Kysymys siitä, kuka kuuluu Israeliin, on yksi koko Raamatun suurista identiteettikysymyksistä. Se liittyy patriarkkoihin, sukukuntiin, liittoihin, maan lupaukseen, hajaannukseen, Juudaan, Efraimiin, kansoihin, Messiaaseen ja lopulta koko Jumalan ennallistamissuunnitelmaan.
Nykyään kysymys nousee erityisen voimakkaasti esiin silloin, kun kansoista tulevat ihmiset löytävät Raamatun juutalaisia juuria, alkavat tutkia Tooraa ja Israelin historiaa tai löytävät sukututkimuksestaan juutalaisia esivanhempia. Jotkut alkavat tämän jälkeen kysyä, ovatko he itse asiassa juutalaisia. Toiset pohtivat mahdollista yhteyttä Efraimiin tai Israelin kadonneisiin sukukuntiin. Jotkut harkitsevat juutalaisuuteen kääntymistä, kun taas toiset kokevat kyseessä olevan pikemminkin paluu johonkin suvussa kadonneeseen.
Messiaaninen näkökulma, auttaa sijoittamaan nämä kysymykset Raamatun juutalaiseen kokonaisuuteen. Se ei anna yksinkertaista kaavaa, jonka perusteella jokainen nykyihminen voitaisiin luokitella juutalaiseksi, Efraimiksi tai gojiksi. Sen vahvuus on siinä, että se auttaa pitämään Israelin, Messiaan ja kansojen suhteet niiden raamatullisessa yhteydessä.
Keskeinen lähtökohta on tämä: Kaikki Israelia rakastavat eivät ole juutalaisia. Kaikki juutalaista sukujuurta omaavat eivät välttämättä ole halakhisesti juutalaisia. Kaikki Israelin jälkeläiset eivät välttämättä kuulu Juudaan. Kaikki gojit eivät muutu Israeliksi uskoessaan Messiaaseen. Ja silti Jumalan suunnitelmassa Israel ja kansat voivat tulla yhdeksi Messiaassa menettämättä omaa identiteettiään.
Israel alkaa Jaakobista
Raamatun terminologiaa ei voida ymmärtää ilman Jaakobia. Jumala antoi Jaakobille nimen Israel. Hänen kahdestatoista pojastaan muodostuivat Israelin kaksitoista sukukuntaa. Siksi sanan ”Israel” alkuperäinen raamatullinen merkitys liittyy Jaakobiin ja hänen jälkeläisiinsä. Israel ei alun perin tarkoita uskonnollista järjestelmää eikä yleistä nimitystä kaikille Jumalaan uskoville ihmisille. Se on liittohistoriallinen nimi. Abraham sai lupauksen. Iisak kantoi lupausta. Jaakob sai nimen Israel. Hänen jälkeläisistään muodostui kansa. Tästä syystä Israelin käsitettä ei pitäisi irrottaa sukupolvista ja liitoista.
Heprealainen, israelilainen ja juutalainen eivät alun perin ole sama sana
Raamatussa käytetään useita nimityksiä. Heprealainen on hyvin vanha nimitys, jota käytetään jo Abrahamista.Israelilainen tarkoittaa Israelin eli Jaakobin jälkeläistä. Juutalainen, heprean Yehudi, liittyy alkujaan Juudaan. Näiden sanojen merkitykset lähentyivät historian aikana, mutta niiden alkuperäinen tausta on erilainen. Tämä on erittäin tärkeää kadonneiden sukukuntien keskustelussa. Kaikki Israelin kaksitoista sukukuntaa eivät olleet Juudan sukukuntaa.
Efraimilainen oli israelilainen, mutta alkuperäisessä sukukuntajaossa hän ei ollut juudalainen. Naftalilainen oli israelilainen, mutta ei Juudan sukukuntaa. Asserilainen oli israelilainen, mutta ei Juudan sukukuntaa. Siksi ”Israel” on historiallisesti laajempi käsite kuin ”Juuda”.
Miten ”juutalaisesta” tuli laajempi nimitys?
Israelin valtakunnan jakauduttua Salomon jälkeen syntyi kaksi valtakuntaa. Pohjoinen valtakunta tunnettiin Israelina ja toisinaan Efraimina. Eteläinen valtakunta tunnettiin Juudana. Juudan valtakunnassa keskeisiä olivat Juudan ja Benjaminin sukukunnat sekä leeviläisiä ja ihmisiä muistakin sukukunnista. Pohjoinen Israel joutui Assyrian vallan alle ja hajaantui. Juuda puolestaan joutui myöhemmin Babylonian pakkosiirtolaisuuteen, mutta osa kansasta palasi takaisin. Juudan ympärille säilynyt yhteisöllinen identiteetti alkoi ajan myötä kantaa laajemmin nimeä ”juutalainen”. Tämän vuoksi Uuden liiton aikana sana juutalainen voi käytännössä tarkoittaa Israelin kansaan kuuluvaa henkilöä laajemminkin kuin vain Juudan biologista jälkeläistä. Tämä historiallinen kehitys täytyy muistaa.
Kymmenen kadonnutta sukukuntaa – mitä oikeastaan katosi?
Usein puhutaan ”Israelin kymmenestä kadonneesta sukukunnasta”. Ilmaus on käyttökelpoinen, mutta se voi myös yksinkertaistaa liikaa. Pohjoisen valtakunnan väestö ei hävinnyt yhdessä hetkessä. Osa ihmisistä siirtyi Juudaan jo ennen Assyrian valloitusta. Osa jäi alueelle. Osa karkotettiin. Osa sekoittui muihin kansoihin. Osa identiteetistä säilyi, osa katosi. Siksi ei ole aivan oikein kuvitella, että kymmenen täysin erillistä ja geneettisesti puhdasta heimoa katosi yhdessä historialliseen sumuun. Todellisuus oli monimutkaisempi. Mutta profeetallisessa mielessä pohjoisen Israelin hajaannus on todellinen teema. Ja niin on myös sen ennallistaminen.
Efraim pohjoisen Israelin nimenä
Efraim oli Joosefin poika. Jaakobin siunauksessa hän sai erityisen aseman. Myöhemmin Efraimin sukukunnasta tuli niin merkittävä pohjoisessa valtakunnassa, että profeetat voivat käyttää nimeä Efraim koko pohjoisen Israelin edustajana. Siksi Hoseassa tai Jeremiassa Efraim ei aina tarkoita vain yhtä biologista sukukuntaa. Se voi toimia koko pohjoisen valtakunnan nimityksenä. Tämä on ratkaisevaa nykyajan tulkinnoissa. Kun joku sanoo: ”Minä olen Efraimia”, on kysyttävä: Tarkoittaako hän biologista polveutumista Efraimin sukukunnasta? Vai pohjoiseen Israeliin liittyvää profeetallista identiteettiä? Vai käyttääkö hän Efraimia kuvauksena kansoista tulevasta messiaanisesta uskovasta? Nämä eivät ole sama asia.
Kaikkia gojeja ei voida kutsua Efraimiksi
Joissakin heprealaisten juurien liikkeissä on syntynyt näkemys, jonka mukaan suuri osa kansoista tulleista uskovista olisi todellisuudessa hajaantunutta Efraimia. Ajatus perustuu usein siihen, että pohjoinen Israel hajosi kansojen sekaan ja että profeetat lupaavat sen paluun. Raamatullinen lähtökohta hajaannuksesta ja paluusta on todellinen. Mutta siitä ei seuraa, että kaikki kansoista tulevat Messias-uskovat olisivat Efraimia. Sha’ul puhuu Roomalaiskirjeen 11. luvussa edelleen kansoista tulevista ihmisistä kansoina. Hän ei sano: ”Te luulitte olevanne gojeja, mutta todellisuudessa olette Efraimia.” Sen sijaan hän käyttää öljypuuvertausta, jossa kansoista tuleva on villistä puusta oksastettu oksa. Tämä viittaa siihen, että kansojen oma identiteetti säilyy.
