minä vein sen sinulle Shiloon,
missä palvelit Adonain edessä.

Pieni viitta joka vuosi,
aina hieman edellistä suurempi.
Sinä kasvoit Adonain luona,
mutta kuljit yhä sydämessäni.

Näin sinut pyhäkön pihalla,
pellavainen efodi ylläsi.
Äänessäsi oli uutta rohkeutta,
kasvoillasi lapsen kirkas ilo.

Sovitin viitan hartioillesi,
silitin hiukset otsaltasi.
Hetki kului liian nopeasti,
mutta kiitollisuus jäi käsiini.

En kysynyt, oliko lupaus helppo,
enkä katunut antamaani lahjaa.
Näin, kuinka Adonai kasvatti sinua,
ja tiesin sinun olevan oikeassa paikassa.

Pieni viitta joka vuosi,
äidin rakkaus langoiksi kudottuna.
Minä vein sen sinulle Shiloon,
missä palvelit Adonain edessä.

Pieni viitta joka vuosi,
aina hieman edellistä suurempi.
Sinä kasvoit Adonain luona,
mutta kuljit yhä sydämessäni.

Eli siunasi minut ja Elkanan:
”Antakoon Adonai teille jälkeläisiä
sen lapsen sijaan, jonka lainasitte
Adonain pyhään palvelukseen.”

Adonai katsoi jälleen puoleeni,
täytti kotimme uusilla äänillä.
Kolme poikaa ja kaksi tytärtä –
armo kasvoi siellä, missä oli ollut tyhjää.

Pieni viitta joka vuosi,
todistus uskollisesta rakkaudesta.
Minä en lakannut olemasta äitisi,
vaikka annoin sinut Adonaille.

Pieni viitta joka vuosi,
ja ympärilläni lasten äänet.
Adonai ei jäänyt minulle velkaa,
Hän täytti sylini armollaan.

Kun palasin jälleen kotiin,
käsiini jäi lankojen lämpö.
Aloin jo ajatella seuraavaa viittaa –
kuinka paljon kasvaisit ensi vuoteen.

Sydämeni riemuitsee Adonaissa

Ensimmäinen Samuelin kirja 2:1–9

Sydämeni riemuitsee Adonaissa,
voimani kohoaa Hänen nimessään.
Suuni avautuu kaiken jälkeen,
sillä pelastuksesi on tullut lähelle.

En ylistä vain saamaani lahjaa,
vaan Häntä, joka kuuli rukoukseni.
Et muuttanut ainoastaan olosuhteita,
Sinä nostit myös minun pääni.

Ei ole ketään niin pyhää kuin Adonai,
ei muuta turvaa Sinun rinnallasi.
Ei ole kallioita, jotka kestäisivät
niin kuin Sinun uskollisuutesi.

Sydämeni riemuitsee Adonaissa,
sieluni laulaa Hänen teoistaan.
Hän näkee köyhän, kuulee hiljaisen,
nostaa tomusta kumartuneen.

Sydämeni riemuitsee Adonaissa,
kaikki kunniani kuuluu Hänelle.
Hän kääntää surun ylistykseksi,
tyhjän sydämen ilon lähteeksi.

Älköön ylpeä puhuko korkeita,
älköön kerskaus nousko huulilta.
Adonai on kaiken tietävä Jumala,
Hän punnitsee ihmisten teot.

Vahvojen jouset särkyvät,
horjuvat vyötetään voimalla.
Kylläiset joutuvat etsimään leipää,
nälkäiset saavat levätä.

Sinä kuoletat ja annat elämän,
viet alas ja nostat jälleen.
Sinä köyhdytät ja Sinä rikastutat,
Sinä alennat ja korotat.

Sydämeni riemuitsee Adonaissa,
sieluni laulaa Hänen teoistaan.
Hän näkee köyhän, kuulee hiljaisen,
nostaa tomusta kumartuneen.

Sydämeni riemuitsee Adonaissa,
kaikki kunniani kuuluu Hänelle.
Hän kääntää surun ylistykseksi,
tyhjän sydämen ilon lähteeksi.