Villit ja luonnolliset oksat
Roomalaiskirjeen 11. luvun öljypuu on yksi tärkeimmistä identiteettiteksteistä koko Uudessa liitossa. Sha’ul kuvaa Israelin liittohistoriaa jalona oliivipuuna. Osa luonnollisista oksista on katkaistu epäuskon vuoksi. Kansoista tulevia oksastetaan puuhun. He saavat ravintoa samasta juuresta. Mutta Sha’ul säilyttää eron luonnollisten ja villien oksien välillä. Tämä on erittäin merkittävää. Osallisuus ei hävitä alkuperää. Kansoista tullut saa täyden osallisuuden Jumalan pelastukseen Messiaan kautta. Silti hänen ei tarvitse väittää olevansa biologisesti Israelista. Samalla luonnollinen oksa ei menetä alkuperäänsä vaikka olisi hetkellisesti katkaistu. Jumala kykenee oksastamaan sen takaisin.
Mitä luonnollinen oksa tarkoittaa?
Tässä pitää olla varovainen. Luonnollinen oksa tarkoittaa Sha’ulin vertauksessa Israelia. Sitä ei pidä automaattisesti käyttää henkilökohtaisena genealogisena arvonimenä. Jos joku löytää suvustaan yhden juutalaisen esi-isän, hän ei voi sen perusteella yksinkertaisesti julistaa: ”Olen Roomalaiskirjeen 11. luvun luonnollinen oksa.” Mutta jos ihmisellä on todellinen Israel-yhteys suvun kautta, öljypuuvertauksen maailma auttaa ymmärtämään, ettei Jumalan liittohistoria ole biologisesti merkityksetön. Israel ei ole vain hengellinen symboli.
Abrahamin lapset – fyysinen ja uskollinen ulottuvuus
Sha’ul käyttää Abrahamin lapseutta useammalla tavalla. On fyysistä polveutumista. On myös uskoon perustuvaa osallisuutta Abrahamin siunaukseen. Näitä ei pidä sekoittaa. Kun kansoista tuleva uskoo Messiaaseen, hän saa osallisuuden Abrahamille luvattuun siunaukseen. Se ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti, että hänen biologinen sukupuunsa muuttuu. Samoin juutalainen biologinen syntyperä ei automaattisesti takaa henkilökohtaista uskollisuutta Jumalalle. Raamattu säilyttää sekä liittohistorian että sydämen uskon merkityksen.
”Ei kaikki Israel ole Israel”
Roomalaiskirjeen yhdeksännen luvun lause ”eivät kaikki Israelista polveutuvat ole Israel” on joskus tulkittu niin, että fyysinen Israel olisi menettänyt merkityksensä. Tämä ei kuitenkaan sovi Roomalaiskirjeen 9–11 lukujen kokonaisuuteen. Sha’ul ei julista Israelia merkityksettömäksi. Hän käsittelee kysymystä siitä, miten liittolupaus, valinta ja usko liittyvät toisiinsa. Fyysinen syntyperä ei yksinään takaa pelastusta. Mutta tästä ei seuraa, ettei fyysisellä Israelilla olisi enää mitään asemaa Jumalan suunnitelmassa. Roomalaiskirjeen 11. luku torjuu tällaisen johtopäätöksen hyvin selvästi.
Juutalainen syntyperä ei ole sama kuin halakhinen juutalaisuus
Nykyajan keskustelussa tämä on yksi tärkeimmistä erotteluista. Ihminen voi löytää sukututkimuksestaan todistettavasti juutalaisen isoäidin, isoisän tai kaukaisemman esi-isän. Tämä kertoo todellisesta juutalaisesta sukujuuresta. Mutta siitä ei automaattisesti seuraa, että kaikki juutalaiset yhteisöt tunnustaisivat henkilön juutalaiseksi. Halakhinen asema on yhteisöllinen ja uskonnollis-oikeudellinen kysymys. Sukututkimuksellinen juutalainen syntyperä on historiallinen kysymys. Niitä ei pidä sekoittaa.
Äitilinjan merkitys
Perinteisessä rabbiinisessa juutalaisuudessa juutalainen asema on pitkään määritelty äitilinjan kautta tai hyväksytyn kääntymisen perusteella. Tämän vuoksi dokumentoitu katkeamaton juutalainen äitilinja voi olla aivan erilainen tilanne kuin yksittäinen juutalainen esi-isä isän puolella. Messiaanisen raamatuntulkinnan kannalta tämä ei tarkoita, että isän puoleinen juutalainen perintö olisi merkityksetön. Se on edelleen todellinen sukujuuri. Mutta yhteisöllisen tunnustamisen kannalta eri juutalaiset suuntaukset voivat arvioida tilanteen eri tavoin. Messiaaninen näkökulma ei itsessään ratkaise tätä halakhista kysymystä.
Isälinja ei myöskään ole merkityksetön Raamatussa
Raamatulliset sukuluettelot kulkevat hyvin usein isälinjan kautta. Sukukunta määräytyi Israelissa isän suvun mukaan. Pappeus kulki Aaronin mieslinjan kautta. Daavidin dynastia liittyi isälinjaan. Tästä syystä ei voida sanoa, ettei isän puoleisella israelilaisella syntyperällä olisi Raamatun näkökulmasta merkitystä. Mutta jälleen kerran: Raamatullinen sukulinja, rabbiininen halakha ja nykyisten juutalaisten yhteisöjen jäsenyyskriteerit ovat eri kysymyksiä. Niitä ei pidä ratkaista yhdellä lauseella.
Juutalainen sukujuuri ei automaattisesti kerro sukukuntaa
Tämä on erityisen tärkeä huomio. Jos sukututkimuksessa löytyy juutalaisia, voidaan sanoa: ”Suvussani on juutalaista syntyperää.” Mutta yleensä ei voida sanoa: ”Siksi olen Efraimia.” Suurin osa nykyjuutalaisista ei pysty aukottomasti jäljittämään sukukuntaansa muinaisen Israelin aikaan. Leevin ja pappeuteen liittyvien sukuperinteiden kohdalla historiallista jatkuvuutta on joissakin suvuissa säilynyt enemmän, mutta sekään ei ratkaise koko Israelin heimokysymystä. Siksi yksittäisen henkilön nimeäminen Efraimiksi, Manasseksi tai Isaskariksi vaatii erittäin paljon enemmän kuin yleisen juutalaisen sukujuuren.
DNA ja Israelin sukukunnat
Moderni geenitutkimus on tehnyt mahdolliseksi löytää yhteyksiä eri väestöryhmiin. Se voi joissakin tapauksissa tukea juutalaista sukututkimusta. Mutta DNA-testi ei yleensä kykene kertomaan: ”Olet Efraimin sukukuntaa.” Muinaisista sukukunnista ei ole käytettävissä sellaista kattavaa vertailuaineistoa, jonka avulla jokainen nykyihminen voitaisiin luokitella varmasti. Siksi geneettinen näyttö ja raamatullinen sukukuntaidentiteetti pitää erottaa toisistaan. DNA voi tukea väitettä juutalaisesta sukujuuresta. Se ei tavallisesti ratkaise Efraim-kysymystä.
Mitä jos sukututkimuksessa todella löytyy paljon juutalaisia?
Silloin asia kannattaa ottaa vakavasti. Jos kyse ei ole yhdestä kaukaisesta esi-isästä vaan suvussa toistuvasta ja dokumentoidusta juutalaisesta yhteydestä, henkilön suhde juutalaiseen historiaan on selvästi merkittävämpi. Tällöin on syytä selvittää: Missä yhteisöissä esivanhemmat elivät? Miten he itse määrittelivät itsensä? Milloin juutalainen identiteetti katosi? Johtuiko se seka-avioliitosta? Assimilaatiosta? Vainosta? Pakkokääntymisestä? Sodasta? Tietoisesta salailusta? Historiallinen konteksti voi muuttaa koko kysymyksen luonteen.
Anusim ja pakkokääntymisen historia
Juutalaisessa historiassa on tunnettu tilanteita, joissa juutalaisia pakotettiin luopumaan näkyvästä juutalaisesta elämästään. Erityisesti Iberian niemimaan pakkokääntymiset synnyttivät sukuja, joissa juutalainen alkuperä säilyi mutta näkyvä identiteetti katosi. Tämä osoittaa periaatteellisen asian: näkyvän juutalaisen elämäntavan katoaminen ei aina tarkoita sitä, että alkuperäinen identiteetti olisi vapaaehtoisesti hylätty. Siksi suvun juutalaisten juurien löytymistä ei pitäisi aina käsitellä tavallisena gojin kiinnostuksena juutalaisuuteen. Historiallinen tarina voi olla paljon monimutkaisempi.
Paluu vai kääntyminen?
Tässä sana teshuvah saa suuren merkityksen. Jos henkilö ilman mitään juutalaista taustaa liittyy juutalaiseen kansaan, on luontevaa puhua kääntymisestä. Jos taas henkilön suvussa on ollut juutalainen identiteetti, joka on historian aikana kadonnut, hengellisesti voidaan ainakin kysyä, onko kyseessä jossakin merkityksessä paluu. Tämä ei automaattisesti ratkaise virallista juutalaista asemaa. Mutta se muuttaa kysymyksen luonnetta. Ihminen ei ehkä sano: ”Haluan tulla joksikin, mitä en ole koskaan ollut.” Hän voi sanoa: ”Haluan ymmärtää ja palauttaa jotakin, mikä kuuluu oman sukuni historiaan.”
Giyur ja teshuvah eivät ole sama asia
Giyur tarkoittaa juutalaisuuteen kääntymistä. Teshuvah tarkoittaa palaamista, kääntymistä takaisin Jumalan puoleen. Ne voivat tietyissä tilanteissa liittyä toisiinsa, mutta käsitteinä ne ovat erilaisia. Jos henkilöllä on epäselvä juutalainen asema, jokin yhteisö saattaa käytännössä edellyttää muodollista prosessia. Hengellisesti henkilö saattaa silti kokea prosessin paluuna eikä uuden identiteetin omaksumisena. Tämä on mahdollista pitää yhtä aikaa totena.
Kuka päättää, kuka on juutalainen?
Tähän ei ole yhtä ainoaa modernia vastausta. Ortodoksijuutalaisuudella, konservatiivisella juutalaisuudella, reformijuutalaisuudella, Israelin valtion lainsäädännöllä ja messiaanisilla juutalaisilla yhteisöillä voi olla toisistaan poikkeavia käytäntöjä. Tästä syystä pelkkä lause: ”Minulla on juutalainen isoisä, joten olen juutalainen” voi olla yhdessä merkityksessä historiallisesti ymmärrettävä mutta toisessa yhteisöllisessä merkityksessä riittämätön. Samoin: ”Rabbi ei tunnusta minua juutalaiseksi, joten suvussani ei ole mitään juutalaista” olisi yhtä lailla väärä päätelmä. Historiallinen syntyperä ja yhteisöllinen asema ovat eri asioita.
Entä Israelin paluulaki?
Myös Israelin valtion käyttämät oikeudelliset määritelmät ovat oma kokonaisuutensa. Ne eivät ole täysin samoja kuin halakhiset määritelmät. Siksi henkilöllä voi olla sellainen juutalainen sukujuuri, jolla on merkitystä yhden järjestelmän piirissä mutta ei toisen. Tätä ei pidä käyttää teologisen identiteetin lopullisena mittarina. Valtio ratkaisee kansalaisuuteen liittyvän oikeudellisen kysymyksen. Rabbininen yhteisö ratkaisee oman uskonnollisen jäsenyytensä. Sukututkimus ratkaisee sen, mitä historiasta voidaan osoittaa. Raamattu puolestaan käsittelee Jumalan liittosuunnitelmaa. Kaikkia neljää tasoa ei pidä sekoittaa.
Kuka kuuluu Israeliin Raamatun mielessä?
Tähän kysymykseen ei voi antaa vain yhtä lausetta. Raamatun Israelilla on ainakin kolme toisiinsa liittyvää ulottuvuutta. Ensinnäkin on Jaakobin fyysinen jälkeläistö. Toiseksi on liittoyhteisö, joka elää Israelin Jumalan kanssa. Kolmanneksi on uskollinen jäännös, joka todella elää uskossa. Nämä eivät ole aina täysin päällekkäisiä. Esimerkiksi epäuskoinen israelilainen ei lakkaa genealogisesti olemasta Israelista. Mutta hänen suhteensa Jumalaan voi olla rikkoutunut. Samoin goj voi tulla Jumalan yhteyteen ja saada osallisuuden Israelin siunauksesta ilman että hänen syntyperänsä muuttuu.
Juutalainen ja goj voivat molemmat olla Messiaan omia
Tässä messiaaninen näkökulma on erittäin tärkeä. Yeshuassa juutalaisen ei tarvitse muuttua ei-juutalaiseksi. Gojin ei tarvitse muuttua juutalaiseksi. Molemmat tulevat saman Messiaan yhteyteen. Apostolien tekojen 15. luku vahvistaa tämän erityisesti kansojen kohdalla. Kansoista tulevilta ei vaadittu juutalaiseksi tulemista, jotta he voisivat kuulua Messiaan yhteisöön. Tämä merkitsee sitä, ettei juutalainen identiteetti ole ylempi hengellinen taso.
Yksi uusi ihminen ei ole yksi uusi kansallisuus
Efesolaiskirjeen toinen luku puhuu siitä, kuinka Messias tekee juutalaisista ja kansoista yhden uuden ihmiskunnan. Tämä ei tarkoita, että kaikki muuttuvat etnisesti samaksi kansaksi. Jos niin olisi, Sha’ulin jatkuva puhe Israelista ja kansoista menettäisi merkityksensä. Ykseys on Messiaassa. Ei genealogisessa yhdenmukaisuudessa. Tämä on keskeinen periaate. Yksi ruumis ei tarkoita yhtä sukupuuta.
Galatalaiskirjeen ”ei juutalaista eikä kreikkalaista”
Galatalaiskirjeen kuuluisaa lausetta ei myöskään pidä käyttää etnisten identiteettien hävittämiseen. Samassa tekstissä sanotaan, ettei ole miestä eikä naista. Se ei tarkoita biologisten sukupuolten lakkaamista olemasta. Samalla tavalla ”ei juutalaista eikä kreikkalaista” tarkoittaa ennen kaikkea yhdenvertaista asemaa Messiaassa. Juutalainen ei pelastu juutalaisuutensa perusteella. Goj ei ole vähempiarvoinen gojiutensa vuoksi. Molemmat tarvitsevat Messiasta.
Kansojen kutsu on itsessään arvokas
On suuri virhe ajatella, että kansoista tuleva olisi jotenkin keskeneräinen Israelilainen. Raamatun profeetat näkevät kansoilla oman tehtävän. Jesaja näkee kansat tulemassa Siioniin. Sakarja näkee kansat viettämässä Sukkotia Jerusalemissa. Psalmit kutsuvat kansoja ylistämään Adonaita. Ilmestyskirja näkee lunastettuja kaikista kansakunnista. Jos kaikki kansat lakkaisivat olemasta kansoja, tämä profeetallinen moniäänisyys katoaisi.
Israelin ennallistaminen ei tarkoita kansojen muuttumista Israeliksi
Tämä on erittäin tärkeä periaate kadonneiden sukukuntien keskustelussa. Israel todella ennallistetaan. Mutta siitä ei seuraa, että jokainen kansoista tuleva uskova olisi Israelin kadonnut jäsen. Raamattu pystyy pitämään yhtä aikaa voimassa kaksi suurta lupausta: Israel ennallistetaan. Kansat tulevat Israelin Jumalan luo. Jos nämä kaksi ryhmää muutetaan automaattisesti yhdeksi genealogiseksi ryhmäksi, profeetallinen kuva köyhtyy.
Hesekielin kaksi sauvaa eivät tarkoita automaattisesti kirkkoa ja juutalaisia
Hesekielin 37. luvun kaksi sauvaa – Juuda ja Joosef/Efraim – liittyvät tekstin omassa yhteydessä Israelin jakautuneen valtakunnan ennallistamiseen. Siksi on vaikea perustella tulkintaa, jossa Efraimin sauva tarkoittaisi yksinkertaisesti koko ei-juutalaista seurakuntaa. Teksti puhuu Israelin sisäisestä hajaannuksesta ja yhdistymisestä. Tämä ei estä näkemästä Messiaan kautta tapahtuvaa laajempaa kansojen mukaan tulemista. Mutta kansojen oksastamista ei pidä sekoittaa Juudan ja Efraimin sauvojen yhdistämiseen. Ne ovat eri profeetallisia kuvia.