Maan perustukset kuuluvat Adonaille,
niiden päälle Hän asetti maailman.
Hän varjelee uskollistensa askeleet,
mutta pimeys nielee ylpeän tien.

Ihminen ei voita omalla voimallaan,
eikä valtaistuimia rakenneta ikuisiksi.
Adonai tuomitsee maan ääret
ja toteuttaa vanhurskaan tahtonsa.

Sydämeni riemuitsee Adonaissa,
sukupolvet kuulkoon Hänen teoistaan.
Hän nostaa heikon kunnian paikalle,
antaa perinnön sille, jolla ei ollut mitään.

Sydämeni riemuitsee Adonaissa,
suruni ei saanut viimeistä sanaa.
Se, joka kuuli hiljaisen rukoukseni,
on Israelin ikuinen kallio.

Kyyneleistä alkoi tämä laulu,
mutta nyt se täyttää pyhäkön.
Sydämeni riemuitsee Adonaissa –
minun pelastukseni on Hänessä.

Hän korottaa Voideltunsa sarven

Ensimmäinen Samuelin kirja 2:10

Poika, jonka toin Shilon pyhäkköön,
kasvoi kuulemaan Adonain ääntä.
Kun Israel eli pimeässä ajassa,
Sana syttyi jälleen hänen kauttaan.

Samuel seisoi kansan keskellä,
profeettana ja tuomarina.
Minun pienestä rukouksestani
Adonai valmisti tien kuninkaalle.

En nähnyt kaikkea rukoillessani,
en tuntenut tulevia sukupolvia.
Mutta Adonai näki jo Daavidin,
paimenen kedolla Betlehemissä.

Hän antaa voiman kuninkaalleen,
korottaa Voideltunsa sarven.
Adonai hallitsee maan ääriin,
eikä Hänen valtansa horju.

Hän antaa voiman kuninkaalleen,
korottaa Voideltunsa sarven.
Daavidin huoneesta nousee toivo –
Yeshua, Israelin Messias.

Samuel otti öljysarven käteensä,
kun Iisain pojat seisoivat edessä.
Adonai ei katsonut ulkomuotoa,
vaan sydäntä, jonka oli valinnut.

Nuorin kutsuttiin lampaiden luota,
öljy virtasi hänen päälleen.
Siitä päivästä Henki oli Daavidissa,
ja lupaus kulki sukupolviin.

Valtaistuimet nousevat ja kaatuvat,
ihmisten voima katoaa.
Mutta liitto, jonka Adonai antoi,
kantaa läpi historian.

Hän antaa voiman kuninkaalleen,
korottaa Voideltunsa sarven.
Adonai hallitsee maan ääriin,
eikä Hänen valtansa horju.

Hän antaa voiman kuninkaalleen,
korottaa Voideltunsa sarven.
Daavidin huoneesta nousee toivo –
Yeshua, Israelin Messias.

Hän nostaa köyhän tomusta,
antaa heikolle kunnian paikan.
Hän varjelee uskollistensa askeleet
ja murtaa ylpeyden vallan.

Hän muisti yhden itkevän naisen,
mutta vastaus kosketti koko kansaa.
Rukous kantoi profeetan kautta
kohti Daavidin ikuista lupausta.

Yeshua, Daavidin Poika,
Adonain lupaama Kuningas.
Sinun valtakuntasi ei horju,
Sinun valosi ei sammu.

Yeshua, Israelin Messias,
kansojen toivo ja Lunastaja.
Adonai on korottanut sarvesi,
Sinun nimessäsi me riemuitsemme.

Hän antaa voiman Kuninkaalleen,
korottaa Voideltunsa sarven.
Adonai hallitsee maan ääriin,
ja Hänen oikeutensa saapuu.

Hän antaa voiman Kuninkaalleen,
korottaa Voideltunsa sarven.
Kyyneleistä alkanut rukouslaulu
päättyy Messiaan ylistykseen.

Minä pyysin yhtä pientä poikaa,
Adonai näki kokonaisen kansan.
Minä toin Samuelin Hänen eteensä –
Hän valmisti tien Kuninkaalle.