Juuda ei ole koko Israel – mutta Juuda on Israelia
Toinen ääripää on väittää, että nykyinen juutalainen kansa edustaisi vain Juudaa eikä sillä olisi oikeutta nimeen Israel. Tämäkin on liian yksinkertainen väite. Historiallisesti pohjoisista sukukunnista siirtyi väestöä Juudaan. Juudan yhteisöön liittyi myös muita israelilaisia. Myöhemmässä juutalaisessa identiteetissä Israelin kansallinen perintö säilyi laajemmin kuin vain yhden biologisen heimon kautta. Siksi ei ole perusteltua asettaa ”juutalaisia” ja ”Israelia” vastakkain aivan kuin nykyjuutalaiset eivät olisi Israelia.
Efraimin paluu ei syrjäytä Juudaa
Jos Jumala ennallistaa Efraimin, se ei tapahdu Juudan kustannuksella. Hesekielin kuva on yhdistyminen. Ei kilpailu. Juuda ei lakkaa olemasta. Efraim ei syrjäytä Juudaa. Molemmat tulevat yhdeksi Jumalan kädessä. Tämä on tärkeä korjaus sellaisiin tulkintoihin, joissa kadonneiden sukukuntien löytäminen muuttuu nykyjuutalaisen kansan aseman haastamiseksi. Sellainen ei vastaa Hesekielin näyn suuntaa.
Yksi Kuningas on koko ennallistamisen päämäärä
Hesekielin profetian keskuksessa ei lopulta ole sukukuntakartta. Keskuksessa on Kuningas. ”Minun palvelijani David” hallitsee yhdistynyttä kansaa. Messiaaninen tulkinta näkee tämän viittaavan Daavidin Poikaan, Messiaaseen. Siksi Efraimin paluun pitäisi johtaa kohti Messiasta, ei pois hänestä. Jos sukukuntaidentiteetin etsintä muuttuu tärkeämmäksi kuin Yeshua, järjestys vääristyy.
Uusi liitto annetaan Israelille ja Juudalle
Jeremian 31. luvun uusi liitto liittyy Israelin huoneeseen ja Juudan huoneeseen. Tätä ei pidä ohittaa. Uusi liitto on Israelin ennallistamisen liitto. Messiaan kautta kansat tulevat sen siunauksista osallisiksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että alkuperäiset osapuolet katoavat. Päinvastoin juuri tämä tekee kansojen mukaan tulemisesta niin suuren armon. Heidät tuodaan lähelle jotakin, jonka Jumala lupasi Israelin liittohistorian sisällä.
Efraim ja uusi liitto samassa profeetallisessa ympäristössä
Jeremian 31. luvussa Efraimin ennallistaminen ja uusi liitto esiintyvät samassa suuremmassa ennallistamisen kokonaisuudessa. Tämä on huomionarvoista. Efraim muistetaan. Israel kootaan. Juuda ennallistetaan. Toora kirjoitetaan sydämeen. Synnit annetaan anteeksi. Tätä kaikkea ei pitäisi pilkkoa toisistaan irrallisiksi aiheiksi. Jumalan päämäärä on kokonaisvaltainen ennallistaminen.
Entä henkilö, jonka suvusta löytyy juutalaisia ja joka uskoo Yeshuaan?
Tällaisen henkilön kohdalla ei pitäisi tehdä liian nopeaa päätelmää kumpaankaan suuntaan. Ei pitäisi sanoa automaattisesti: ”Olet vain goj, sillä sukusi ei merkitse mitään.” Mutta ei myöskään: ”Olet varmasti Efraimia.” Oikeampi lähestymistapa on: Tutki mitä voidaan todistaa. Sitten kysy: Millainen juutalainen yhteys suvussa on? Kuinka läheinen? Miten se kulkee? Miten se katkesi? Onko mahdollista selvittää juutalainen yhteisö? Onko kyseessä äitilinja? Isälinja? Molemmat? Mikä on henkilön suhde nykyiseen juutalaiseen yhteisöön?
Messiaaninen identiteetti ei tarvitse historian vääristämistä
Yeshua ei tarvitse väärää sukupuuta saadakseen ihmisen omakseen. Jos olet goj, saat olla goj. Jos olet juutalainen, saat olla juutalainen. Jos suvussasi on osittain juutalaista taustaa, saat sanoa juuri niin. Jos asemasi on epäselvä, saat sanoa senkin. Totuudessa eläminen on parempi kuin näyttävä identiteetti.
Voiko tällainen henkilö kääntyä juutalaisuuteen?
Voi olla tilanteita, joissa henkilö, jolla on juutalaista sukujuurta mutta jonka nykyinen asema ei täytä tietyn yhteisön kriteerejä, hakeutuu muodolliseen kääntymis- tai vahvistamisprosessiin. Tätä ei pidä rinnastaa automaattisesti tilanteeseen, jossa henkilöllä ei ole mitään juutalaista sukuhistoriaa. Motivaatio voi olla aivan erilainen. Kyse voi olla yhteisöllisen aseman palauttamisesta tai vahvistamisesta. Mutta Messias-uskovan kohdalla yksi kysymys jää ratkaisevaksi: Mitä prosessi edellyttää suhteessa Yeshuaan?
Yeshuaa ei voi uhrata identiteetin vuoksi
Messiaanisen maailmankuvan näkökulmasta tämä on selvä raja. Juutalainen alkuperä ja usko Yeshuaan eivät ole luonnollisia vastakohtia. Yeshua on Israelin Messias. Siksi prosessi, jossa henkilö pyrkii lähemmäksi Israelin identiteettiä mutta joutuisi samalla kieltämään Israelin Messiaan, muodostaa syvän teologisen ristiriidan. Identiteetin palautumisen ei pitäisi vaatia Messiaan menettämistä.
Saako henkilö elää juutalaista elämää ennen kuin asema on ratkaistu?
Tähän ei ole yhtä mekaanista vastausta. Ihminen voi joka tapauksessa: tutkia Tooraa, opiskella hepreaa, tutkia juutalaista historiaa, oppia suvustaan, osallistua raamatullisten juhlien ymmärtämiseen, kunnioittaa Shabbatia, rukoilla Israelin puolesta ja kasvaa Messiaan tuntemisessa. Mutta ulkoisiin yhteisöllisiin tunnuksiin kannattaa suhtautua viisaasti. On ero sen välillä, että ihminen rakastaa juutalaista perintöä, ja sen välillä, että hän julkisesti esittää itsensä sellaisena, mitä hänen asemastaan ei vielä voida osoittaa.
Tzitzit, tallit, kippa ja identiteetin ulkoiset merkit
Ulkoiset tunnukset voivat herättää ympäristössä oletuksen henkilön juutalaisesta asemasta. Siksi niiden käyttäminen ei ole aina pelkkä yksityinen hengellinen valinta. Jos henkilön asema on vielä selvittämättä, on viisasta kysyä: Mitä tämä merkki viestii muille? Väitänkö sillä jotakin, mitä en vielä tiedä? Onko kyseessä Tooran kunnioittaminen vai identiteetin rakentaminen ulkoisin keinoin? Nöyryys on tässäkin hyvä opas.
Heprealainen nimi ei tee ihmisestä israelilaista
Sama koskee heprealaisia nimiä. Ihminen voi käyttää heprealaista nimeä monista syistä. Mutta nimi ei luo sukupuuta. Messiaanisten juurien löytämisen ei pitäisi muuttua näyttämöksi, jolla pyritään näyttämään mahdollisimman juutalaiselta. Todellinen yhteys Israeliin kestää totuuden.
Mikä on kansoista tulevan oikea paikka?
Jos tutkimus lopulta osoittaa, ettei henkilöllä ole merkittävää juutalaista sukujuurta, mitään ei ole menetetty. Hänen paikkansa Messiaassa ei ole pienempi. Hän on yksi niistä kansoista, joiden mukaan tulemisesta profeetat puhuivat. Hän on villi oksa, joka on oksastettu jaloon puuhun. Hän saa rakastaa Israelin Jumalaa ilman, että hänen tarvitsee tulla Israeliksi. Tämä on suuri kutsumus, ei pettymys.
Mikä on juutalaisen oikea paikka?
Jos tutkimus puolestaan vahvistaa juutalaisen identiteetin, henkilön ei tarvitse nähdä sitä esteenä Messias-uskolle. Messiaanisen näkökulman koko lähtökohta haastaa ajatuksen, että juutalaisen pitäisi tulla kulttuurisesti ei-juutalaiseksi tunnustaessaan Yeshuan. Messiaaninen juutalainen voi nähdä juutalaisen identiteettinsä osana Jumalan uskollisuutta Israelille.
Entä ihminen näiden kahden välissä?
Monet todelliset ihmiset ovat juuri tässä tilanteessa. Suvussa on juutalaisia. Mutta yhteys on katkennut. Halakhinen asema on epäselvä. Henkilö ei halua teeskennellä. Mutta hän ei myöskään halua kieltää omaa historiaansa. Tällaiselle ihmiselle ehkä kaikkein rehellisin identiteetti voi jossakin vaiheessa olla yksinkertaisesti: ”Minulla on juutalaisia sukujuuria, joita tutkin ja joiden merkitystä etsin Messias Yeshuan yhteydessä.” Kaikkea ei tarvitse ratkaista välittömästi yhdellä nimikkeellä.
Efraimin nimi vaatii erityistä varovaisuutta
Jos henkilö käyttää itsestään sanaa Efraim, hänen pitäisi tietää tarkkaan, mitä hän sillä tarkoittaa. Jos se esitetään biologisena väitteenä, tarvitaan historiallista näyttöä. Jos se on teologinen nimitys kansoista tuleville uskoville, on myönnettävä, että tällainen käyttö on tulkinnallinen eikä yksiselitteisesti johdu Roomalaiskirjeestä tai Apostolien teoista. Jos se liittyy profeetalliseen toivoon pohjoisen Israelin ennallistamisesta, sen voi ilmaista ilman henkilökohtaista heimoväitettä. Esimerkiksi: ”Uskon Raamatun lupaavan Efraimin ennallistamisen, mutta en väitä tietäväni omaa sukukuntaani.” Tämä on sekä uskova että nöyrä lausuma.
Jumala ei tarvitse meidän auttavan profetian täyttymistä
Tämä on hyvä periaate. Jos Jumala on luvannut koota Israelin, hän kykenee tekemään sen. Jos Efraim on kansojen keskellä, Jumala tietää missä. Jos Manassen jälkeläisiä elää jossakin, Jumala tietää keitä he ovat. Meidän ei tarvitse julistaa kaikkia kiinnostuneita Efraimiksi saadaksemme profetian näyttämään toteutuvan. Jumalan sana ei tarvitse keinotekoista vahvistusta.
Mikä sitten on todellinen merkki paluusta?
Raamatullisesti kaikkein tärkein merkki ei ole heimotodistus. Se on sydämen kääntyminen Adonain puoleen. 5. Mooseksen kirjan 30. luvun paluussa kansa palaa Jumalan luo. Hesekielin ennallistamisessa Jumala antaa uuden sydämen ja uuden hengen. Jeremian uudessa liitossa Toora kirjoitetaan sydämeen. Profeetallinen ennallistaminen on siis enemmän kuin genealoginen löytö.
Toora sydämessä
Jeremian 31. luvun uuden liiton lupaus kuvaa aikaa, jolloin Jumala kirjoittaa Tooransa kansansa sydämeen. Tämä on syvempi tavoite kuin ulkoisen identiteetin rakentaminen. Ihminen voi pukeutua juutalaisesti mutta hänen sydämensä voi olla kaukana Jumalasta. Toinen ihminen voi olla vielä keskellä sukunsa selvittämistä mutta hänen sydämensä voi syvästi etsiä Adonaita. Jumala näkee tämän eron.
Sukututkimus on palvelija, ei herra
Sukututkimus voi olla erittäin tärkeä väline. Se voi paljastaa totuuden. Se voi palauttaa unohdettuja nimiä. Se voi antaa selityksen suvun vaiheille. Se voi vahvistaa juutalaisen sukujuuren. Mutta se ei saa hallita koko hengellistä elämää. Jos ihminen alkaa ajatella, ettei voi levätä ennen kuin löytää todisteen tietystä heimosta, identiteetin etsintä voi muuttua taakaksi. Adonai ei tarvitse täydellistä sukupuuta voidakseen kutsua ihmistä.
Sukupuu ja Messiaan sukupuu
On kiinnostavaa, että Uusi liitto alkaa Matteuksessa sukuluettelolla. Yeshua sijoitetaan Abrahamin ja Daavidin historiaan. Tämä osoittaa, ettei sukulinja ole Raamatulle merkityksetön. Messiaan identiteetissä hänen israelilaisella ja daavidilaisella alkuperällään on merkitys. Samalla Messias itse on se, johon kaikki sukupuut lopulta tähtäävät. Sukututkimuksen suurin kysymys ei ole vain: ”Kenen jälkeläinen olen?” Vaan: ”Miten elämäni liittyy Jumalan pelastussuunnitelmaan Messiaassa?”
Israel ei ole vain geneettinen käsite
Vaikka Israelin synty liittyy Jaakobin jälkeläisiin, Israel on enemmän kuin DNA. Se on kansa. Liitto. Historia. Maa. Kieli. Muisti. Toora. Jumalan kutsumus. Siksi pelkkä geneettinen prosenttiluku ei tee ihmisestä automaattisesti osallista koko tästä elävästä yhteisöllisestä todellisuudesta. Identiteetti on biologinen, historiallinen ja yhteisöllinen kokonaisuus.
Juutalaisuus ei ole hengellinen harrastus
Tämä on tärkeää niille, jotka harkitsevat kääntymistä. Juutalaisuus ei ole kokoelma kauniita tapoja. Se ei ole vain Shabbat-kynttilöitä. Ei vain hepreaa. Ei vain shofaria. Ei vain Sukkotia. Ei vain kosher-ruokaa. Se on liittymistä kansan historiaan, vastuuseen ja yhteisöön. Jos sukututkimuksessa löytyy juutalaisia, tämä yhteys voi tuntua entistä henkilökohtaisemmalta. Mutta silloinkin asia vaatii kunnioitusta eikä romantisointia.
Antisemitismi tekee tästä kysymyksestä vakavan
Juutalaisen identiteetin omaksuminen ei historiallisesti ole merkinnyt pelkästään hengellisten etuoikeuksien saamista. Se on merkinnyt myös vainoa. Karkotuksia. Pogromeja. Syrjintää. Holokaustia. Terroria. Siksi juutalaista identiteettiä ei pidä lähestyä hengellisenä statussymbolina. Jos ihminen haluaa liittyä Israelin kansaan, hänen pitäisi ymmärtää myös se kärsimyksen historia, jonka hän sanoo ottavansa omakseen.
Sukujen vaikeneminen voi olla vainojen seurausta
Toisaalta tämä historia selittää, miksi joidenkin sukujen juutalaiset juuret ovat kadonneet. Kaikissa perheissä juutalaista identiteettiä ei unohdettu välinpitämättömyydestä. Joskus siitä vaiettiin lasten suojelemiseksi. Joskus nimi muutettiin. Joskus uskonnolliset merkit piilotettiin. Joskus perheen alkuperästä ei puhuttu enää lainkaan. Siksi sukututkimuksesta löydetty juutalainen yhteys voi joillekin olla myös suvun traumaattisen historian palauttamista näkyväksi.
Muista – zachor
Juutalaisessa ja raamatullisessa ajattelussa muistamisella on suuri merkitys. Zachor. Muista. Suvun juutalaisen historian muistaminen voi itsessään olla tärkeä teko, vaikka henkilön virallinen identiteetti jäisi monimutkaiseksi. Voidaan palauttaa esivanhemman nimi. Selvittää hänen synagogansa. Löytää hautapaikka. Oppia hänen kaupungistaan. Kertoa lapsille, mitä suvussa tapahtui. Tämä ei vaadi sellaisten väitteiden tekemistä, joita ei voida todistaa.
Identiteetin palauttaminen ei vaadi historian puhdistamista
Monien sukujen historia on sekoittunut. Juutalaisia ja ei-juutalaisia. Uskovia ja uskosta luopuneita. Eri kieliä. Eri maita. Eri kulttuureja. Ihmisen ei tarvitse poistaa mitään tästä rakentaakseen ”puhtaampaa” identiteettiä. Totuus on arvokkaampi. Jos olet monen historian risteyskohta, sekin kuuluu siihen, kuka olet.
Israelin kahdentoista sukukunnan tulevaisuus
Raamatun viimeisissäkin kirjoissa kaksitoista sukukuntaa esiintyy. Tämä itsessään osoittaa, ettei heimoajattelu katoa täysin Raamatun profeetallisesta näköalasta. Miten kaikki yksityiskohdat toteutuvat, ei ole meille täysin selvää. Mutta Jumalan lupaukset näyttävät menevän pidemmälle kuin ihmisen kyky säilyttää sukuluetteloita. Tässä on syvä luottamuksen paikka. Adonai tuntee Israelin paremmin kuin Israel tuntee itsensä.
Kadonneet eivät ole kadonneita Messiaalta
Yeshua käyttää paimenen kuvaa. Paimen etsii kadonnutta. Tämä sopii syvästi Israelin ennallistamisen suureen teemaan. Ihmisen näkökulmasta joku voi olla kadonnut kansojen sekaan. Jumalan näkökulmasta ei. Tämä ei tarkoita, että jokainen hengellisesti etsivä ihminen olisi biologisesti kadonnut israelilainen. Se tarkoittaa, että jos Jumala todella etsii omiaan, hän kykenee löytämään heidät.
Kansoilla on samalla oma kunniakas tulevaisuutensa
Kadonneiden sukukuntien teologia ei saa peittää kansojen kutsumusta. Profeetallinen tulevaisuus ei koostu vain Israelin kokoamisesta. Kansatkin tulevat. Ne sanovat: ”Tulkaa, nouskaamme Adonain vuorelle.” Ne etsivät Israelin Jumalaa. Ne oppivat Tooraa Siionista. Ne tunnustavat Messiaan. Tässä on valtava näky. Israel ennallistuu. Kansat liittyvät mukaan. Messias hallitsee.
Ei Israel ilman kansoja – eikä kansat Israelin tilalla
Tämä voisi olla koko asian teologinen tasapaino. Korvausteologia sanoo käytännössä: ”Kansat ovat ottaneet Israelin paikan.” Se rikkoo Roomalaiskirjeen 11. luvun. Mutta vastakkainen ylilyönti voisi sanoa: ”Kansat ovatkin todellisuudessa kaikki Israelia.” Sekin hävittää Raamatun jännitteen. Parempi malli on: Israel on Israel. Kansat ovat kansoja. Hajaantuneet israelilaiset voivat palata. Kansoista tulevat voivat liittyä Jumalan pelastukseen. Ja kaikki kohtaavat yhden Messiaan alla.
Mikä merkitys sukututkimuksessa löytyneellä juutalaisella on lopulta?
Se merkitsee ainakin sitä, ettei henkilön yhteys juutalaiseen historiaan ole vain mielikuvitusta. Se ansaitsee tulla tutkituksi. Se voi avata oven suvun historian syvempään ymmärtämiseen. Se voi johtaa kysymyksiin yhteisöllisestä identiteetistä. Se voi herättää ajatuksen paluusta. Se voi jopa johtaa muodollisen aseman selvittämiseen. Mutta sen ei tarvitse johtaa siihen, että henkilö valitsee itselleen tietyn kadonneen sukukunnan. Todellisuus saa riittää.
Entä jos tutkimus ei koskaan ratkaise kaikkea?
Sekin on mahdollista. Vanhoja asiakirjoja voi olla kadonnut. Suvun vaiheita ei pystytä todistamaan. Äitilinja katkeaa arkistoissa. Perimätieto kertoo enemmän kuin asiakirjat. DNA antaa viitteitä mutta ei varmuutta. Tällöin ihmisen on ehkä elettävä osittaisen tiedon kanssa. Se ei ole hengellinen epäonnistuminen. Jumala ei odota meiltä tietoa, jota historian vuoksi ei enää ole saatavissa.
”Adonai tietää”
Tämä voi olla terve loppupiste monessa kysymyksessä. En tiedä varmasti sukukuntaani. Adonai tietää. En tiedä, kuinka syvä tämä sukujuuri lopulta on. Adonai tietää. En tiedä, miksi juuri minä aloin etsiä tätä. Adonai tietää. Tämä ei tarkoita tutkimisen lopettamista. Se tarkoittaa, ettei identiteettiä tarvitse rakentaa epävarmuuden päälle.
Mihin Messias kutsuu juuri nyt?
Henkilö voi tietää yhden asian jo ennen kuin kaikki genealogiset kysymykset ovat ratkenneet. Yeshua kutsuu seuraamaan itseään. Hän kutsuu totuuteen. Uskollisuuteen. Rakkauteen. Nöyryyteen. Jumalan Sanan tutkimiseen. Israelin kunnioittamiseen. Kansojen rakastamiseen. Siksi sukupuu ei ole hengellisen elämän odotushuone. Messiaan seuraaminen voi jatkua samalla kun historiaa tutkitaan.
Lopullinen identiteetti ei ole ristiriidassa maallisen suvun kanssa
B’rit Hadashah opettaa syvää identiteettiä Messiaassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että maanpäälliset juuret muuttuisivat merkityksettömiksi. Sha’ul itse tiesi olevansa Israelista, Benjaminin sukukunnasta. Hän ei nähnyt tätä ristiriidassa Messias-uskon kanssa. Päinvastoin hän käytti omaa sukutaustaansa todistuksena siitä, ettei Jumala ollut hylännyt Israelia. Tämä on merkittävä malli. Messias ei vaadi unohtamaan todellista syntyperää. Hän asettaa sen oikealle paikalle.
Kuka siis kuuluu Israeliin?
Raamatun perusteella kaikkein tarkin vastaus ei ole yksi yksinkertainen määritelmä. Israelin ytimessä ovat Jaakob ja hänen jälkeläisensä, kaksitoista sukukuntaa ja Jumalan heidän kanssaan tekemä liittohistoria. Juutalainen identiteetti on tämän Israelin historian säilynyt ja nykyään keskeisin yhteisöllinen muoto. Pohjoisen Israelin hajaantuneiden sukukuntien ennallistaminen kuuluu profeetalliseen toivoon. Kansoista tulevat eivät tarvitse israelilaista syntyperää päästäkseen Israelin Jumalan yhteyteen, sillä Messias tuo heidät lähelle. Todellisen juutalaisen sukujuuren löytyminen puolestaan on merkityksellinen historiallinen asia, jota ei pidä sivuuttaa. Mutta sitä ei saa suurentaa yli sen, mitä voidaan todistaa.
Neljä kysymystä, jotka suojaavat sekaannukselta
Kun joku pohtii omaa suhdettaan Israeliin, kannattaa kysyä neljä kysymystä oikeassa järjestyksessä. Mitä voidaan historiallisesti todistaa? Tämä on sukututkimuksen kysymys. Miten juutalainen yhteisö ymmärtää asemani? Tämä on yhteisöllinen ja mahdollisesti halakhinen kysymys. Voidaanko tiettyä sukukuntaa todella osoittaa? Tämä on genealoginen kysymys, johon vastaus on usein ei. Mihin Adonai kutsuu minua Messias Yeshuassa? Tämä on hengellinen kysymys. Kun nämä pidetään erillään, moni vaikea asia selkenee.
Kolme suurta virhettä, joita pitäisi välttää
Ensimmäinen virhe on sanoa: ”Syntyperällä ei ole mitään merkitystä.” Raamattu ei opeta näin. Toinen virhe on sanoa: ”Juutalainen esivanhempi todistaa, että olen Efraimia.” Raamattu eikä sukututkimus oikeuta tällaiseen automaattiseen johtopäätökseen. Kolmas virhe on sanoa: ”Minun täytyy löytää Israel-identiteetti päästäkseni täysin Jumalan kansaan.” Uusi liitto torjuu tämän. Messias tuo kansoista tulevan täysin lähelle.
Oikeampi tie on totuus, nöyryys ja uskollisuus
Jos olet kansoista – palvele Adonaita uskollisesti kansoista kutsuttuna. Jos olet juutalainen – älä hylkää juutalaista identiteettiäsi siksi, että tunnustat Yeshuan. Jos suvussasi on juutalaisia juuria – tutki niitä. Jos asemasi on epäselvä – anna sen olla jonkin aikaa epäselvä. Jos tunnet vetoa Efraimiin – tutki profeettoja, mutta älä tee tunteesta sukututkimusta. Jos löydät todellisen Israel-yhteyden – ota se vastaan kiitollisesti ilman ylpeyttä. Kaikissa tapauksissa: pidä Messias keskuksessa.
Lopuksi: yksi Jumala, yksi Messias, Israel ja kansat
Raamatun suuri kertomus alkaa yhden miehen kutsusta. Abraham. Hänen kauttaan syntyy Israel. Israelin kautta annetaan Toora, profeetat ja lupaukset. Israelista tulee Messias. Messiaan kautta siunaus virtaa kansoihin. Kansat oksastetaan puuhun. Israelia ei hylätä. Efraim muistetaan. Juuda säilyy. Hajaantuneet kootaan. Kansat tulevat Siioniin. Ja lopulta kaikki kumartavat samaa Kuningasta. Tämä näky on suurempi kuin yksittäisen ihmisen identiteettikriisi. Siksi meidän ei tarvitse pakottaa itseämme mihinkään lokeroon. Voimme etsiä totuutta. Voimme kunnioittaa sukua. Voimme tutkia historiaa. Voimme tunnustaa sen, minkä tiedämme. Voimme jättää avoimeksi sen, mitä emme tiedä. Ja voimme luottaa siihen, että Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ei ole kadottanut yhtäkään sukupolvea.
Jos olet kansoista, hän tietää sinut. Jos olet Juudasta, hän tietää sinut. Jos olet hajonneen Israelin jälkeläinen, hän tietää sinut. Jos sukupuusi on ihmisiltä kadonnut, hän tuntee sen. Siksi tärkein kysymys ei lopulta ole: ”Minkä nimikkeen voin itselleni ottaa?” Vaan: ”Miten voin elää totuudessa siinä identiteetissä ja kutsumuksessa, jonka Adonai on todella minulle antanut?” Kun tämä kysymys asetetaan ensimmäiseksi, juutalainen syntyperä, Efraim, kadonneet sukukunnat, gojim, kääntyminen ja paluu löytävät kukin oikean paikkansa. Ja kaiken keskelle jää se, jonka ympärille koko Israelin kertomus lopulta tähtää: Messias Yeshua, Daavidin Poika ja Israelin Kuningas.
Sanaston tarkoitus
Tässä artikkelisarjassa käytetään useita raamatullisia, heprealaisia, historiallisia ja juutalaiseen perinteeseen liittyviä käsitteitä. Niiden merkitykset eivät aina ole samoja Raamatussa, rabbiinisessa juutalaisuudessa, nykyisessä Israelissa ja messiaanisessa keskustelussa. Sanaston tarkoituksena on auttaa lukijaa erottamaan toisistaan erityisesti syntyperä, juutalainen yhteisöasema, hengellinen osallisuus ja profeetallinen identiteetti. Näiden sekoittaminen on yksi tavallisimmista Israelia, Efraimia ja kansoja koskevien tulkintojen ongelmista.
Sanasto: Israel, Efraim, kansat ja paluu
Adonai
Hepreankielinen ilmaus, joka tarkoittaa ”Herraa” tai ”minun Herraani”. Juutalaisessa perinteessä sitä käytetään Jumalan nimen (JHWH) sijasta sitä ääneen luettaessa. Messiaanisessa kirjallisuudessa Adonai-nimitystä käytetään usein Israelin Jumalasta.
Abrahamin liitto
Jumalan Abrahamin kanssa tekemä liitto, johon liittyvät lupaukset jälkeläisistä, maasta ja siunauksesta kansoille (1. Moos. 12; 15; 17). Israelin liittohistorian ymmärtäminen alkaa Abrahamista. Kansojen tuleminen siunatuiksi Abrahamin kautta ei itsessään merkitse sitä, että kaikista kansoista tulee biologisesti Israelia.
Anusim
Heprean sana, jota käytetään juutalaisista, jotka on pakotettu luopumaan juutalaisesta elämästään tai uskonnostaan. Termi liittyy esimerkiksi Espanjan ja Portugalin pakkokääntymisten historiaan. Anusim-tausta on tärkeä siksi, että joissakin suvuissa juutalainen identiteetti on voinut kadota vainon ja pakkokääntymisen seurauksena.
B’rit Hadashah
”Uusi liitto”. Hepreankielinen ilmaus perustuu Jeremian 31:31:n lupaukseen uudesta liitosta Israelin huoneen ja Juudan huoneen kanssa. Messiaanisessa käytössä sillä voidaan tarkoittaa myös Uuden testamentin kirjoituksia.
Efraim
Joosefin poika ja yhden Israelin sukukunnan kantaisä. Myöhemmin Efraimista tuli niin merkittävä pohjoisessa Israelin valtakunnassa, että profeetallisissa kirjoituksissa ”Efraim” voi tarkoittaa laajemminkin pohjoista Israelia. Siksi Efraim ei jokaisessa raamatunkohdassa tarkoita vain biologisen Efraimin sukukunnan yksittäisiä jälkeläisiä.
Efraimilainen
Sanan tarkimmassa historiallisessa merkityksessä Efraimin sukukuntaan kuuluva israelilainen. Nykyisessä messiaanisessa ja heprealaisten juurien keskustelussa sanaa käytetään joskus paljon laajemmin. Tässä artikkelisarjassa tehdään ero todistettavan syntyperän ja teologisen tai profeetallisen Efraim-tulkinnan välillä.
Giyur (גיור)
Juutalaisuuteen kääntymisen prosessi. Sen vaatimukset vaihtelevat juutalaisuuden eri suuntausten välillä. Giyur on erotettava teshuvahista: ensimmäinen tarkoittaa juutalaisuuteen liittymistä/kääntymistä, jälkimmäinen palaamista tai parannuksen tekemistä.
Goj (גוי), monikko gojim (גויים)
Heprean goy tarkoittaa pohjimmiltaan kansaa. Raamatussa sanaa voidaan käyttää myös Israelista, mutta myöhemmässä juutalaisessa kielenkäytössä goj tarkoittaa tavallisesti ei-juutalaista ja gojim kansoja tai pakanoita. Tässä artikkelisarjassa goj tarkoittaa yleensä kansoista tulevaa ei-juutalaista henkilöä. Sana ei itsessään tarkoita alempiarvoista ihmistä.
Halakha (הלכה)
Juutalainen uskonnollinen laki ja elämäntapaa ohjaava oikeudellinen perinne. Kun puhutaan henkilön ”halakhisesta juutalaisuudesta”, tarkoitetaan sitä, tunnustetaanko hänet juutalaiseksi kyseisen juutalaisen yhteisön uskonnollisten kriteerien perusteella. Tämä ei ole sama asia kuin se, löytyykö hänen sukututkimuksestaan juutalaisia esivanhempia.
Heprealainen
Vanha raamatullinen nimitys, jota käytetään jo Abrahamista. Heprealainen, israelilainen ja juutalainen ovat historiallisesti toisiinsa liittyviä mutta eivät alkuperältään täysin samanmerkityksisiä sanoja.
Israel
Nimi, jonka Jumala antoi Jaakobille. Israel tarkoittaa tämän vuoksi ensisijaisesti Jaakobia ja hänestä polveutuvaa kansaa. Raamatun eri yhteyksissä ”Israel” voi tarkoittaa koko Israelin kansaa, pohjoista Israelin valtakuntaa tai Israelin kansallista ja liitollista kokonaisuutta. Asiayhteys ratkaisee merkityksen.
Israelin kaksitoista sukukuntaa
Jaakobin eli Israelin poikien ja heidän jälkeläistensä ympärille muodostunut Israelin heimorakenne. Joosefin pojat Efraim ja Manasse saivat erityisen aseman Israelin heimorakenteessa. Sukukuntaluetteloiden muodossa on Raamatussa jonkin verran vaihtelua käyttötarkoituksen mukaan.
Israelilainen
Alkuperäisessä raamatullisessa merkityksessä Jaakobin eli Israelin jälkeläinen. Kaikki muinaiset israelilaiset eivät olleet Juudan sukukuntaa, minkä vuoksi ”israelilainen” ja ”juutalainen” eivät historiallisesti lähtökohtaisesti ole täysin sama käsite.
Jaakob
Iisakin poika ja Abrahamin pojanpoika, jolle Jumala antoi nimen Israel. Hänen poikiensa kautta muodostuivat Israelin sukukunnat. Tästä syystä Israel-identiteetin raamatullinen tarkastelu alkaa Jaakobista.
Joosef
Yksi Jaakobin pojista sekä Efraimin ja Manassen isä. Profeetallisissa kirjoituksissa ”Joosef” voi toimia myös pohjoiseen Israeliin liittyvänä kollektiivisena nimityksenä.
Juuda
Sekä Jaakobin poika, hänen jälkeläisistään muodostunut sukukunta että myöhemmin eteläinen Juudan kuningaskunta. Juudan valtakunnan ympärille säilynyt yhteisöllinen identiteetti vaikutti ratkaisevasti myöhemmän juutalaisen kansan historialliseen jatkuvuuteen.
Juutalainen – Yehudi (יהודי)
Sana liittyy alkujaan Juudaan (Yehudah). Historian myötä ”juutalainen” muodostui laajemmaksi nimitykseksi juutalaisen kansan jäsenelle. Siksi nykyajan ”juutalainen” ei tarkoita yksinkertaisesti henkilöä, jonka voidaan todistaa polveutuvan biologisesti vain Juudan sukukunnasta.
Juutalainen syntyperä / juutalaiset sukujuuret
Sukututkimuksella tai muulla historiallisella aineistolla osoitettava juutalainen esi-isä tai esiäiti. Juutalainen sukujuuri ja nykyinen halakhinen juutalainen asema eivät välttämättä ole sama asia. Esimerkiksi juutalainen isoisä on todellinen juutalainen sukujuuri, vaikka se ei yksin ratkaise henkilön asemaa ortodoksisen halakhan mukaan.
Kadonneet sukukunnat
Tavallinen nimitys erityisesti pohjoisen Israelin valtakunnan sukukunnille, joiden väestö hajaantui Assyrian valloitusten seurauksena 700-luvulla eKr. Nimitystä ei tule ymmärtää niin, että kaikki näiden sukukuntien jäsenet olisivat kadonneet jäljettömiin. Osa pohjoisen valtakunnan väestöstä oli siirtynyt Juudaan ja eri ryhmien historia oli monimutkainen.
Kansat
Raamatussa Israelin ulkopuolisista kansakunnista käytetty yleinen käsite. Uudessa liitossa kansoista tulevat voivat Messias Yeshuan kautta tulla osallisiksi Abrahamin siunauksesta ja Israelin liittohistorian hengellisistä siunauksista. Tämä ei edellytä heidän biologisen alkuperänsä muuttumista israelilaiseksi.
Kääntyminen juutalaisuuteen
Prosessi, jossa ei-juutalainen liittyy juutalaiseen kansaan ja uskontoon tietyn juutalaisen yhteisön hyväksymällä tavalla. Artikkelisarjassa tätä tarkastellaan erikseen tilanteesta, jossa henkilöllä on jo todistettavia juutalaisia sukujuuria ja hän pyrkii selvittämään niiden merkitystä.
Luonnollinen oksa
Roomalaiskirjeen 11. luvun öljypuuvertauksessa Israelista käytetty kuva. Luonnollisten oksien ja villien oksien erottelu osoittaa, ettei kansoista tulevien liittyminen Israelin liittohistorian siunauksiin edellytä Israelin historiallisen identiteetin hävittämistä.
Messiaaninen juutalainen
Juutalainen, joka tunnustaa Yeshuan Israelin Messiaaksi ja säilyttää juutalaisen identiteettinsä. Messiaanisen juutalaisuuden yksi keskeinen lähtökohta on, ettei usko Yeshuaan itsessään muuta juutalaista ei-juutalaiseksi.
Oksastaminen
Roomalaiskirjeen 11. luvusta nouseva vertauskuva. Kansoista tulevat uskovat kuvataan villin oliivipuun oksina, jotka oksastetaan jaloon oliivipuuhun ja tulevat osallisiksi sen juuresta. Oksastamista ei tässä artikkelisarjassa tulkita kansoista tulevien biologiseksi muuttumiseksi Israeliksi.
Pohjoinen valtakunta / Israelin kuningaskunta
Salomon valtakunnan jakauduttua syntynyt pohjoinen kuningaskunta, jota kutsuttiin Israeliksi ja profeetallisessa kielenkäytössä toisinaan Efraimiksi tai Joosefiksi. Assyria kukisti sen 700-luvulla eKr., minkä jälkeen suuri osa väestöstä hajaantui.
Paluu
Tässä artikkelisarjassa paluu voi tarkoittaa useita asioita: paluuta Adonain luo, Israelin profeetallista paluuta hajaannuksesta tai suvussa kadonneen juutalaisen identiteetin tutkimista ja mahdollista palauttamista. Näitä merkityksiä ei pidä automaattisesti samastaa toisiinsa.
Rabbiininen juutalaisuus
Temppelin hävityksen jälkeen erityisesti rabbiinisen perinteen ympärille kehittynyt juutalaisuuden historiallinen muoto. Sen halakhiset määritelmät eivät kaikissa yksityiskohdissa ole sama asia kuin Raamatun aikainen sukukunta- ja kansarakennelma.
Siion
Raamatussa alun perin Jerusalemiin liittyvä nimitys, joka saa myös laajemman teologisen ja profeetallisen merkityksen. Profeetoissa Siion liittyy Israelin ennallistamiseen, Adonain hallintaan ja kansojen tulemiseen Israelin Jumalan luo.
Sukututkimuksellinen identiteetti
Se, mitä henkilön syntyperästä voidaan historiallisten asiakirjojen, perhetietojen ja muun luotettavan aineiston perusteella osoittaa. Se on erotettava hengellisestä kokemuksesta. Voimakaskaan kokemus Israel-yhteydestä ei yksinään todista polveutumista tietystä Israelin sukukunnasta.
Teshuvah (תשובה)
Kirjaimellisesti palaaminen tai takaisin kääntyminen. Hengellisessä merkityksessä sana kuvaa parannusta ja palaamista Jumalan luo. Tässä artikkelisarjassa sana on tärkeä myös pohdittaessa, kokeeko juutalaiset juurensa löytänyt henkilö tilanteensa uutena kääntymisenä vai kadonneen perinnön äärelle palaamisena. Hengellinen teshuvah ei kuitenkaan itsessään ratkaise halakhista juutalaista asemaa.
Toora (תורה)
Heprean sana, joka tarkoittaa opetusta tai ohjausta. Suppeassa merkityksessä sillä tarkoitetaan Mooseksen viittä kirjaa. Laajemmassa juutalaisessa käytössä Toora voi tarkoittaa Jumalan ilmoitettua opetusta laajemminkin. Sana ei siksi tarkoita vain länsimaisessa mielessä ”lakikokoelmaa”.
Uusi liitto
Jeremian 31:31–34:ssa luvattu liitto Israelin huoneen ja Juudan huoneen kanssa. Messiaaninen tulkinta näkee tämän liiton toteutuvan Messias Yeshuan kautta. Kansoista tulevat pääsevät Messiaan kautta osallisiksi uuden liiton siunauksista.
Villi oksa
Roomalaiskirjeen 11. luvussa kansoista tulevasta uskovasta käytetty vertauskuva. Villi oksa oksastetaan jaloon öljypuuhun. Sen ei tarvitse ensin muuttua ”luonnolliseksi oksaksi” saadakseen ravintoa samasta juuresta.
Yehudah (יהודה)
Heprealainen nimi Juudalle. Sanat Yehudah (Juuda) ja Yehudi (juutalainen) liittyvät kielellisesti toisiinsa.
Yeshua (ישוע)
Jeesuksen heprealainen nimi. Messiaanisessa juutalaisuudessa nimeä Yeshua käytetään korostamaan hänen juutalaista historiallista ja raamatullista yhteyttään. Artikkelisarjassa Yeshua ymmärretään Israelin Messiaaksi ja Daavidin Pojaksi.
Yksi uusi ihminen
Efesolaiskirjeen 2. luvun ilmaus juutalaisten ja kansoista tulevien sovituksesta Messiaassa. Ykseys ei tässä tulkinnassa tarkoita etnisten identiteettien hävittämistä, vaan vihollisuuden poistamista ja yhteistä osallisuutta Messiaassa.
Öljypuu
Roomalaiskirjeen 11. luvun keskeinen vertauskuva, jonka kautta Sha’ul eli Paavali käsittelee Israelin, juutalaisten ja kansoista tulevien uskovien suhdetta. Vertauksen keskeinen varoitus kansoista tuleville on, etteivät oksastetut oksat saa ylpeillä luonnollisia oksia vastaan.